Karismaattiset kurittajat

Epilogi: Jumalten muutto olympos-vuorelle

 

Jumalat elävät nykyään omassa maailmassaan ja ihmiset omassaan. Aina ei ole ollut näin. Aikojen alussa jumalat ja ihmiset asuivat maan päällä yhdessä. Luonto antoi auliisti hedelmänsä ja kaikenlaista riistaa oli yllin kyllin. Maan asukkaat olivat ahkeria ja onnellisuus kukoisti. Välttämättömän toimeentulon hankkimisen jälkeen jäi myös vapaa-aikaa.

Mutta paratiisin maahan oli jo kylvetty pahan siemenet. Olosuhteet muuttuivat yhä paremmiksi, ihmisistä tuli uteliaita ja he matkustelivat vieraisiin maihin. Vieraissa maissa vaihdettiin tavaroita ja käytiin kauppaa. Kauppakeskuksista muodostui kaupunkeja joissa vauraus ja hyvinvointi kukoistivat.

Mutta yhä useammin myös ryöstettiin ja sodittiin. Usein palasivat laivat ja karavaanit rikkauksilla kuormattuina - vielä useammin mukanaan vain värikkäitä tarinoita ihmeellisistä seikkailuista ja kaukomaiden rikkauksista. Silmissään seikkailujen kiilto, lähtivät aina uudet ja taas uudet sukupolvet matkaan.

Kaikki eivät rikastuneet. Kun köyhillä ei ollut enää maata, heistä tuli rikkaiden työläisiä, sotilaita tai orjia. Jotta rikkaat olisivat säilyttäneet valtansa, joutuivat he rakentamaan linnoituksia ja muureja ympärilleen. Tarvittiin valtavasti työvoimaa. Syntyi yhä suurempia kaupunkeja. Niitä piti puolustaa. Samoin ympäristön pientiloja, jotka tuottivat ahnaalle kaupungille enemmän ja enemmän hyödykkeitä. Vastapalvelukseksi tästä suojelusta antoivat viljelijät suurimman osan tuotostaan.

Maanviljelijät uurastivat aamusta iltaan, sotilaat kävivät sotia ja kauppiaat keksivät jatkuvasti uusia keinoja pärjätäkseen kovassa kilpailussa. Kaupungeissa kaikki ammattikunnat uurastivat ja kilpailivat keskenään. Uusi järjestys vaati kaikilta jatkuvaa ponnistelua ja kurinalaisuutta. Maan päällä ei enää vallinnut rauha ja sopusointu. Paratiisi oli tuhoutunut. Silloin muuttivat jumalat omalle planeetalleen. Pois maapallolta, joka oli käynyt heille vastenmieliseksi.

Jumalten maailma

Ulkoiset olosuhteet jumalten maailmassa ovat suurinpiirtein samanlaiset kuin maapallollakin. Heidän maailmansa, kuten maapallokin, koostuu neljästä peruselementistä: maasta, ilmasta, tulesta ja vedestä. Linnut laulavat, puut huojuvat ja järvet jäätyvät - tosin vain harvoin sillä maasto on lähinnä Kreikkaa muistuttavaa eteläistä maisemaa.

Maailma jossa jumalat elävät, on maapalloa huomattavasti pienempi, ehkä kuun kokoinen jonkinlainen manner tai saareke. Aluetta ympäröivät tiheät kaasupilvet. Ne värjäytyvät aurinkojen vaikutuksesta eri vuorokaudenaikoina monenlaisilla väreillä. Näistä värisävyistä he pystyvät melko tarkasti määrittämään kellon ajan.

Johtuen kaasupilvistä, on julmalten maailma ihmisten maailmaa fyysisesti värikylläisempi. Jumalat uskovat tämän vaikuttavan edullisesti heidän mentaliteettiinsa. Ihmisten maailma on heidän silmissään melko harmaa - "ja lisääntyvän saastumisen vuoksi muuttumassa vieläkin harmaammaksi", kuten he joskus toteavat. Jotkut kaasupilvet vaikuttavat myös hapen koostumukseen ja sitä kautta jumalten mielentiloihin. Jumalten temperamentti ailahtelee ihmisten mittakaavaan nähden myös tämän vuoksi enemmän.

Jumalten maailma on melko täyteen asutettu ja infrastruktuuriltaan sangen monimutkainen. Paikkoja tuntematon eksyy siellä helposti.

Ruumiillisesti jumalat muistuttavat suuresti ihmisiä - ovathan nämä heidän "omia kuviaan", kuten he sanovat. Eroavaisuuksia kuitenkin löytyy. Jumalten ruoansulatus toimii yleensä huonommin kuin ihmisillä. Se johtuu hengen suuremmasta ylivallasta lihaan nähden. Liha parka joutuu hengen tulistuessa kärsimään enemmän. Melko tavallista on, että ruoka juuttuu jumalten suoliin. He valittavat usein ruoansulatustaan, uskoen sen näinollen olevan aivan erilainen kuin ihmisillä.

Todellisia fyysisiä eroavaisuuksia on kuitenkin sangen vähän. Jumalat vain haluavat ja kykenevät valtavien hengen voimiensa ansiosta noudattamaan enemmän mielihalujaan. He pystyvät siinäkin asiassa pitämään ihmisiä enemmän kiinni hengestään. Heidän ruumiinsa joutuu näinollen kestämään lukuisia ylä ja alamäkiä: Juhlintaa, asketismia, korkealentoista puhetta, jyrkkiä ristiriitoja, hermoston rasitusta äärirajoilleen ja muuta sen sellaista.

Eri jumaluudet saavuttavat kuolemattomuuden eri tavoin. Toiset voivat elää lyhyen ruumiillisen elämän, jääden kuitenkin tekojensa vuoksi legendoiksi. Toidet taas niin pitkän, että kykenevät harmonisoitumaan maailmankaikkeuteen, jolloin heidän iällään ei ole enää merkitystä.

Usein jumalat kuolemattomuuden saavuttaessaan ovat jo niin vanhoja, etteivät he enää kovinkaan paljoa ota osaa tavallisiin arkipäivän askareisiin. Nuo jo legendoiksi muuttuneet jumaluudet asuvat erakkomajoissa ja keskustelevat ympäristönsä kanssa enää henkensä välityksellä. He ovat jumaltenkin maailmassa pyhiä ja usein heidät tunnetaan jollain nimellä myös ihmisten keskuudessa. Muutamia mainitakseni: "Jeesus", "Buddha", "Afrodite", "JeanD`arc", "Dylan".

Vain harvat näistä ihmisten maailmassa tunnetuista tai muistakaan jumalista, elävät jumalaista elämää enää oman aikansa jälkeen. Äärimmilleen viedyt henkiset ja fyysiset ponnistelut ja ihmisten maailmassa kärsityt vääryydet ja väärinymmärtämiset historian saatossa, ovat lyöneet leimansa näihin jumaliin niin, ettei heillä ole enää voimavaroja jatkaa jumalten hengen eteenpäinviemistä tai ihmisten maailmaan emigroitumisen kunniakasta perinnettä. Tämä yhdistyneenä siihen että aika ja olosuhteet molemmissa maailmoissa muuttuvat radikaalisti, voivat saada suurenkin jumaluuden ikuisuudeksi murjottamaan ja muistamaan vain itsensä - eli jumalten maailmassa unohtamaan itsensä. Näistä jumalista sanotaan että "he ovat jääneet ihmisten maailmaan eivätkä sitä itse huomaa".

Kaikki jumalat eivät saavuta kuolemattomuutta. Saavuttaakseen kuolemattomuuden täytyy jumaluuden tekemisten jäädä elämään molemmissa maailmoissa taruina tai saagoina, sekä toimia edelleen tuoreena jumaluuden hengen lähteenä jumalten omassa maailmassa. Jumalat elävät hengestä ja heidän henkensä täytyy olla elävää käyttövoimaa. Monet jumalat täyttävät muodollisesti hyvinkin korkeat jumalalliset kriteerit, mutta unohtuvat nopeasti. Heidän henkensä ei jää elämään. Yleensä he saavat kuitenkin jonkinlaisen sivuosan myös legendoissa.

Jumalten maailma ei kuitenkaan ole mikään ihanneyhteiskunta, edes jumalten omilla kriteereillä mitattuna. Jos se olisi, voisi koko planeetan oikeastaan lakkauttaa, sillä hengen voiman täytyy olla jatkuvasti täydentyvää ja kasvavaa. Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä maapallon ihmisten "jatkuvan kasvun välttämättömyydellä", jota jumalat vertaavat usein alatyylisesti tunkion jatkuvaan kasvuun.

Erimielisyyksiä on monella tasolla ja niitä ratkotaan kuumeisesti. Kaikki jumaluudet eivät myöskään pidä toistensa persoonista. Jumalten monimutkaisessa maailmassa välienselvittely on usein vaikeaa. Monet sellaiset asiat jotka ovat ihmisten maailmassa pikkujuttuja, saattavat jumalten keskuudessa synnyttää tulisia raivonpuuskauksia. Tuonlaisessa tilanteessa he eivät voi olla ratkaisematta tilannetta jotenkin. Ratkaisematta jättäminen olisi rappeutuneen ihmisluonnon mukaista, eikä sopisi jumalille.

On jumalia jotka havittelevat valtaa, ilman että olisivat sitä ansainneet ja toisia jotka syöksyvät yltiöpäisyydessään tuhoon, aiheuttaen paljon onnettomuutta - vaikka heillä maltillisemman menettelyn avulla olisi voinut olla vielä paljon annettavaa molemmille maailmoille. Heidänkaltaistensa jälkien korjaaminen ja selvittely vie muilta jumalilta paljon aikaa.

Jumalat ovat aina olleet kiinnostuneita ihmisistä - samaan tapaan kuin ihmiset jumalista. Kautta aikojen ovat ihmiset tehneet jumalten kuvitellusta elämästä jonkinlaista saippuaoopperaa. Se on jumalista suorastaan huvittavaa. Heidän mielestään tuonlaisella käyttäytymisellä ihmiset vain yrittävät tehdä jumalistakin itsensä kaltaisia. Jumalat tietävät, että he ovat ensin tehneet ihmiset itsensä kaltaisiksi ja tämä ristiriita on heistä usein äärimmäisen huvittavaa. Kun ihmiset taapertavat omassa maailmassaan ja tekevät niinsanottuja "keksintöjään", on jumaluuksilla usein äärimmäisen hauskaa seurata heidän hölmöilyjään. Tästä liikkuu lukuisia legendoja. "Katsokaa nyt miten kävi kun pyörä keksittiin", on heidän tavanomaisia huudahduksiaan.

Melkein aina ovat jumalat asuneet omassa maailmassaan ja ihmiset omassaan. Jumalten maailmaan kuuluu kuitenkin tunnusomaisesti kunniakas ihmisten maailmaan emigroitumisen perinne.

Jumalten ihmisten maailmaan emigroitumiseen liittyy monia ongelmia. Jumalan pitää joko syntyä uudelleen ihmisten maailmaan - tällöin hänellä täytyy olla missiossaan tukena toinen jumala, joka osoittaa hänelle uudestaan hänen jumaluutensa. Toinen vaihtoehto on se, että jokin jumala tai ryhmä jumalia, soluttautuu ihmisten maailmaan tavallisten ihmisten joukkoon, ryhtyen elämään siellä ihmiselämää. Tämä johtaa yleensä monenlaisiin vaikeuksiin, koska kahden erilaisen kulttuurin yhteentörmäys on niin suuri. Ihmiset usein vaistoavat tämän erilaisuuden yhteiskuntansa jumaljäsenissä ja pitävät heitä soluttautuneina muukalaisina.

Välttääkseen ufoiksi leimaantumisen, yrittävät jumaluudet joskus liikaakin muistuttaa tavallisia ihmisiä. Tästä seuraa usein se että jumalat näivettyvät ja tylsistyvät ihmisten maailmassa. Jumaluuden osoittaminen saattaa olla muutenkin vaikeaa, eikä se yleensä onnistu ainakaan suunnitellulla tavalla.

Yleensä pidetäänkin jonkinlaisena selviönä että jumalat joutuvat jumaluuttaan ilmaistessaan, ratkaisemattomiin ristiriitoihin maanpäällisen maailman edunvalvojien kanssa. Jumalia on teloitettu tiedemiehinä, on väärinymmärretty filosofeina ja ajattelijoina. Heitä on poltettu noitina, heidän taidettaan ei ole haluttu ymmärtää ja niin edelleen. Tarinoita on tuhansia.

Miksi jumalien sitten täytyy yrittää emigroitua jos se on niin vaikeaa, voisi joku kysyä. "Saavuttaakseen jumaluuden ja kuolemattomuuden, täytyy jumalten jäädä elämään ihmisten saagoihin. Heidän ajatustensa täytyy olla jumalten maailman uudistavan hengen alati tuoretta käyttövoimaa", sanotaan myös. Ehkä jumalia ohjaavat ihanteet itse - tai ehkä ihanteet ohjaavat itseään. Kuka tietää - jumalten tiet ovat moninaisia ja tutkimattomia.

Reino ja jumalten maailma

Oli kaunis loppukesäinen sunnuntai. Reino makasi sohvallaan antaen ajan kulua.

-"Manjaana, manjaana. Voin tehdä asiat huomennakin. Kun ihmisellä on tekemättömiä töitä harteillaan, hän voi karistaa ne pois. Silloin nukkuu paremmin, ja kaikki muukin sujuu paremmin. Se on manjaanan henki. Jos elää manjaanan hengen mukaan, elää pitkään. Silloin välttää kaikenlaiset hermosairaudet ja muut stressit. Miksi pitäisi hermoilla ja stressata, kun voi antaa ajan lipua ja virrata eteenpäin", mietiskeli Reino.

Reino oli vaipunut hänelle tyypilliseen iltapäivän uneliaisuuteen; onnelliseen olotilaan unohtuneiden töiden, levon ja uneksimisen ylellisessä välimaastossa. Hän piti tuosta ylellisyydestä. "Jos ulkona on kaunis ilma tai jokin muu yllättävä este ilmaantuu, en siivoa. Silloin pitää siivota kun sataa eikä voi tehdä muutakaan."

Reino oli kirjoittanut listan tekemättömistä töistä. Lista oli kuitenkin unohtunut ja hukkunut jonnekin.

-"Kesäunelma, mitä se on. Onko se rantamökki, sauna tai jokin muu liplattelu rannalla auringon lämmössä. Onko se rakkaan ääni jota kesätuuli säestää, hänen pyytäessään syömään ihanaa välipalaa. Onko se laiskaa kävelyä auringossa pehmenneellä asfaltilla, kaupungin humun kutsuessa viettämään milloinkaan päättymätöntä villiä kesäiltaa. Silloin nautitaan virvokkeita terassilla hyvässä seurassa, kunnes tähdet ovat syttyneet. Mennää sisälle barokkityyliseen tanssisaliin, jossa seurustellaan ja tanssitaan aamuyöhön. Kotimatkalla kun vaalea kesäaamu sarastaa, linnut laulavat ja aamuauringon ensi säteet lämmittävät, voi päätään selvittää ihanalla kesäuinnilla".

Reinon haaveilun keskeytti naisen ääni.

-Sinä voit hautautua sinne yksiöösi jos se sinua huvittaa. Ole vain siellä pikku tavaroittesi keskellä, haaveile ja anna todellisen elämän kulkea ohitsesi. Se kulkee ohitsesi ennemmin tai myöhemmin, sano minun sanoneeni. Ääni oli kuulunut jostain tunnistamattomasta suunnasta. Reino pelästyi koska ei yleensä kuullut ääniä, ainakaan selvinpäin tai valvetilassa ollessaan. Hän oli aivan varma että ääni oli kuulunut katon läpi suoraan taivaasta, ja oli hetkessä hereillä horroksestaan.

-Helena! Lopetetaan nyt tästä aiheesta puhuminen, sanoi miehen ääni. Se kuului vaimeammin ja vähän eri suunnasta kuin naisen. Vaikka Reino pelästyikin kuulemiaan ääniä, tunsi hän jollain tavalla olevansa myös salakuuntelija. Uteliaisuuttaan hän yritti erottaa lisää sanoja. Hiljaisuus oli kuitenkin rikkumaton.

Ajan kuluessa äänet unohtuivat. Reino opiskeli, seurusteli naisystävänsä kanssa, tapaili kavereitaan ja harrasti musiikkia ja ulkoilua. Hän sai aikansa helposti kulumaan.

Vuodet vierivät ja tapahtumat seurasivat toisiaan. Ajoittain Reinosta tuntui kuin elämällä ei olisi tarkoitusta. Työn ja kaikenlaisten harrastustensa keskellä hän kaipasi usein rauhaa. Hänestä tuntui kuin päivät kuluisivat aivan joutavanpäiväisissä asioissa. Joskus Reino halusi vain olla omissa oloissaan. Silloin hän uskoi voivansa saada asiansa järjestykseen, jos hänellä vain olisi riittävästi aikaa siihen.

Ajoittain tunsi Reino itsensä masentuneeksi. Hänestä tuntui kuin asiat joita hän oli tekemässä, olisivat jo valmiiksi kilometrien pituisissa jonoissa. "Eikö kukaan koskaan kysy minulta mitä minulle kuuluu. Eikö kukaan koskaan välitä jos minusta tuntuu pahalta tai minua masentaa", mietiskeli hän.

-Ryhdistäydy hyvä mies. Tuo on tylsää. Sinun kannattaisi miettiä mitä sinä aiot elämälläsi tehdä. Miksi sinun pitäisi miettiä sitä mikä on iäisyys. Ei se ole elävien ihmisten asia. Reino, vaikka et yleensä kuulekaan ääniä niin ota näistä sanoista oppia, sanoi miehen ääni. Reino kuvitteli äänen kuuluneen oman päänsä sisältä, sillä hän ei ollut siinä samassa huoneessa jossa ääni oli edellisellä kerralla kuulunut. "Se on jonkinlainen minun omantuntoni oikku", mietiskeli hän. Tilanteen epämääräisyydestä huolimatta hän ryhtyi vastaamaan. Hän huusi puoliääneen:

-Nämä ovat niitä tuntoja joita minun mielessäni liikkuu. En olisi arvannutkaan omantuntoni yrittävän tehdä ratkaisuja puolestani. Olen sentään järki-ihminen.

-Tuo ei kuulu minulle, eikä omatuntosi myöskään kuulu minulle. Viimekädessä meistä jokainen on vastuussa itsestään. Myös me jumalat olemme vastuussa itsestämme. Niin yksinäiseltä kuin se kuulostaakin, on tuo ainoa tie jumaluuteen. Kuka niitä ratkaisuja sinun puolestasi tekee jos et sinä itse.

-Kuka sinä olet ja mitä sinun äänesi tekee huoneessani.

-Reino rauhoitu. Ansaitset selityksen. Olen Heus jumalista suurin. Oletko kuullut minusta. Kuuntelin ohimennen monologiasi, kun ei ollut muutakaan tekemistä. Totesin sen pitkästyttäväksi. Kuka tuota jaksaisi kuunnella. Vaikutat tylsältä, turhautuneelta ja masentuneelta. Todennäköisesti pitkästytät tyttöystävääsi ja muitakin ystäviäsi. Ainakin sellaisia ystäviä jotka sinusta vähänkään välittävät. Luuletko että elämäsi on jo valmiiksi eletty. Voin vakuttaa sinulle ystävä hyvä, että niin ei ole. Se on teoreettisesti mahdotonta, ainakin niin kauan kuin sinussa henki pihisee. Eikä se käytännössäkään pidä paikkansa; ainakaan sinun kohdallasi. Haluatko kuulla miksi.

-No miksi, kysyi Reino hiljaisella ja hyvin epäuskoisella äänellä.

-Siksi että sinä olet pelkuri. Monet ovat ne ihmiset, jotka eivät uskalla elää omaa elämäänsä. He pelkäävät niitä vaikeuksia, joita siitä voisi seurata. Totta kai siitä seuraa vaikeuksia. Mitä muuta pelkuri voi kohdata kuin vaikeuksia, vaikka yrittääkin niitä kaikin keinoin karttaa. Tiedätkö mitä tarkoittaa se että ei pelkää vaikeuksia, kysyi miehen ääni tarmokkaasti.

Reino ihmetteli tovin. Hän oli mietiskellyt omiaan, ja puhunut ilmeisesti vahingossa puoliääneen, koska joku oli kuullut hänen puhuvan. Sitten oli jostain kuulunut tämä arvosteleva syväluotaus hänen elämäänsä. Koska hän oli hölmistynyt eikä osannut tehdä oikeastaan mitään, jäi hän uteliaana odottelemaan lisää puhetta. Sitä ei kuitenkaan enää kuulunut. Sen sijaan alkoi hänen mielessään soimaan erään tunnetun artistin esittämä laulunpätkä.

"Sä et voi olla valloittaja, jos et sä usko kohtaloon".

Reino hyräili hiljaa sanat "jos et sä usko kohtaloon" uudestaan. Hänen mieleensä kumpusi puolustuspuhe:

-Mitä minun elämäni teille kuuluu. Minun elämäni kuuluu vain minulle itselleni. Tietenkin voidaan sanoa niin, että se kuuluu niille jotka tunnen ja jotka minut tuntevat, mutta heillä on myös omat elämänsä ja omat vaikeutensa. Jokainen joutuu kuitenkin viime kädessä kamppailemaan vain itsensä kanssa, eikä kukaan auta sitten kun tulee todella vaikeaa. Koska nyt olen joutunut vastaamaan elämästäni ja sen järjestelyistä jollekin röyhkeälle äänelle joka väittää olevansa jumala, olen päättänyt kertoa miten elän.

Periaatteeni ovat ylevät mutta mukautuvat ja katson olevani keskimääräistä parempi ihminen - niinkuin uskoakseni enemmistö ihmisistä luulee olevansa. Tuossa tuli jo pieni myönnytys. Maapallolla on paljon kärsimystä ja elämä on vaikeaa. En vaikeuta muiden elämää mutta haluan tehdä omasta elämästäni siedettävää. Olen parhaani mukaan koettanut järjestää asiani niin, että kaikki sujuu ja joskus voi olla jopa hauskaakin. Myönnän toki että harvoin on todella hauskaa, mutta on kumminkin joskus. Myönnän myös sen, että tämä filosofia ei ole kaikkein hohdokkaita, mutta kuten sanoin elämä on vaikeaa.

Oikeastaan minun on aivan turha alkaa selittelemään kenellekään elämäni ja elämäntapani oikeutusta. Itsehän minä valintani teen ja itse olen niistä myös vastuussa. -Kunhan en aiheuta muille harmia. Jokainen kamppailee vain itsensä kanssa - niinkuin sanoit - ja niin tosissaan kuin jaksaa. Tietenkin ihminen silloin tällöin joutuu hankaliin tilanteisiin. Myöhemmin ne muistaa ja yrittää päästä helpommalla. On tyhmää ottaa liian suuria haasteita kantaakseen. Ihmiset tekevät niin, koska luulevat itsestään liikoja. Sitten kun he eivät taakkoineen enää selviä, luulevat he että se on heidän kohtalonsa. Reino lausui asiansa puoliääneen, selvästi ja painokkaasti.

-Jalompaa olisi ajatella että rohkeus, oikeudentunto ja omatunto saisivat päättää mille tielle ihminen astuu. Se osoittaisi ainakin sen, ettei tunnettaisi pelkoa vaikeidenkaan haasteiden edessä, ääni kuiskasi.

-Kyllä minä tiedän, että on olemassa ihmisiä jotka eivät pelkää mitään. Luulen kuitenkin, että he järjestävät elämänsä vaikeaksi vain omaa tyhmyyttään. Ihmiset jotka eivät pelkää vaikeuksia, uskovat usein jonkinlaiseen ennaltamäärättyyn kohtaloon. Sen takia he ovat pelottomia. Oikeastaan he elävät jonkinlaisessa mielikuvitusmaailmassa. Tosiasiassa he eivät ota elämän karuja tosiasioita huomioon, eivätkä he ymmärrä että tavalliset ihmiset joutuvat koko ajan tekemään suuria myönnytyksiä. Hassua tosin on - sen myönnän - että tuonlaiset kohtaloonsa uskovat ihmiset ovat usein rohkeita ja saavat joskus paljon aikaiseksi. Minä en usko kohtaloon. Siksi minun on tehtävä valintoja. Punnitsen hyvin tarkkaan mitä teen ja mitä jätän tekemättä. Se että olen "vain tässä", johtunee ilmeisesti laiskuudestani, kunnianhimottomuudestani ja tyhmyydestäni, mutta omapahan on valintani. Reino vaikeni ja röyhisti tyytyväisenä rintaansa. "Tähän ei voi olla enää mitään lisättävää", mietiskeli hän tyytyväisenä mielessään.

-Vastaan Reinolle ensin hänen kysymänsä asian. Vaikka oikeastaan tuo ei ollut mikään kysymys vaan pikemminkin riitelyä. Reino kuule! Minä teen oman kohtaloni En pelkää vaikeuksia enkä usko mihinkään ennalta määrättyyn hölynpölyyn. Se joka tekee oman kohtalonsa, ei pelkää vaikeuksia. Ääni lakkasi kuulumasta. Se oli edellistä vaimeampi mutta sävyltään ystävällisempi, jotenkin keskustelevampi. Reino jäi miettimään asiaa. Jokin jäi häntä kaivelemaan ja hän halusi dialogin jatkuvan. Siksi hän mutisi taas puoliääneen.

-Mitä nainen tarkoitti sillä kun sanoi: "sinä voit jäädä sinne yksiöösi ja antaa elämän kulkea ohitsesi". Tämähän on minun elämääni. Ei se kenellekään kuulu jos se ei ole loistokasta. Oma häpeänihän se vain on.

-Luulen että se selviää sinulle vielä. Helena ei muuten ole mikään mikä tahansa nainen. Hän on tottunut huomaamaan mitä sinunkaltaisesi miehenkoltiaiset ajattelevat. Hänen kommenttinsa tuntui sinusta oudolta. Luulen että hän tiesi mitä ajatustesi takana liikkuu. Reino älä suutu tästä mutta sinä et saa myöskään aliarvioida meitä.

-Eivätkö surullisen hahmon ritari Don Kihote ja hänen aseenkantajansa Sancho Panza, lähtiessään toteuttamaan heille kohtalonomaisesti määrättyä ritarillista tehtäväänsä, nimenomaan toteuttaneet omaa kohtaloaan. Eikös se juuri ollut heidän tekemisissään kaikkein älyttömintä. Kysyi Reino ääneltä puoliääneen.

-Niin niistähän sinä puhut, kohtaloon uskovista ihmisistä. Puupäitä he ovat ja tulevat aina olemaan. Nyt me sen siis tiedämme. Mutta tiedätkö mikä on sinun kohtalosi. Tunnetko sinä itsesi. Epäilenpä että et tunne.

-Jos tahdon, voin elää myös huonon elämän. Minulla on tahto ja valinta on minun. Jos joku painostaa omaatuntoa, tekee melkein mieli alkaa dokaamaan ja heittää kaikki menemään. Se on myös oman tahdon osoitus.

-Heus! Ota huomioon se, että vain harva ihminen uskoo ihmisessä piilevään jumaluuteen. Ihmiset eivät usko omiin unelmiinsa eivätkä mihinkään muuhunkaan. He eivät usko mihinkään sellaiseen, joka voisi olla parempaa kuin heidän oma kurja elämänsä. Minusta Reino saa märehtiä omiaan vaikka kuinka kauan. Emme me voi valaa häneen viisautta jos hän haluaa sen estää. Teemme itsemme vain hölmöiksi.

-Osuit asian ytimeen Helena. Jumalilla ja ihmisillä on vissi ero. Mutta myös ihmisissä piilee jumaluutta ja se kaivaminen on ajoittain yhtä vaikeaa kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Reino! Onko sinustakin ylevän tunteen löytäminen yhtä vaikeaa.

-Tuo on eri asia. Nyt puhutaan kohtalosta. Se että tekee oman kohtalonsa, tarkoittaa sitä että määrää kaiken, luo kaiken ja on kaiken keskipiste. Sehän tarkoittaa sitä että asettuu jumalan asemaan, huusi Reino. Hänestä puhe vaikutti nenäkkäältä ja omahyväiseltä. "Joku pilailee kustannuksellani", mietiskeli hän. Hetkessä haihtuivat hänen mielestään omantunnon ja henkimaailman väliset yhteydet ja muut yliluonnolliset ajatukset, joita hän oli elätellyt koska jutteleminen jumalten kanssa oli tuntunut hänestä jännittävältä.

-Joku on onnistunut asentamaan huoneeseeni jonkinlaisen elektronisen laitteen, luultavasti mikrofonin ja kaiuttimen. Äänelle on varmasti olemassa jokin ihan looginen selitys, mietiskeli hän. Epäluuloisena hän ajatteli että tuo pilailija voisi olla sen verran tyhmä, että hän voittaisi tämän väittelyssä. Hän jäi niille sijoilleen ja valmistautui mutisemaan painokkaasti, koska ei viitsinyt imaginaariselle äänelle huutaakaan. Taas kuului ääni.

-"Miksi pitäisi uskoa kohtaloon. Kohtaloon uskominen on hirveän epämääräistä, latteaa ja vastuutonta. Tietenkin sinun täytyy tehdä oma kohtalosi. Oman kohtalon tekeminen on johonkin päämäärään suunnattua tietoista toimintaa. Teet sitä sitten niin hyvin kuin pystyt, muuta ei ihminen voi. Mihin sinä haluat uskoa, itseesi vai johonkin muuhun. Haluatko kenties luiskahtaa vastuusta oman itsesi suhteen. Jos johonkin ihmeelliseen haluat tukeutua, niin mikä se sitten voisi olla. Henki, haltia vai ihmeellinen geenien manipulaatio. Jumaliinko haluat uskoa. Millaisiksi meidät oikein kuvittelet, sanoi ääni hymistellen samalla huvittuneesti.

-Onko tämä jotain pilaa, kysyi Reino, arvellen että pila voisi loppua jos hän menisi suoraan asiaa.

-Et vielä ymmärrä mitä pilaa tämä on. Ehkä muutaman vuoden kuluttua asia avautuu sinulle. Tai sitten ei koskaan.

Hiljaisuus laskeutui huoneeseen. Reino loikoili sängyllään. Hän ihmetteli ja mietiskeli, kunnes huomasi olevansa hikinen ja uupunut. Hän kävi suihkussa ja laittoi musiikin soimaan. Lopulta hän nukahti sänkyynsä päiväpeiton alle.

Heus ja Helena keskustelivat.

-Teidän välille syntyi dialogi. Oliko tämä maan ihminen Reino unessa, kysyi Helena.

-Reinolla on ilmeisesti kyky päästä valveillakin lähelle unitilaa, sanoi Heus.

-Ehkä se on niin tyhmä että se jotenkin hourailee, sanoi Helena.

-Hourailua tai ei. Nyt on kuitenkin laskettu sen verran siimaa, että hän tai joku muu voi tarttua koukkuun. Ihmiset ovat niin tyhmiä ettei meillä ole heidän suhteensa mitään menetettävääkään.

Symposium

Amfiteatteriin oli kokoontunut erikoinen joukko. Heus käveli keskellä esiintymislavaa vaaleanharmaassa pellavaviitassaan. Jalassaan hänellä oli nyöritetyt pukinnahka-anturat. Hän oli vaipunut mietteisiinsä. Ensimmäisellä portaalla istuivat Helena, jutellen Akhilleelle, vieressään Perikles, vaipuneena mietteisiinsä hänkin - vaikka näyttikin lähinnä poissaolevalta. Heidän lisäkseen oli ensimmäisellä portaalla vain kirjuri. Toiselle ja kolmannelle portaalle oli ryhmittäytynyt erilaisia jumaluuksia noin viisitoista kappaletta.

-Koska me olemme jumalia, on meillä tiettyjä velvollisuuksia. Velvollisuuksia itseämme kohtaan, ihmisiä kohtaan, mennyttä ja tulevaa kohtaan. Velvollisuudet mennyttä ja tulevaa kohtaan määräävät tekemisiämme. Se että olemme jumalia, velvoittaa meidät toimimaan oikeuden ja ylevän hengen puolesta. Sanottuaan tämän piti Heus pienen tauon. Syntyneessä hiljaisuudessa virisi kuiskuttelua.

-Ihmiset uskovat kohtaloonsa, varsinkin silloin kun me olemme manipuloineet heitä unessa, kuiskasi Perikles vieressään istuvalle Akhilleelle.

-Tuonlaisessa tilanteessa ei todellakaan tiedä, aiheuttaako hölmölle onnettomuuden vai heräämisen hölmöyden unesta. Hehehe. Sanoi Akhilles

-Totta toinen puoli, mutta mietitkö mitä sanoit, kuiskasi Heseus taaemmalta penkkiriviltä ja jatkoi: Tuo kuulosti todella tyhmältä. On väärin kiusata ihmisparkoja ja seurata sitten huvittuneesti mitä tyhmyyksiä he sitten tekevät.

-Kuulitko tekopyhää, kuiskasi Perikles ja jatkoi: Aivan kuin tuo ei itse tuota harrastaisi. Heseus on aina kärppänä näpäyttämässä. En kuitenkaan usko että häneltä syntyisi ihmisten sivistämisen suhteen mitään hyviä suunnitelmia.

-Suunnitelmia minkä suhteen.

-Jos olisit kuunnellut niin tietäisit että se ei ollut pääasia. Juuri tuonlaiset rikkiviisaat pärjäävät ihmisten typerässä maailmassa. Olen kysynyt aikaisemmin ja kysyn nyt taas ja toistamiseen että miksi Heseus on jumala. Perikles sanoi tämän Akhilleelle mutta puoliääneen, niin että se amfiteatterin jumalaisessa akustiikassa kuului kaikkialle.

-Sotkit asiat ja loukkasit, sihahti Heseus.

-Sinä sotkit ensin ja sotkeuduit muiden asioihin, tokaisin Perikles takaisin.

-Mitä siellä kuiskaillaan. Tämä on jumalten kokous Olympoksen symposiumissa. Jos jollain on jotain asiaa, menee hän lavalle ja puhuu asiansa selkeästi ja viisaasti. Jos asia on sen arvoinen, seuraa siitä keskustelu. No mitä olit sanomassa Perikles. Olen hyvä ja kävele eteen. Seurasi hetken hiljaisuus ja katseet kääntyivät vaativina Perikleen suuntaaan. Hän teki viitallaan halveksimista ja marttyyrinomaisuutta kuvaavan eleen ja käveli alas penkkirivien reunustamia portaita.

-Riitamme koski sitä että Heseus arvosteli minua - ja ilmeisesti yleisemminkin meitä pienempiä jumalia ylimielisyydestä ihmisten maailmaa kohtaan. Selkkaus alkoi siten että keskustelin rauhallisesti ja yksityisesti Akhilleen kanssa mieltäni askarruttaneesta kysymyksestä, joka liittyy ihmisten keskuuteen emigroitumiseen. Heseus kuunteli vierestä itselleen kuulumatonta keskustelua, ymmärsi asian väärin ja loukkasi sen jälkeen minua ja Akhillesta.

-Mistä te keskustelitte, kysyi Heus.

-Keskustelimme ihmisten uneen vaikuttamisesta. Arvelin että tyhmille voivat uudet ajatukset olla vaarallisia. Heseus väärinkäsitti mietteeni tahallaan siten, että olin muka keskustelemassa ihmisten kiusaamisesta - jota kuten tiedämme; vain jotkut tolvanat ja jumaluuden valekuvatukset harrastavat. Minusta se oli asiaankuulumatonta ja huomautin asiasta Heseukselle.

-No miettikäämme tätä. Minun mielestäni tuon asian käsittely ei mitenkään kuulunut tähän foorumiin. Nyt vastapuoli saa esittää lyhyesti kommenttinsa. Heseus ole hyvä. Heseus käveli raput alas lavalle.

-Meidän perisyntimme on ihmisten maailman ylimielinen päältäseuraaminen. Ehkä liioittelin reaktiossani, mutta olin haistavani Perikleen ja Akhilleen keskustelussa tuota ylimielisyyttä. Yllättävää oli että Perikles tuomitsi koko luonteeni kärkkääksi ja pyrkyrimäiseksi "sellaiseksi joka pärjää ihmisten maailmassa", kuten hän sanoi. En tarkalleen ymmärrä mitä hän tuolla tarkoitti, mutta oletan myös tuon lauseen kuvastavan hänen ylimielistä suhtautumistaan ihmisten maailmaan. Lisäksi hän sanoi ihmettelevänsä sitä että ylipäätänsä olen jumaluus muiden joukossa. Mielestäni jo tuon vuoksi pitäisi hänen oma jumaluutensa lakkauttaa.

-Tämän harvinaisen kerran me käsittelemme teidän riitojanne täällä symposiumissa. Mutta vain lyhyesti, pelkästään osoittaaksemme millaisia nuo teidän riitanne ovat. Perikles saa nyt mennä vastaamaan omalta osaltaan.

-Minulla ei ole muuta sanottavaa kuin se mitä sanoin. Huonojen tapojen mukaisesti kuiskasin asiani ja sanon sen nyt ääneen. Miksi Heseus on jumala. Tämä kysymys on askarruttanut minua jo pitkään ja haluaisin siihen vastauksen.

-Paraskin puhuja, huusi Heseus.

-Yksi puheenvuoro kerrallaan. Tämä aihe on jo käsitelty, sillä näitä riitoja ei ratkaista täällä. Jumalten keskinäisen arvojärjestyksen määräävät hengen ja kulttuurin saavutukset. Samoin punnitaan jokaisen hyvät ja pahat teot, ennen jumalten maailmaan siirtymistä tai sieltä poistumista. Minäkään en ole näistä asioista mitenkään henkilökohtaisesti vastuussa, vain asemani puolesta. Jos joku ottaisi kantaakseen tämän taakan, luopuisin siitä ilomielin. Mikään ei ole sen onnellisempaa kuin hölöttää omasta äänestään nauttien, kaikista maailmojen murheista tietämättömänä, niinkuin hölmöt ja onnelliset tekevät. Mutta kun tilanne on nyt tämä, niin selitän kantani lyhyesti ja te saatte jatkaa riitelyänne - anteeksi keskusteluanne, jossain muualla. Muistakaa kuitenkin tehdä se jumalten arvon mukaisesti. Peruskysymykseesi Heseuksen jumaluudesta vastaan kuitenkin. Samalla muistutan sinua asiasta joka sinun pitäisi jo tietää. Hän on jumala sen takia että hän on ollut hyvin aikaansaava. Kun vaakakupit aikoinaan täytettiin hänen hyvillä ja pahoilla teoillaan, kallistui vaaka selvästi hyvän puolelle. Samaa hän on osoittanut myös täällä. Hyvyys ei aina ole sitä että ollaan kiltisti. On hyvä että te arvostelette toisianne ettekä päästä toisianne helpolla. Ehdotan kuitenkin, että hoidatte keskustelunne muualla. Minun lyhyt tuomioni tältä osalta on: Perikles keskusteli asiastaan Akhilleelle väärässä ympäristössä ja niin että väärinkäsityksen vaara syntyi. Heseuksen huomautettua asiasta Perikles meni henkilökohtaisuuksiin ja asioihin jotka eivät hänelle kuulu. Tämän hän teki epäiltyään Heseuksen jumaluutta.

Heseus puuttui keskusteluun joka ei ollut osoitettu hänelle, ja tarttuen kuulemansa keskustelun sanamuotojen löysyyteen, pyrki vääristämään sitä tavalla jolle oli ominaista Perikleen kuvaaman vaikuttamisen muodon halventaminen. Mielestäni te olette molemmat riidelleet ja loukanneet toisianne sopimattomasti, sopimattomalla ajalla meidän kaikkien ollessa täällä kokoontuneina. Tämä ilmentää vain sitä, että jumaluus ei todellakaan ole kovin syvällä jumalienkaan nahan alla. Kun vähän pintaa raaputtaa, alkaa todellinen karva paljastumaan. Mielestäni teillä ei kummallakaan ole aihetta esittämäänne ylimielisyyteen toistenne suhteen eikä muutenkaan. Ehdotan että pyydätte nyt muilta anteeksi, jatkatte riitaanne - anteeksi keskusteluanne muualla ja annatte meidän yhteisesti jatkaa.

-Anteeksi, sanoi Perikles.

-Anteeksi, sanoi Heseus.

-Me emme olisi jumalia jos ihmiset olisivat viisaampia. Täytyy muistaa että maailmassa on kaksi tasoa, ihmisten taso ja jumalten taso. Ilman toista ei voi olla toista. Voitte vain kuvitella minkälainen riita tästäkin olisi ihmisten maailmassa syntynyt. Syvät erimielisyydet olisivat pilanneet molempien osapuolten elämää vuosikymmenien ajan. Nyt kuten näimme, riita ja sen osapuolet palautettiin omaan arvoonsa. No Perikles ja Heseus, yritättekö yhä käyttäytyä kuten jumalat.

-Kyllä! Huusivat molemmat yhdessä.

-Hyvä, voimme siis jatkaa. Minulla on tietty idea sen suhteen mitä meidän tulee tehdä. Te voitte olla asioista eri mieltä ja niistä tulee voida muutenkin keskustella. Aloitan nyt yleisemmin kertaamalla näitä ehkä liiankin tuttuja asioita tässä aluksi. Tulette kuitenkin huomaamaan, että ne eivät yleisyydestään huolimatta ole mitenkään kokonaisuudesta irrallaan olevia. Sana on kohta vapaa. Mitä mielessänne liikkuu.

No mistä aloittaisin. Ihmiset ovat tavallisesti tyhmiä. Yleensä he viisastuvat vasta sitten kun ovat kokeneet jonkinlaisen tragedian. Tuo on itse asiassa ainoa jumalallinen elementti tavallisen ihmisen elämässä. Se muistuttaa meitä vanhasta kreikkalaisesta tragedian perinteestä. Tarkoitan sitä, että traagillisten tapahtumien jälkeen seuraa puhdistuminen eli katharsis. Ehdotan yleistä keskustelua.

-Puheenvuoro Akhilleelle.

-Niin tietenkin Heureka. Jumalallinen elementti sen täytyy olla. Ei tyhmä ihminen tai tyhmä jumala muuten viisastuisi. Vai mitä Perikles ja Heseus! Totesi Akhilles. Jumalten joukosta kuului huvittunutta hyminää.

-Tavallaan ymmärrän heidän riitaansa. Emigroitumisen perinne tuntuu melkein katkenneen ja me jumalat tukahdumme täällä omaan hyvyyteemme. Minä en kestä enää tätä jatkuvaa viisastelua. Tietenkin me olemme viisaampia kuin ihmiset. Ei kuitenkaan voi olla kaiken tarkoitus, että me viisastelemme täällä keskenämme. Täytyy muistaa että jumalia ei ole ilman ihmisiä, eikä ihmisiäkään voisi olla, jos emme olisi heitä luoneet. Maailma koostuu kahdesta tasosta. Toista ei voi olla ilman toista. Ihmisillä on heikkous toimia oman luontonsa vastaisesti. Meidän jumalten heikkous taas on se, että me unohdamme maailmankaikkeuden kaksijakoisen luonteen. Me viisastelemme täällä keskenämme, ottamatta huomioon sitä että ilman ihmisiä ei voi olla jumaliakaan. Sanoi Afrodite.

-Minä olen myöskin sitä mieltä, että tämä viisastelu on loppujen lopuksi kaikkein ikävystyttävintä, sanoi Jupiter.

-Viisaus on tietoa ja sen oikeaa hallintaa. Siitä meillä ei liene erimielisyyksiä. Viisastelu on tiedolla leikittelemistä. Leikin varjolla voidaan lähestyä vakaviakin asioita ja syvällisiä kysymyksiä. Sitäpaitsi kaikki oppiminen tapahtuu leikin varjolla, sanoi Heseus.

-Tuo oli vain osittain totta eli ei kovinkaan syvällistä. Me olemme jumalia emmekä saa unohtaa sitä. Meillä on myös tiettyjä velvollisuuksia pitää jumaluus mielessämme. Vaikka se pitkästyttäisikin niin me emme saa unohtaa omaa asemaamme, sanoi Heus.

-Ainainen ylhäältä päin katselu ikävystyttää minua. Katsokaa nyt he ampuvat toisiaan. Nyt he syövät epäterveellisesti. Nyt he elävät epäterveellisesti ja keräävät stressiä. Sitten he ottavat viinaa ja pilaavat kaiken. Onhan se todella idioottimaista, mutta meille näiden ihmisten latteuksien naureskelu on usein fraasimaista. Meidän jumalten perisynti on viisastella ihmisten kustannuksella, sanoi Perikles vihaisena.

-Me loimme heidät omiksi kuviksemme. Mikä siis meni vikaan. Luulen että pohjimmaltaan kyse on siitä, että he eivät uskalla olla sitä mitä ovat. Tietenkin he ovat tyhmiä, alhaisia ja moukkamaisia. Tyhmyydessään myös omahyväisiä ja turhantärkeitä. Tuo kaikki vaikuttaa niin älyttömältä, että luulen heidän tykkäävän olla siinä suossa jossa he rämpivät. Ne jotka jotain yrittävät, hurahtavat sitten täysin omiin maailmoihinsa ja näin upottavat itsensä entistäkin syvemmälle oman mahdottomuutensa suohon, elleivät muut tyhmät ole heitä jo upottaneet. Kunniakasta sekin mutta niin tyhmää, niin tyhmää. Tuo kaikki kuvastaa jotenkin niin tyypillisesti sitä tyhmyyttä ja alhaisuutta jossa ihmiset elävät mutta mitä sitten. Me olemme heitä paljon viisaampia. Eikö meidän pitäisi auttaa ihmisiä. Eikö meidän pitäisi jatkaa kunniakasta maapallolle emigroitumisen perinnettä, sanoi Helena.

-Puhut järkeä mutta onko mitään sellaista mitä me voisimme antaa ihmisille. Heillähän on jo kaikkea. Tekniikka levittäytyy pian köyhimpiinkin maanosiin ja se on melko pian hinnaltaan kaikkien saatavilla. Täytyy myöntää että en ole kovinkaan paljoa perehtynyt maapallon oloihin. Heh, heh.

-Tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, että tekniikassa ja sen vaikutuksissa piilee monia ihmisten suurimpia älyttömyyksiä. Hallitsematon talouden ja tekniikan kasvu tuhoaa heidät pian, ellei mitään tehdä, sanoi Perikles.

-Tulee vain mieleeni että jos sinne emigroiduttaisiin, niin pitäisi olla jokin selkeä suunnitelma siitä mitä siellä tultaisiin tekemään, sanoi Narkissos.

-Kysy Jeesukselta oliko hänellä selkeää suunnitelmaa. Jeesus on ollut jo pari vuosituhatta omissa oloissaan vuorella murjottamassa.

-Hän varmaankin loukkaantuisi jos häneltä kysyttäisiin mitään. Hän on murjottanut erakkona jo niin kauan. Niin väärinymmärretty hän oli.

- Maapallolla tapahtuneiden monien kristinuskon nimissä tehtyjen julmuuksien jälkeen Jeesus on vain nyrpistänyt nokkaansa kaikille. Olihan hänellä tietenkin selkeä suunnitelma siihen mitä he tulisivat isän ja Marian kanssa tekemään. Hommat vain menivät maapallolla niin kuin menivät. Siihen on minun mielestäni aina varauduttava jos sinne lähtee yrittämään, sanoi Aprill.

-Puhutaan Jeesuksesta myöhemmin. Hän yritti popularisoida filosofiaa, mutta lopun aikojen odottelun sekavassa tilanteessa se oli todella vaikeaa. Täytyy sanoa että on hänellä syytäkin olla marttyyrina otsa rypyssä. "Miten kaikki saattoi olla niin tyhmää", mumisee Jeesus otsa mutrussa käsi poskella. Heh, heh. Sanoi Heus

Luku 3.

Jumalten maailma

Useimmat emigroituneista marttyyreista ovat saavuttaneet kuolemattomuuden. He ovat siirtyneet takaisin jumalten maailmaan, jatkamaan olemassaoloaan jumalallisessa hahmossaan. Monet heistä ovat hukanneet voimansa, taistelussa inhimillisiä heikkouksia ja ajan hammasta vastaan. Takaisin jumalten maailmaan siirryttyään he tavallisesti vain seurailevat tapahtumia sivusta. Ehkä myös alkavat kaiken kokemansa vääryyden ja typeryyden vuoksi kommunikoimaan sangen piikikkäästi lähimmäisistään.

Muutamia kertoja historian saatossa - siten kuin me ihmiset sen käsitämme - on ihmisten joukossa ollut useita jumalia samaan aikaan. Antiikin aikana heitä muutti sankoin joukoin Kreikkaan. Jumalten elämä tuli tuolloin ihmisille hyvinkin tunnetuksi. Heidän kunnianhimoisena tavoitteenaan oli saada ihmiskunta ylös rappionsa kierteestä. Vähän sen jälkeen ilmestyi Jeesus ihmisten keskuuteen. Hän opetti myös ihmisille jumalaista sanaa. Kiesuksen, kuten häntä jumalten maailmassa kutsutaan, ja hänen partnerinsa lempinimeltään "isän" suunnitelma oli se, että Jeesus syntyi ihmisten joukkoon tavallisena ihmisenä ja sai sitten ennalta sovitun jumalaisen muistiinpalauttamisen mm. luostarissa jossa vietti jonkin verran nuoruuttaan. "Isä" Ja Jeesus saavuttivat, lukuisista myöhemmistä katastrofeista ja väärinymmärryksistä huolimatta kuolemattomuuden. He elävät vielä nykyäänkin jumalmaailmassa vihreillä nummilla eläkepäiviä viettäen.

Entiset Kreikan jumalat, "vanhat" kuten heitä jo silloin kun he olivat maapallolta evakuoituneet kutsuttiin, seurailivat kyynisinä ja pettyneinä Jeesuksen sooloilua. Kreikan kukoistuksen kauden jumaliin verrattuna Jeesus oli yksityisyrittäjä. Hän oli saanut suuren osan opeistaan siitä samasta aatteiden kuohunnasta kuin kreikan jumalatkin. Kreikan jumalat poistuivat ylväästi, ihmisten taas möhlittyä kaiken. He jättivät kuitenkin taakseen ylvään perinnön, mikä johti myöhemmin kreikkalaisen filosofian vakiintumiseen yhdeksi ihmisten maailman sivistyksen peruspilareista.

Jeesus keräsi opetuslapsia, vaikuttaen heihin kuin Sokrates kuulijoihinsa. Jeesuksen mielestä sokrates - täydellisin kreikan filosofeista- oli myös täydellisimmin epäonnistunut. Hän oli yrittänyt opettaa tyhmälle kansalle aivan liian monimutkaisia asioita. Jeesus yritti ratkaista kaikki ihmisten ongelmat kertarynnäköllä. Hänellä ei ollut aikaa jäädä keskustelemaan ihmisten kanssa loputtomia dialogeja ihmisten hyvästä tai pahasta elämästä. Ihmisille piti hänen mielestään kertoa miten asiat ovat. Heille piti kertoa mikä on pahaa ja mikä hyvää. Ei heidän kanssaan pitänyt väitellä odottaen sitä tietämättömyyden ansaa, joka kullakin ihmisellä kuitenkin jossain on, ja joka ihmisjoukossa aina välttämättä löydetään.

Jeesus ja isä toteuttivatkin suunnitelmansa ja heidän legendansa jäivätkin elämään yhdeksi tunnetuimmista jumaluuksista ihmisten keskuuteen. Heidän hahmojaan ovat monet ihmisten maailman hallitsijat sittemmin monesti hyväksikäyttäneet ja sen takia on siitä lähtien jumalaisia ekskursioita lähetetty paljon suuremmalla harkinnalla. Jumalat ovat "peittäneet jälkensä", kuten termi heidän maailmassaan kuuluu ja antaneet ihmisten pääsääntöisesti elää omaa elämäänsä. He ovat koittaneet vain hienovaraisesti vaikuttaa niihin kulttuurien keskeisiin teemoihin, jotka ihmisten maalliseen vaellukseen kuuluvat.

luku 4.

-Helena kuule, minä pidän nyt puheen. Siitä tulee pitkä. Aion perustella miksi meidän jumalten, jotka olemme taas pitkään asuneet täällä omassa maailmankaikkeudessamme, pitää nyt muuttaa ihmisten maailmaan. Tuokaa suitsukkeita ja höyryävää juomaa, jotta voin hörppiä samalla kun puhun, sanoi Heus. Hän asetteli tuolia siten että saattoi kääntyä katsomaan vuoroin kaikkia kuulijoita. Helena puhui jotain pehmeällä äänellä. Muut jumalat ja jumalkokelaat sekoittelivat höyryjuomiansa, katsellen

odottavasti toisiaan.Heus aloitti:

-Kauan, kauan aikaa sitten, ehkä puhun lyhyemmin. Aloitankin vähän myöhemmistä ajoista. Yritän käsitellä asiat vain pääpiirteittäin, ainakin näin aluksi. Hakekaa höyryjuomaa nyt ettei tule keskeytyksiä. Tämä on tosiaan aivan uudenlainen suunnitelma. Luulen ettei moni tule ymmärtämään mitä minä tarkoitan ja mitä se käytännössä merkitsee.

-Siellä on kaunista ja ihmiset ovat mukavia. Me tulemme varmasti viihtumään siellä. Aivan uskomattoman kaunista ja idyllistä. Liittäkää mielessänne tähän kaikki nämä hienot ajatusten näköalat joita Heus hahmottelee. Uskon että tästä tulee jotain todella upeaa, sanoi Helena

-Helena! Minä selitän nyt tämän asian teoreettista, jumalallista ja filosofista puolta. Se että siellä tosiaan on mukavaa, idyllistä ja kaunista, ja on vielä melko ystävällisiä ja hyväntahtoisia ihmisiäkin, on kyllä mukavaa mutta ei kaikkein tärkeitä. Tärkeintä on sisäinen logiikka. Minä yritän nyt koota ajatuksiani jonkinlaiseen loogiseen järjestykseen. Kiitos kuitenkin puheenvuorostasi Helena.

-Aluksi Heus pitää lyhyen puheen. Sitten on ruokailuhetki ja tauko. Sen jälkeen Heus taas jatkaa puhettaan. Jakaannumme pienryhmiin joissa on tarkoitus pohdiskella näitä jumalaisia ajatuksia, sanoi Herakles.

-Tämä voi olla aluksi vähän etsiskelevää ja yksittäisiin pohdintoihin liikaakin tarttuvaa. En kuitenkaan pyydä anteeksi, sillä kuvailuakin tarvitaan näin alkuvaiheessa. Kiitos Helena kauniista lauseistasi. Luonteeltaan tämä minun puheeni on vasta pelkkiä ehdotuksia ja hahmottelua. Toivon kuitenkin, että unohdatte muotoseikat ja suhtaudutte näihin ajatuksiin vakavasti ja harkiten. Olen kehitellyt tätä suunnitelmaa jo pitkään ja ainakin minä itse olen täysin vakuuttunut, että näissä suunnitelmissa piilee uuden siemen ja nämä ovat alkua jollekin suurelle. Nämä ajatukset muodostavat kokonaisuuden, ja niin hassulta kuin se saattaa kuulostaa, loogisena vastauksena näihin ongelmiin joita tulen teille esittämään, on se, että me todellakin muutamme tuolle ihmisten asuttamalle pallolle.

-Kuten tiedämme on maapallo fyysisesti aika samanlainen kuin oma maailmamme. Tosin siellä ei ole ristikkäisiä ja päällekkäisiä tasoja eri ulottuvuuksissa, kuten täällä jumalmaailmassa, joten käytännössä maa on paljon pienempi. Hyvänä esimerkkinä tästä asiasta voidaan maninta juoru joka alkaessaan kielialueen eteläkärjestä edellisen päivän aanuna, on pohjoiskärjessä jo seuraavana iltana.

-Voi herrajumala sentään. Miten siellä voi mitään tehdä, sanoi Helena.

-Meidän on opittava elämään maassa maan tavalla, niinkuin tuo sanonta maapallolla menee.

-Hölmöläisten hommaa koko sanonta, samoin se elämä siellä maassa. Sanoisin että karsinassa röh ja niin edelleen, sanoi Thorn.

-Älä viisastele siinä. Jos et ole motivoitunut, voit hyvinkin vaihtaa johonkin legioonatasoon ja naljailla siellä lopun elämäsi joidenkin kunniakkaiden jalkaväen kenraalien kanssa viskilasit kourassa, sanoi Heus.

-Höyryjuomat on toivottavasti jo haettu, niin että voidaan aloittaa. Mene sinä Ljudia keittämään lisää, sanoi Helena.

-Niin kuin tiedämme, vallitsi aikojen alussa maan päällä rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Sitten alkoivat löytöretket ja samasta raudasta taottiin niin miekat kuin auratkin, joilla maan povi viillettiin auki. Ihmisten onnen aika päättyi ja jumalat muuttivat pois maapallolta. Ensimmäinen jumala joka emigroitui maapallolle oli Hammurab. Hän antoi ihmisille lakinsa, jotta nämä osaisivat erottaa oikean ja väärän. Seurauksena oli tietenkin pelkkää sotimista ja sekasortoa. Tuohon lakiin muuten pohjautuvat ihmisten lait vieläkin.

Siihen aikaan oli tavallista että ryöstelevät sotajoukot tappoivat surutta viholliskansoja. Ihmiset totuttautuivat uuteen maailmanjärjestykseen ja tappamiseen. Tappaminen oli keino saada valtaa. Ihmiset eivät kunnioittaneet toisiaan ja elivät jatkuvassa pelossa. Lainkäyttö vakiintui kuitenkin pikkuhiljaa, ainakin joissain yksittäisissä valtioissa. Valtiot yrittivät pitää järjestystä sisällään, torjuakseen täydellisen anarkian ja toimiakseen näin tehokkaammin.

Antiikin kreikka oli täynnä jumalia. Ihmismäärä kasvoi sodista huolimatta ja julmuus vain lisääntyi. Oli yleistä että viholliskansoja roikotettiin risteillä ja seipäissä voiton merkiksi. Kreikan jumalat yrittivät opettaa ihmisille kollektiivista kanssakäymistä. Minä itse emigroiduin silloin jo viidettä kertaa maapallolle Sokrateen hahmossa. Samastuin niin paljon ihmisten elämään, että kärsin marttyyrikuoleman. Vasta taivaassa huomasin onnekseni olleeni jo aikaisemmin jumala, ja että näinollen sai elämä kohdallani jatkua. Minulla oli aikaa opettaa Platon. Platon halusi opettaa ihmisille filosofiaa, mutta se filosofia karkasi ihmisten typeryyden takia oppineiden snobien hienostuneisiin salonkeihin. Siihen aikaan maapallolla riideltiin kovasti, mutta ilmassa oli myös paljon uuden siemeniä.

Minun jälkeeni tuli Jeesus. Jeesus kannatti anarkiaa, tai mitä tuolla sanalla nyt sitten tarkoitetaankin. Hän lähti lähes yksin pelastamaan ihmisiä, ja saikin paljon aikaan. Mutta se mitä hän teki, ymmärrettiin täysin väärin. Kaiken huipuksi hänet nostettiin jalustalle ja ihmiset alkoivat palvomaan jumalaa - aivan kuin jokin yksi jumala muka voisi olla palvottavissa. Jeesus ei nyt ole täällä kuuntelemassa, niinkuin ei yleensä muulloinkaan. Syyn te varmasti tiedätte.

-Hah hah. Aika huvittavaa. Jos meillä tulee riitoja Helenan kanssa, niin pitäisikö meidän molempien yrittää tukahduttaa riitamme ja alkaa hiljaa mielessämme rukoilemaan joltain kolmannelta jumalalta apua. Ei helkkarissa, sanoi Ramses.

-Se kuulostaa hölmöltä mutta täytyy kysyä että mihin verrattuna. Ihmisessä piilevä jumaluus voi vaikuttaa myös välillisesti. Me emme voi käsittää täältäkäsin kovinkaan hyvin maapallon olosuhteita silloin, sanoi Demokritos.

-Hänellä oli monta järkevää syytä toimia siten. Sokraattinen menetelmä jäi oppineiden huviksi. Kreikan oppineiden sofistinen saivartelu ei ratkaissut ihmisten ongelmia. Jeesus ja isä laukkasivat läpi lähi-idän, eivätkä pitäneet leipäläppiään kiinni. Täytyy sanoa että se oli kunniakas yritys.

-Jeesusta ennen vaikuttivat kreikan jumalat. Tavallaan oli myös Jeesus saanut oppinsa heiltä. Platon keksi olioit ja sen että kaikesta olevaisesta voidaan kuvitella ikäänkuin ihannekuva. Ihmisten hyvästä elämästä voidaan kuvitella ihannekuva. Samanlainen ihannekuva oli Jeesuksen jumala. "Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen", opetti Jeesus. Se oli sama ajatus kuin Platonin varjomaailma, täydellinen olevaisten maailma. Platon perusti akatemian, mutta kukaan ei ollut enää kiinnostunut filosofiasta.

Filosofian taistelu olemassaolostaan ja yritys toimia johdatuksena pois barbariasta oli jo hävinnyt. Jeesus ei nuorena ja tulisieluisena jumalana kestänyt tuota taantumaa, vaan lähti tekemään omaa ristiretkeään ja jatkamaan siitä mihin kreikkalaiset jumalat jäivät.

-Voi Jeesus. Komea nuori mies ja kuoli niin nuorena. Kukaan nainen ei voi olla tuntematta hurmosta ja tuskaa katseltuaan tuota tummatukkaista tulisieluista kaunista nuorukaista, sanoi Helena.

-Jeesus oli yksinajattelija, erakko. Hän ei osannut opettaa ihmisille yhteisöllisyyttä. Hän oli itseasiassa psykologi, ei valtiomies. Jeesuksesta ja Jeesuksen virheistä lähti etenemään aalto, joka sammui vasta puolitoista tuhatta vuotta myöhemmin. Nuo opit tarjosivat yksilökeskeisyydessään ja hurmoshenkisyydessään täydellisen kilven tyranneille. Tekopyhästi he asettuivat Jeesuksen asemaan. Tappaen oikeat ja kuvitellut vastustajansa. Jeesuksen virheillä oli siis kauaskantoiset seuraukset.

-Jeesus oli mies. Jeesus ei pelännyt mitään, hän kulki omaa tietään musta tukka hulmuten. Monet naiset lankesivat hänen edessään mutta hän rakastui porttoon, koska tämä oli säilyttänyt sielunsa jalouden, kaikista kärsimyksistään huolimatta. Ja niin moni kunnon nainen olisi hänet ottanut, mutta ei silloin oi Jeesus kun sinä olit hurja ja kuljit omaa tietäsi.

-No sen jälkeen ovat kyllä monet naiset ottaneet hänet, totesi Herakles.

-Jeesus Jeesus, ei ole ihme että köllötät niin monessa poikakalenterissa. Mitä miehillä on? Jean de ark, kuka hän oli? Joku keskenkasvuinen puolihullu joka onnistui muutaman kerran ratsastamaan näyttävästi hevosella. Jeesus sentään oli jotain. Karvarintainen, palavasilmäinen nuorukainen huh! Sanoi Xantippa.

-Jean de ark ei onnistunut elämään jumalana ihmisten joukossa. Hän yritti kertoa että näki näkyjä ja käyttäytyi mystisesti, muttei osannut kanavoida omaa jumaluuttaan. Seurauksena oli että ihmiset hänen ympärillään olivat pian yhtä hulluja. Hän keräsi liian erikoisia ihmisiä ympärilleen. Hm, oli hän kaunis nainen siinä ratsunsa selässä.

-Jean de ark oli merkki aikojen vaihtumisesta. Ranskassa vaikutti silloin monta jumalaa, sanoi Helena.

Niin, monenlaiset jumalat ovat ihmisten maailmassa yrittäneet. Monenlaisia vastoinkäymisiä on kohdattu mutta kuitenkaan ei usko ihmisessä piilevään jumaluuteen ole kadonnut.

-Heh ihmiset uskovat jumalaan ja me jumalat uskomme ihmiseen, sanoi Romulus.

-Ihmisten pitäisi uskoa jumaliin ja sitäkautta pikkuhiljaa myös ihmisiin itseensä. Jos he uskoisivat itseensä, ottaisivat he myös vastuuta itsestään ja tekemisistään. Me jumalat emme ole menettäneet uskoamme ihmiseen, ihmisen ideaan. Usko ihmisiin ja heidän tekemisiinsä on jo sitten toinen juttu.

On jälleen mentävä maan pinnalle. Soluttauduttava ihmisten joukkoon ja alettava toimimaan. Se ei tule olemaan helppoa. Jos saamme kaiken järjestettyä ja suunnitelmat toteutuvat, tulee jumalten valtakunta ihmisten keskelle - kuten joku on fraasimaisesti todennut. Minä olen valinnut tämän maan täällä. Täältä me aloitamme. Missä muodossa, se ei ole vielä täysin selvillä.

-Heus, me olemme olleet ihmisten joukossa aikaisemminkin. Siitä ei ole hyvää seurannut. Mitä me nyt yritämme, kysyi Remus.

-Me emme yritä mitään. Me kuljemme tietämme, olemme kulkeneet aikaisemminkin. Jos et ole sattunut huomaamaan. Tekopyhät sanat eivät kohtaa taistelevia jättiläisiä muuten kuin löysässä ajattelussa. Löysä ajattelu on vallannut ihmisten maailman, niin totaalisesti että pian on kaaos ovella. Siksi meidän on mentävä maapallolle ja pantava tuulemaan.

-No mitä me siellä sitten tehdään, kysyi Ksantippa.

-Joku saa mennä sinne ennakolta vähän järjestelemään paikkoja, sanoi Remus.

Luku 5.

Reino makaili kotonaan.

-Onko graalin malja kätketty kalkkikaivoon. Reino tarkoittaa espanjaksi kuningasta. Minun on aika ottaa selvää maailman salaisuuksista ja sukeltaa tietojen avaruuteen. Graalin malja on siis tipahtanut kalkkikaivoon. Voisikohan sen käydä hakemassa. Tuo kaivo on ainakin aikaisemmin sijainnut englannin Glastonburyssa, mietiskeli hän.

Reino keitteli kahvia ja oikoi makuuhaavojen vaivaamia jäseniään. Jäsenet olivat puutuneet liiallisesta lukemisesta ja sängyllä makoilusta. Hän muisteli edellistä jutteluaan taivaasta kuuluneiden äänien kanssa. Siitä oli melkein kaksi kuukautta, mutta hän oli pyöritellyt asioita mielessään siitä lähtien. Joskus hän aivan kuin tahallaan vähän korotti ääntään ja mietiskeli ääneen.

-Hoi te äänet taivaassa. Hoi te revontulten kaiut. Mitä ihmispolot pienellä pallollaan tekevät ja kuka siitä mitään välittää, huuteli Reino taas ja tavoitteli mahtipontista sävyä.

-Maailma menee kaaokseen ja vasta lian ja kärsimyksen kautta ihminen oppii. Niin se tulee käymään. Me olemme täällä omalla planeetallamme seuranneet ihmisten toimia jo ainakin kahdeksantuhatta vuotta ja niin se on aina tapahtunut. Luuletko että tulisi jokin suuri muutos joka muuttaisi tämän järjestyksen, kysyi ääni Reinolta.

-Mun pitäisi ainakin saada töitä. Muuten mistään ei tule mitään. Naisystäväni Leila lähti töihin ja minä lähdin hänen asunnoltaan jonnekin pois, että voisin palata sitten kun hänkin palaa töistä. Nyt olen täällä kotona ja kulutan aikaa.

-Se on huono asia Reino. On huono asia että ihmisellä ei ole päämäärää toimissaan. Mitä sinä olet tekemässä.

-Minä olen kuluttamassa aikaa.

-Ihmisen ei pidä kuluttaa aikaa. Aika kuluttaa muutenkin ihmistä. Se tekee sitä nopeammin ja tuhoisammin jos ihminen kuluttaa aikaa. Luuletko sinä eläväsi siellä ikuisuuden, kun mielestäsi aikaa on noin vaan heitettävissä hukkaan.

-No mitä järkevää minun pitäisi sitten tehdä.

-Se sinun täytyy itse tietää. Jos olet valmis kuuntelemaan, voi minulla olla jotain neuvoja ja ehdotuksia. Yleensä me jumalat emme neuvo ihmisiä maapallolla. Jos se olisi yleinen käytäntö, luopuisivat kelpo ihmiset kaikenlaisesta vastuun ottamisesta ja alkaisivat syyttää meitä neuvojen antajia epäonnistumisistaan. Kuuletko Reino: jos joku sinua neuvoo, älä koskaan usko heti. Hän ei ole vastuussa siitä mitä sinulle tulee tapahtumaan. Hänellä voi olla varmat ja perustellut mielipiteet siitä mitä sinun pitäisi tehdä, mutta se ei tarkoita ettetkö sinä yhä edelleen eläisi omaa elämääsi. Jos tuota vähänkin enemmän mietittäisiin, huomattaisiin etteivät asiat muuten voisi ollakaan. Niin niistä neuvoista. Nyt kun olet työttömänä, sinulla lienee aikaa työnteolle.

-Taidat vitsailla, haenhan minä koko ajan töitä.

-Tiedän että haet koko ajan töitä. Tiedän myös sen, ettet tee sitä mitenkään aktiivisesti tai sanoisinko täydellä innolla. Ehkä se johtuu turhautumisesta. Sinua sapettaa myös se, että niin monet muut ovat jo hyvissä asemissa ja sinun täytyy vielä yrittää. Et millään haluaisi olla enää tuossa asemassa jossa vielä olet. Haluaisit siirtyä hyvään virkaan tai muuten hyvään asemaan eläkettä odottelemaan.

-Enhän minä vielä mikään vanha ole. Vasta neljänkymmenen.

-Maaseudulla noin päivän ajomatkan päässä sieltä missä sinä asut, sijaitsee vanha teollisuusrakennus. Rakennus kaipaa remonttia ja huolenpitoa. Luulen että voisin tarjota sinulle töitä tuolla rakennuksella.

-Ai tässä ollaan oltu puoli vuotta työttömänä ja nyt jokin ihmeellinen ääni taivaasta ilmoittaa, että satojen kilometrien päässä jossain syrjäkylillä voisi olla jonkinlainen epämääräinen työpaikka. Sallinette että epäilen omaa mielenterveyttäni. Tuota ennen puhumanne asiat vastuusta kuitenkin herättelivät minua ja sen takia vielä kuuntelen. No mitä minun pitäisi tehdä saadakseni tuon työpaikan.

-Menet aivan tavallisesti kuten yleensäkin - niinkuin kerran viikkossa jaksat sinne juuri ja juuri mennä - työvoimatoimistoon ja etsi tietokonepäätteeltä työpaikat. Me täällä jumalten maailmassa hoidamme loput.

-Reino käveli tutun reitin pikkuasunnoltaan Aleksiskiven kadulle. Hän odotteli linja-autoa, joka tuli muttei ollut oikea. Hän hyppäsi kuitenkin kyytiin ja ajoi vähän matkaa eteenpäin. Hämeentiellä hän oikeastaan halusikin kävellä, koska samalla pystyi seuraamaan mielenkiintoisia asioita näyteikkunoissa. "On vaikea päättää mitä haluaa tehdä, jos sillä ei tunnu olevan merkitystä. Hyppäisinkö bussiin vai kävelisinkö. Kiertelisinkö tuolla tai täällä. Samantekevää", mietiskeli hän. Päivä kului.

Virkailija tiskin takana vaikutti toimettomalta. Keski-ikäinen mies riiteli toisen virkailijan kanssa jostain. "Yleisön palvelua", mutisi Reino mielessään ja toivoi ettei koskaan joutuisi tiskin toiselle puolelle vastaanottamaan työttömien vihoja. Hän käveli suoraan päätteelle, valitsi "työpaikat", sen alta "lisävalinnat" joista hän valitsi "Uudenmaa". Tätä tehdessään hän jo aprikoi, sillä ääni ei ollut kertonut mitään tarkempaa työpaikan sijainnista. Palattuaan takaisin edelliseen valikkoon, huomasi Reino että pikakuvakkeita olikin yksi enemmän. Hän ei ollut aikaisemmin huomannut kuvaketta "muualla". Reino painoi "muualla"-kuvaketta ja koko näyttö muuttui siniseksi. Tähtiä pyöri kuvaruudulla sikin sokin ja galaksien välistä saattoi erottaa linnunratoja.

-Anteeksi Reino. Meillä on yhteyksissä jotain vikaa. Reino oli kuullut äänen selvästi. Hän katseli hämmästyneenä ympärilleen, tarkkaillen olivatko muut kuulleet äänen. Kukaan ei kuitenkaan ollut reagoinut millään lailla. Reino käsitti ettei kukaan muu kuin hän ollut saanut eteensä tähtisadetta. Hän painoi uudelleen "muualla"-kuvaketta. Kuvake toimi ja sen takaa paljastui pitkä rivi työpaikkoja. Yksi kuvakkeista oli valmiiksi aktivoitu ja hän painoi sitä utelilaisuuksissaan. "Pikkukaupungin lomakylään tarvitaan timpurintaitoinen yleismies pitämään paikkoja järjestyksessä. Pikaiset yhteydenotot. Heus ja Helena heselius".

-Reino printtasi ilmoituksen. Hän kulki kotiinsa.

Luku 6.?

-Missä sinä olet. Et ole tullut kotiin. Minä olen huolissani, sanoi Leila luuriin.

-Olen nyt vihdoinkin saanut töitä. Vaikuttaa siltä että joudun tekemään pitkää päivää, sanoi Reino kännykkäänsä. Hän käveli hallissa joka kaikui tyhjyyttään. Huonekalut joita hän oli ollut kantamassa, olivat lattialla odottamassa.

-Akhilles, siis Reino. Tule vähän tänne. Voisiko tälle tehdä mitään, alkaa homehtumaan, sanoi kaapuun ja sandaaleihin sonnustautunut mies. Hänen kädessään oli laakeriseppele, jonka Reino oli nähnyt hänen päässään. Reino ei ollut ennen ollut tekemisissä laakeriseppeleiden kanssa ja oli neuvoton.

-Ehkä siihen voisi laittaa lahonsuojaa. Tai sitten sen voisi upottaa johonkin massaan joka suojaisi puu ja lehtiosia. Hän piteli laakeriseppelettä kädessään. Se vaikutti jotenkin pienemmältä ja kevyemmältä kuin hän oli kuvitellut.

Työpäivä hallissa oli ollut muutenkin perin ihmeellinen. Viittaan, sandaaleihin ja laakeriseppeleeseen pukeutunut keski-ikäinen parrakas mies oli esitellyt hänelle paikkoja. Miehellä oli ollut puheessaan omituinen korostus. Muutenkin Reino oli ihmetellyt missä oli kuullut tuon äänen aikaisemmin. Helena oli vaikuttanut tavallisemmalta. Hän oli pukeutunut kuin muutkin ihmiset ja hänellä tuntui olevan jonkinlainen tolkku siitä miten oli käytännössä mahdollista toimia.