Toimittaja - kertomus lehtimiesten maailmasta

 

-Tommi Rantanen, sanoi Tomppa tarttuen samalla tohtorin käteen.

-Sauli Lehto. Istukaa olkaa hyvä. Tuossa on naulakko.

-Tämä on ensimmäinen kerta minulle. En tiedä miten täällä menetellään.

-Tulette huomaamaan, että tämä ei ole ollenkaan vaikeata. Pikemminkin helpottavaa. Pääsemme alkuun siten että te vastaatte muutamaan kysymykseen.

-No kysykää pois vaan.

-Ensimmäinen kysymys kuuluu: miksi te olette täällä.

-En mä osaa sanoa.

-Luulen että te tiedätte sen paljon paremmin kuin minä.

-Vai niin. Oli siis aivan turhaa tulla tänne koska te ette voi auttaa minua. Luulin että te voisitte.

-Anteeksi että aiheutin väärinkäsityksen. Ilmaisin itseäni liian epäselvästi. Yritän selventää asiaa. Te olette täällä sen takia että on tapahtunut jotain sellaista, josta on syytä jutella. Olenko oikeassa. Vain te tiedätte mitä on tapahtunut. Minä yritän kysellä teiltä mitä mieltä te siitä olette.

-En minä täällä tietenkään minkään turhan asian takia ole. Yritin vain sanoa että nämä käynnit eivät kuulu minun tavalliseen elämääni. En ole tottunut puhumaan psykiatrille.

-Uskon sen. Jokin asia nyt kuitenkin on sillä lailla, että te olette tänne tulleet. Se on iso askel. Se on hyvin iso askel. Sanon yleensä että se on ensimmäinen askel - niin ja myös tarkoitan sitä. Pyydän teitä hetken kuluttua kertomaan vähän enemmän sitä mikä sai teidät ottamaan tämän suuren hyppäyksen. Sitä ennen haluaisin sanoa muutaman sanan aivan yleisesti. Te olette tulleet minun vastaanotolleni omasta vapaasta tahdostanne ja kaikki mitä näiden seinien sisällä puhutaan, jää meidän kahden väliseksi asiaksi. Tämä on ehdottoman luottamuksellista.

-Vain me ja iltalehdet tiedetään tästä, niinkö.

-On hyvä että otat tämän huumorilla.

-Tämä ei ollut mitään huumoria vaan todella vakavaa asiaa. En halua että kukaan saa tietää tästä mitään. En ole lyönyt vaimoani koskaan aikaisemmin, enkä ollut muutenkaan fyysisesti väkivaltainen. Uskotteko te että puhun totta.

-Onko väkivalta käynyt mielessä.

-Herranen aika sentään. Onko teillä vaimoa.

-Kerroitte että löitte vaimoanne. Me olemme täällä nyt keskustelemassa siitä miksi niin tapahtui. Kuten jo sanoin, on tämä keskustelu täysin luottamuksellista. Me saamme selvyyden sinun mieltäsi askarruttaviin ongelmiin. Samalla pääsemme lähemmäs niitä syitä, jotka ovat tähän johtaneet. Anteeksi sinuttelu. Sinuttelen tietoisesti sillä se on luontevampaa. Sopiiko että teemme sinunkaupat. Sauli, sanoi lääkäri ja tarttui Tompan käteen.

-Tommi Rantanen. Totta kai voidaan sinutella. Sinut toisille on sinut myös itselle, niihän se menee. Tomppa puristi kättä voimakkaasti ja tuijotti samalla rävähtämättömästi lääkäriä silmiin.

-Tuo on huomionarvoista. Jos on sinut itsensä kanssa, on helpompi lähestyä muita. Minulle se että me täällä sinuttelemme, on enemmäkin tapakysymys. Tapa tehdä työtä. Tunnen lääkereitä jotka teitittelevät. Heille se ehkä sopii paremmin. Minun mielestäni sinuttelu on toinen askel. Askel joka otetaan yhdessä asiakkaan kanssa. Ei yhtä iso kuin se harppaus jonka otit kun tulit tänne, mutta kuitenkin askel siihen suuntaan johon me haluamme kulkea.

-Niin ja sen jälkeen askel poispäin, niinhän. Anteeksi mutta minä en usko että me olemme loppuikämme kavereita, vaikka täällä henkilökohtaisuuksista jutellaankin.

-Tommi, sinä teet teräviä havaintoja. Potilaan ja lääkärin välille syntyy ammattisuhde. Se pyrkii jossain mielessä kiinteään ja jopa intiimiinkin läheisyyteen, mutta samalla myös objektiivisuuteen ja analyyttiseen ulkopuoliseen tarkkailuun. Parhaiten tuo onnistuu juuri niin kuin sinä sanoit. Samalla kun lähestymme teemaa, myös loitonnumme siitä. Tunnemme asiat, mutta myös objektiivisuus ja mahdollisuudet analyysiin lisääntyvät. Minua kiinnostaa nyt sinun ammattisi. Jos et halua vastata, älä vastaa. Tämä ei ole ehdottoman tärkeää, mutta tästäkin tiedosta voi olla apua.

-Toimittaja. Tällä hetkellä olen freelanceri. Etkö ole kuullut minusta.

-Haluan kuulla asioita sinulta itseltäsi. Jos me aloittaisimme sinun ammatistasi. Tuletko sinä taloudellisesti toimeen.

-Alussa oli vaikeaa mutta nykyään ansaitsen ihan kohtuullisesti. Ansiotaso on sellainen asia, että ainahan sitä parantaisi. Sanotaan nyt vaikka etten ole täällä rahan, enkä rahan puutteenkaan takia. Yksityisellä vielä.

-Voin kirjoittaa sellaisen paperin jolla te saatte kelalta neljäkymmentä prosenttia takaisin. Anteeksi teitittely.

-Ai sitä minä en tiennytkään.

-Enkä minä sitä mitä sinä kerroit.

-Siksi varmaan kysyitkin ettet tiennyt.

-Aivan, aivan. Olet oikeassa. Koskiko riita vaimonne kanssa raha-asioita.

-Ei koskenut. En tiedä olenko valmis puhumaan tästä.

-Luulen että me voimme vähitellen alkaa lähestymään tätä aihepiiriä. Me molemmat tiedämme, että tämä on sekä luottamuksellista että vapaaehtoista. Minusta riippuu se miten luottamus saadaan syntymään, mutta se riippuu myös sinusta. Minä haluan kuulla mitä sinulla on sanottavaa. Sanoit ettet ole valmis vielä puhumaan. Jos jokin asia askarruttaa sinua tai muuten tekee mieli sanoa jotain, niin antaa tulla vaan.

-No nyt on harvinaisen vähän mitään sanottavaa.

-Terapia on molemminpuolista kommunikointia. Taloudellisesti teidän asianne näyttävät olevan kunnossa. Onko mitään sellaisia isoja velkoja tai muita rasitteita, joista ette katso voivanne selvitä.

-Ei ole. Jos olisi velkoja, en olisi täällä vaan pankinjohtajan kanssa juttelemassa. Sitäpaitsi se sinuttelu unohtui taas. Johtuiko se siitä että juteltiin raha-asioista.

-Aivan niin. Niin tietenkin. Kysyin siksi, että haluan kuulla myös aivan perusasioita. Uskon että ne ovat tärkeitä. Olet siis naimisissa.

-Vaimo minulla on, en minä ketään muuta hakannut.

-Minua kiinnostaa nyt se että te olette naimisissa. Onko teidän suhteessanne tapahtunut jotain sellaista, joka voisi vaikuttaa voimakkaasti sinun tunteisiisi. Sinä olet tullut tänne yksin. Siksi me emme voi tutkia tätä parisuhde tai perheväkivaltatapauksena.

-Jos minä kerran huitaisin vaimoani niin eikö se ole väkivaltaa. Pitääkö sille jumalauta joku muu nimi vielä keksiä.

-Huutaminen ei ole oikea tapa puhua täällä. Uskon että me kuulemme toisiamme muutenkin.

-Anteeksi että huusin, mutta mistä muusta tässä muka on kysymys kuin väkivallasta.

-Jos aiheenamme olisi koko perhe tai parisuhde, pitäisi myös vaimonne olla täällä. Joissain tapauksissa ovat jopa lapsetkin mukana, ainakin muutamilla käynneillä.

-Minä käsitin taas aivan väärin. Luulin että te ette ymmärrä miksi minä olen täällä.

-Terävä havainto jälleen. Minä en todellakaan tiedä miksi te olette täällä. Tärkeintä on saada meidät molemmat ymmärtämään. Meidän välille muodostuva keskustelu pyrkii luomaan tuota ymmärrystä. Jos se onnistuu, me olemme jo lähempänä voittoa. Tulit tänne yksin. Kerro miksi tulit tänne yksin.

-Minusta tuntui, että näin olisi helpompi keskustella.

-Koska minä keskustelen sinun kanssasi, eikä vaimosi ole läsnä, ehdotan että rajaamme hänet pois. Emme niin etteikö hän olisi taustalla voimakkaana vaikuttajana, vaan niin että te kerrotte omin sanoin mitä on tapahtunut.

-Minä olen tottunut tekemään kaiken yksin.

-Tuo on mielenkiintoinen piirre. Oletan kuitenkin että se liittyy enemmän sinun työhösi. Käsitän sen tarkoittavan sitä, että olet sinut oman työsi kanssa. Olenko ymmärtänyt oikein.

-Olette ymmärtänyt oikein. Omasta mielestäni minä olen hiton hyvä toimittaja. Nykyään se ei enää riitä, mutta minäkin koetan olla enemmän. Tämän ei ollut tarkoitus olla mitään omakehua, vaan vastaus sinun kysymykseesi. Siis olen sinut oman työni kanssa.

-Jaha selvä on. Mutta sinä et tullut tänne keskustelemaan työhuolistasi. Ethän.

-En tullut.

-Mikä sinun mielestäsi johti siihen että löit vaimoasi.

-Tuota minä olen täällä kysymässä sinulta hyvä tohtori.

-Sanoit että "hyvä ei riitä, pitää olla parempi". Koetko itsesi riittämättömäksi.

-En ole sanonut kokevani itseäni riittämättömäksi. Sanoin että olen hiton hyvä toimittaja ja minun mielestä se riittää paremmin kuin hyvin.

-Meidän täytyy lähteä etsimään vastausta jostain sellaisesta, jossa sinä et ole hyvä.

-Minusta tuntuu että tämä loppuu minun kohdaltani tähän.

-Entä seuraava kerta. Varataanko aika.

-Sovitaan että minä soitan. Kiitos teille tohtori. Näkemiin.

-

Tomppa penkoi öö-mappiaan. Se sisälsi aineistoa, jota hän arveli vielä tarvitsevansa. Lopulta hän löysi etsimänsä. Se oli Aarre Huhtanen. Aarre Huhtasesta kerrottiin Suomen Kuvalehden artikkelissa. Siinä haastateltiin viittä mannermaalta Ahvenanmaalle muuttanutta. Mukana olivat myös kuvat. Tomppa harmitteli, että oli heittänyt muut kuin Huhtasesta kertovat sivut pois. -"Aina tulee väheksyttyä ö-mappia, vaikka se on monesti kaikkein tärkein tietolähde. Monet luulevat pystyvänsä muistamaan kaiken oleellisen ilmankin. He eivät vain muista mitä ovat unohtaneet".

Artikkelissa Huhtanen kertoi olevansa muukalainen Ahvenanmaalla. Hän arveli, ettei häntä koskaan tultaisi täysin hyväksymään alkuperäisväestön joukkoon. -"Minä ja ruotsalainen vaimoni Lea elämme kahden kulttuurin välissä. Siinä on omat vaikeutensa, mutta se on myös rikkaus. Toinen rikkaus meillä on rakkaus", kertoi Aarre lehden sivulla. Tomppa tuhahti -"Fraasi".

Tomppa yllättyi siitä, että artikkeli oli jo yli kolme vuotta vanha. Hän muisteli nähneensä sen vasta vähän aikaa sitten. Huhtasen kohdalle oli Tomppa piirtänyt tussilla pienen ympyrän. Sen vieressä oli muistilappu, jossa luki "Linnunlaulu". Se viittasi erääseen Helsingin Linnunlaulun harjulla sijaitsevaan huvilaan. Tarkemmin: huvilan ympärille muodostuneeseen kunnallispoliittiseen sotkuun. Huhtanen oli ollut siinä mukana. -"Aarre Huhtanen olet oikea aarre. Sinun kauttasi pääsen käsiksi kaupunginvaltuutettu Aleksi Hujaseen".

Seuraavana aamuna Tomppa meni työpaikalleen tasan kello kahdeksalta, kuten yleensäkin. Hän työskenteli Espoon Laurinlahden seudulla ilmestyvässä ilmaislehti "Viikkosanomissa". Tomppa käynnisti tietokoneensa. Sähköpostissa ei ollut mitään uutta. Peetee eli päätoimittaja lähetti kiireellisiä yleensä vasta iltapäivällä.

Tomppa ryhtyi työstämään seurakunnan tiedottaja Pirjo Rauhiaiselta saamaansa materiaalia. Rauhiainen oli tavalliseen tapaansa laittanut kaiken jo valmiiksi. Pelkkä materiaali näytti sellaisenaan hieman kuivalta, joten Tomppa päätti ehdottaa peeteelle lyhyttä puhelinhaastatteluosuutta. Hän voisi haastatella ihmisiä, tai sitten vain pelkästään Rauhiaista. Hän päätti kysellä Rauhiaiselta mahdollisimman kiperiä kysymyksiä. -"Tenttaan korkealla pallilla istuvaa Rauhiaista terävillä mutta tavallisen ihmisen näkökulmasta esitetyillä kysymyksillä, niin että hän putoaa". Kuvitellessaan Rauhiaisen luurin toisessa päässä vaivaantuneena ähkimässä, sai Tomppa uutta puhtia työhönsä.

Toimitus sijaitsi nelikerroksisessa talossa Ala-Kivenlahdessa. Ikkunoista näkyi merelle, tosin tuona tammikuun aamuna päivä ei ollut vielä riittävästi kirkastunut. Aamuun jatkuva talvisen yön tummuus hohti vielä ikkunoista ja pimeys heijasti kerroksen loisteputkien hehkun takaisin sisään. Autojen tasainen surina kertoi kuitenkin, että päivä oli jo täydellä teholla alkanut. Harmaa nuoska peitti pihaa tielle saakka. Jalkakäytävä oli loskassa ja tie osittain sulana. Tavallinen talvipäivä.

-Onko kukaan laittanut kahvia tulemaan, huusi Ylönen.

-Kenen vuoro nyt on, kysyi Tomppa.

-Tuonlaista kysymyksiä ei saa esittää. Kahvia on ehdottomasti tultava, sanoi Aila

-Ollaanko siellä jo herätty, kysyi Seija.

-Seija tietenkin nukkuu, sanoin Tomppa.

-Jokainen nukkuu omasta puolestaa, sanoi Ylönen.

-Mistä mä voisin saada luovia kommentteja tähän seurakuntatouhuun. Tämä Rauhiaisen matsku kaipaisi jotain lisää, sanoi Tomppa, osoittaen kysymyksensä lähiympäristölle.

-Jos on jotain tärkeää kysyttävää, kysy peeteeltä, sanoi Aila.

-Kansan täytyy puhua. Eikö olisi oikein että tavallinen kadun ihminen saisi äänensä kuuluville.

-Hoh hoijaa, demokratiajulistus heti aamusta. Taitaa olla pukki kaalimaan vartijana, sanoi Seija.

-Sitäpaitsi Espoolta ei välttämättä kysytä, sanoi Ylönen.

-Mene kysymään Toikan baarista, sanoi Seija.

-Toikan baari tuli Seijalle mieleen. Seija haluaa mennä sinne hyvä hyvä, sanoi Tomppa, taputtaen käsiään yhteen.

-No mitä sinä sitten itse keksit, kysyi Aila.

-Minä en keksi yhtään mitään vaan tiedän, sanoi Tomppa.

-Toimittajakoulun käynyt jolppi.

- Jos halutaan ilmaista ihmisten mielipiteitä, ei niinsanottu kansan tahto riitä. Sellaisia asioita ei tarvitse kysyä jokaiselta erikseen. Se on eliitin parhaaksi näkemä käytäntö, joka täytyy vain muotoilla siten että suuri enemmistö voi sen allekirjoittaa, koska ei voi muutakaan.

-Se on siis jotain sellaista joka on sekä latteaa että ympäripyöreää, kuten sinun kommenttisi muutenkin.

-Hyvän toimittajan pitäisi pystyä muotoilemaan tölväisynsä hieman paremmin, sanoi Tomppa.

-Entä käytännössä. Meinaatko sinä itse tehdä ne sinun kansankysymyksesi vai, kysyi Seija.

-Mitä muuta haastattelu voi olla kuin kysymyksiä.

-Ja kuka kysyy. Arvon toimittaja itsekö, kysyi Ylönen.

-Niin juuri. Voit ymmärtää sen väärin jos huvittaa. Tomppa loukkaantui, koska oli luullut Ylöstä liittolaisekseen. Hän vetäytyi serminsä taakse, ilmaisten näin ettei halunnut enää kommunikoida.

Kaksi ensimmäistä artikkelia olivat jo lähes taittokunnossa. Peetee vaati vähintään kaksi lyhyttä ja kaksi keskipitkää päivässä. Ne toimitettiin hänen koneelleen tai työpöydälle. Hän valitsi niistä parhaiten lehteen sopivat. Peeteen pöydältä ne lähtivät takaisin toimittajille, jotka viimeistelivät ne taittokuntoon. Toinen Tompan keskipitkä oli lyhyt selostus uudesta kauppakeskuksesta. Senkin hän oli tehnyt enimmäkseen K-ryhmän aluetiedotuspäällikön mailaaman materiaalin pohjalta.

-Ei valmiiksi pureksittua ruokaakaan ole kiva syödä, sanoi Tomppa vieressä notkuvalle ylöselle.

-Valmiiksi pureksittu on puoliksi syöty, sanoi Ylönen.

-Sinähän sen tiedät, sanoi Tomppa ja vetäytyi taas työhönsä. Hänen ei olisi tarvinnut sinä päivänä tehdä enää mitään. Hän päätti kuitenkin muovata lisää artikkeleita varastoon.

Kello tuli yhdeksän, tuli kahvitunti. Melkein koko toimiston väki kerääntyi takahuoneen pöydän ympärille. Tomppa siirtyi myös kahvioon ja kaatoi itselleen.

-Ajattelin laittaa Rauhiaisen seurakuntajuttuun vielä lyhyen haastatteluosuuden. Se antaisi jutulle sopivasti lisäväriä. Muutenhan se on vain pelkkää asiatekstiä. Ongelmana on nyt vain se, mitä saan häneltä kysyä ja mitä en saa, sanoi Tomppa.

-Voisit sinä ensin huomentakin sanoa, sanoi Aila.

-Huomenta vaan. Kysymyksestäsi oletan että et voi ottaa täyttä vastuuta. Olenko erehtynyt, sanoi peetee.

-Huomenta. Siis saanko tehdä vai enkö saa, kysyi Tomppa.

-Luulen ettet varmaankaan tarkoita seurakuntavaaleja. Rauhiainen on jo luvannut lähettää niistä matskua, sanoi Seija.

-Minäkin luulen että Rauhiainen lähettää seurakuntavaaleista materiaalia, sanoi peetee.

-Pirjo mailaa matskun minulle. Kerron sitten kun sieltä tulee jotain, sanoi Seija.

-Jos muistaisit katsoa postisi jo mahdollisimman aikaisin aamulla. En tahtoisi mitenkään hoputtaa, mutta luulen että matsku on tulossa melko pian. Se voi vielä ehtiä torstain numeroon, sanoi peetee.

-Haluaisin vain kysyä häneltä mitä tavallinen Matti Meikäläinen hyötyy siitä, että maksaa kirkollisveronsa, sanoi Tomppa

-Meidän ei pidä lähteä tuolle linjalle. Tämä on paikallislehti.

-Eihän kukaan jaksa lukea pelkkää selostusta. Ihmisten pitää saada tarttumapintaa.

-Pirjo Rauhiainen lähettää meille ensiluokkaista materiaalia. Minä en menisi suututtamaan häntä. Varsinkin kun tiedän, että hän on alansa ammattilainen.

-Aikaisemmin seurakunta osti vain tilaa lehdestä maksettuina ilmoituksina. Pirjon myötä järjestely on muuttunut niin, että me saamme itse rakentaa uutisaiheita, sanoi Ylönen.

-Me vahdimme itse omaa toimintaamme ja toimimme Pirjon oikeana kätenä, sanoi Tomppa.

-Vapaus on myös velvollisuuksia Tomppa, sanoi peetee

-Jos ei kelpaa niin anna aineisto minulle, sanoi Seija.

-Tomppa ei halua sitä seurakunnan artikkelia, sanoi Aila.

-Valitettavasti juttu on jo valmis, sanoi Tomppa.

-Miten niin valmis. Sä nimenomaan kerroit lisääväsi siihen vielä jonkun kuvitteellisen henkilön haastatteluosuuden, sanoi Seija.

-Kuvitteellisen henkilön. Seija voisitko toistaa. Seija kertoo kuvitteellisesta henkilöstä.

-Satuin vain kuulemaan kun kerroit keksiväsi kuvitteellisia henkilöitä ja heidän mielipiteitään, enkä voinut olla kuulematta kun huusit niin kovaan ääneen.

-Lopetetaan tämä huutaminen. Tomppa tuo artikkelinsa minulle näytettäväksi.

-Senkö takia että Seija muuntelee totuutta. Se on vähän kummallista.

-Minä haluan tietää mitä sinä kirjoitat. Tuot artikkelit minulle, myös kaikki raakaversiot, sanoi peetee.

-Okei tuodaan. Tomppa käveli serminsä taakse.

-Jos Tomppa ei halua seurakunnan artikkeleita, niin minä otan ne mielelläni, sanoi Seija.

-Tavallaan Tomppa tarkotti ihan hyvää, sanoi peetee.

-Tämä tulee jokaiseen talouteen, sanoi Aila.

-Minä olen aina tiennyt että hän on suuri lapsi, sanoi Seija.

-Toistaiseksi minä päätän mitä Viikkosanomissa julkaistaan ja mitä ei. Tomppa on hyvä toimittaja. Häneltä tulee vahvoja artikkeleita. Jokaisella meistä on joskus omat huonot päivämme. On hyvä jos muut palauttavat takaisin maan pinnalle. Se on tiimityötä parhaimmillaan. Me olemme yksi iso tiimi, ja meidän on tarkoitus toimittaa hyvää lehteä.

-Tänne mahtuu jo. Laiha taittaja sopii vaikka mihin rakoon. Jos ei mahdu niin pannaan etusivu uusiksi, sanoi Reino samalla sovitellen itseään vapaalle tuolille.

-Laihaa kahvia laihalle taittajalle.

-No no, katsotaan kuka saa ensi kerralla juttunsa vielä myöhästyneenä sisään.

-Minä en kuullut tuota, sanoi Peetee.

-Onko toinen vuoro jo alkanut, huikkasi Rane.

Toinen vuoro tarkoitti kahvipöydän uutta miehitystä. Ensimmäisessä vuorossa istuivat yleensä toimittajat ja päätoimittaja. Toinen vuoro, joka koostui "taittajasta", kuten lehden ulkoasusta vastaava Reino itseään nimitti, sihteeristä, atk-päälliköstä ja muista lehden toimistoväkeen kuuluvista, kansoitti pöydän noin varttia myöhemmin.

Lisättyään muutaman pilkun ja pisteen, lähetti Tomppa artikkelinsa peeteen koneelle. Sitten hän käveli tämän huoneelle, painoi nappia ja vihreä valo syttyi.

-Muutaman sanan voisin mainita, vaikka tämän pitäisi olla sinulle tuttua. Uskon niin, sillä pidän sinua hyvänä toimittajana. Tilauspohjan eteen on tehty valtavasti työtä ja se on kannattanut. Harva ilmaislehti voi näinä aikoina ylpeillä levikin kasvulla. Levikki mahdollistaa mainonnan ja mainonta tuo lehden käyttöön resursseja. Kuten huomaat ja varmaan myös tiedät, yksi asia johtaa toiseen ja toinen kolmanteen. Jos jokin yksittäinen artikkeli herättää turhaa närää, voi se olla levikin kannalta merkittävä negatiivinen tekijä. Tämä tarkoittaa sitä, että kysymys siitä onko Rauhiaisen materiaali mahdollisesti tylsää tai ei, on täysin yhdentekevä sen kysymyksen rinnalla onko meillä kannattava lehti vai eikö ole. Olen tässä asiassa tarkka, sillä vastuu on viimekädessä minun, sanoi peetee.

-Myönnän että asia on niin kuin sanoit. Haluaisin vain vähän väriä artikkeliin. Haluaisin että lukija voisi tulla positiivisesti yllätetyksi. Tavallisesti pienet paikallislehdet selataan vain ylimalkaisesti. Minä haluaisin että lukija löytäessään allekirjoituksen "Tommi Rantanen", tietäisi että tulossa on jotain räväkkää ja mielenkiintoista.

-Harvassa sinun artikkelissasi muuten on signeeraus. Kertooko se siitä, ettet seiso artikkeliesi takana, vai siitä että olet varovainen. En tiedä. Seurakunta on erittäin hyvä tiedottaja ja tähän asti yhteistyö on sujunut hyvin. Sitäpaitsi kenenkään yksittäisen toimittajan ylisuuri ego ei saa muovata lehden linjaa.

-Tässä on tapahtunut väärinkäsitys. Seija väitti että minä laitan jonkun kuvitteellisen henkilön haastattelemaan Rauhiaista. Se ei pidä paikkansa. Tarkoitukseni oli vain haastatella häntä kansanomaisesta näkökulmasta, omalla nimelläni tietenkin. Olisin halunnut peilata niitä tuntoja, joita tiedän suurella enemmistöllä olevan. Seurakunta ei ole mikään planeetta keskellä ulkoavaruuden tyhjiötä. Muukin maailma on olemassa.

-Miksi Seija sitten sanoi niin.

-Mistä minä tietäisin. Jos hän ei pidä minusta. Enhän minäkään voi sen perusteella sanoa, että hän vihaa kaikkia miehiä.

-Säästä tuo iltasanomien lööppiin. Nimeltä mainitsemasi toimittaja on erittäin pätevä ammatissaan. Jos teidän välillänne on jotain skismaa, sinä voit ottaa sen esille työilmapiiri-illassa.

-Tiedän että minusta on valitettu. Joidenkin nimeltä mainitsemattomien ihmisten mielestä en ole tarpeeksi kohtelias. Tuonlainen valittaminen johtuu huonosta itsetunnosta. Voihan kyseessä olla ihan vain väärinkäsityskin, jos ei ole tullut huomattua jotain ihmistä heti aamulla tai jotain vastaavaa. Mistä minä voisin tietää.

-Anna vanhojen olla. Noista on puhuttu jo ajat sitten. Onko sinulla se artikkeli mukana.

-Tässä on tämä seurakunnan artikkeli paperimuodossa. Lähetin sen myös sähköpostilla.

-Kiitos.

Tomppa sulki oven perässään ja meni uudestaan kahvipöytään juttelemaan ATK-päällikön ja taittajan kanssa.

-Anteeksi jos häiritsen, mutta onko ne puhuvat naamat jo katsottu.

-Mitkä puhuvat naamat. Onko joku sanonut jotain puhuvista naamoista, huusi Tomppa.

-No mitä sinä nyt siinä vaahtoat. Mä tarkoitan niitä pieniä haastatteluita tokan sivun ylälaidassa. Niitä joissa tuntemattomilta kysytään jotain. Niissä on aina joku sillä viikolla ajankohtainen asia ja sitä kysytään ihmisiltä. Niissä on pienet naamakuvat ja lyhyt pätkä tekstiä siinä alla.

-Ai sä meinaat pikagalluppia. Joo on ne jo asemoinnissa. Miten niin, kysyi Rane.

-Minulla olisi ollut niihin yksi idea. Jos olisin saanut toteuttaa sen, olisin voinut käydä tekemässä ne.

-Mikä idea on niin hyvä, että Tomppa on valmis tekemään ylimääräistä työtä.

-Mä teen paljon ylimääräistä työtä. Vapaallakin on aina antennit pystyssä. Tää on sellasta duunia, ettei tästä voi pitää vapaata.

-Voi pyhä toimittaja sentään. No mikä sua sitten tällä hetkellä niin paljon kiinnostaa.

-Tällä kertaa kiinnostaa seurakuntavaalit tai yleensä seurakunta.

-Kuulin että sulla on ollut jotain riitaa Pirjo Rauhiaisen kanssa. Pitääkö se paikkansa.

-No ei todellakaan pidä. Pirjo sitäpaitsi mailaa kaiken Ailalle tai Seijalle, en muista kummalle. Pirjo ei edes tiedä että minun niminen kaveri on täällä töissä.

-No miksi ne mailataan niille. Miksei sulle. Sinähän ne artikkelit teet.

-Näin meidän kesken: Seijaa ja Ailaa ärsyttää se, että minä olen saanut Rauhiaisen materiaalin itselleni. Toinenkin hyöty asiasta on. Nimittäin se että Rauhiainen ei tunne minua. Hän luulee että artikkelit kirjoittaa Aila tai Seija. Jos tulee jotain hämminkiä niin Rauhiainen varmaankin valittaa ensin heille. Ehkä he myös jännittävät mitä minä kirjoitan. Tietenkin asia selviäisi heti, jos valitus tosiaan tulisi. Minulle tämä asiantila käy oikein hyvin.

-Mitä sä äsken vaahtosit.

-Se oli väärinkäsitys.

-Sitten kun sullekin tulee vähän lisää kokemusta, sä opit arvostamaan tämäntyyppistä työympäristöä. Mikään ei ole niin hermostuttavaa kuin kuunnella itseänsä täynnä olevien tähtitoimittajien valitusta, sanoi Rane.

-Tylsin paikka myös. Deadline kerran viikossa ja muu aika ollaan muuten dead, sanoi Tomppa..

-Nokkela kundi. Jos koneet eivät toimi, ei millään aikarajoillakaan ole merkitystä. Täällä on huhkittu monet illat ja joskus yötä myöten, että teillä olisi aamulla lelut valmiina.

-Jos asemointi menee uusiksi, niin kikkaile siinä sitten deadlinen kanssa. Kun vaaliehdokkaan pärstä on saatava mahtumaan paraatipaikalle, eivät mitkään keinot ole mahdottomia. Ja sitten kun se Valintatalon puolen sivun mainos ei sinne enää mahdukaan, tulee huutoa. Arvaa huvittaako siinä enää kuunnella myöhästyvän tähtitoimittajan valitusta.

-Jep jep, tässä on nyt tehty kärpäsestä härkänen. Tietenkin mä tiedän perusasiat ja arvostan Viikkosanomia. Mun tarkoitukseni ei ollut horjuttaa ketään eikä mitään, vaan tehdä parempaa lehteä. Se on se asia minkä takia mun kimppuuni käytiin.

-Niin tietenkin. Muista myös ettet sä tee tätä lehteä yksin.

Tomppa käveli sermilleen, laittoi takin päälleen ja suunnisti ulko-ovelle. Hän arveli voivansa lähteä päivittäiselle ulkoilukierrokselleen.

-Kävitkö Heikin puhuttelussa, huusi Seija.

-Kävin.

-No mitä se sanoi.

-Kehui helkkaristi ja kehoitti jatkamaan samoilla linjoilla.

-Joo joo. Hyvä että suakin joku ojentaa.

-Suuret on puheet pojalla, sanoi Aila.

-Minä menen tekemään haastattelua. Tulen viimeistään iltapäivällä, sanoi Tomppa.

-Kerran se sai raivarin, huusi ja paiskoi ovia naama punaisena, sanoi Late.

-Yhden jos toisenkin kerran muistaakseni. Nyt se on jostain syystä kiukustunut Rauhiaiseen, sanoi Rane.

-Vähän aikaa sitten mä kyllästyin sen uhoamiseen. Ehdotin sille, että jos se haluaa tehdä jotain kantaaottavaa tai haastavaa työtä, niin se voisi mennä tekemään juttua vaikkapa pimeän työvoiman käytöstä rakennustyömailla. Täällä lähistölläkin riittää rakennustyömaita vaikka kuinka paljon. Luulisi että niistäkin voisi sitä pimeää työvoimaa löytyä. Se ei sanonut mitään. Kiusoittelin sitä sen puhumattomuudesta ja kun se ei vieläkään sanonut mitään, kysyin että pelkääkö se että isot pojat antavat turpiin. Se ei sanonut mitään vaan lähti pois. Siitä lähtien se on ollut tuonlainen känkkäränkkä mua kohtaan, sanoi Seija.

-Voihan siinä olla muutakin. Kuka tuostakin nyt selvän ottaa. Mä luulen että se haluaa olla hankala. Jos se on sen mielestä jotain vallankäyttöä tai jotain. Jos se haluaa olla vahva, eikä tiedä mitään muuta keinoa, sanoi Aila.

-On sekin tavallaan alemmuuskompleksi, sanoi Seija.

-Niin mutta se ei tajua sitä.

-Kukapa tajuaisi.

Tomppa käveli Kivenlahden ostoskeskukseen ja meni pizzeriaan lounastamaan. Hän söi ruokansa, silmäillen samalla viereistä rakennustyömaata. Syötyään hän käveli mikkinsä kanssa jalkakäytävälle ja ryhtyi odottamaan ihmisiä. Työmaa-alueelta asteli neljän hengen porukka.

-Anteeksi. Olen viikkolehdestä. Olisiko teillä hetki aikaa!

-Ei ole paljon aikaa ruokatunnilla. Mitä sä haluat, kysyi eräs joukosta.

-Tarkoitukseni olisi vähän haastatella teitä. Kysymykseni koskee lähinnä kirkon ja seurakunnan merkitystä. Ei mitään henkilökohtaisia mielipiteitä. Mitä seurakunnan palveluja te käytätte.

-Jaahas, tytär kastettiin. Seuraavaksi on molempien lasten rippikoulut. Ne tavalliset tietenkin.

-Kaste, häät ja hautajaiset. Mitä sitä ihminen muuta tarvitsee.

-Jokainen taplaa tyylillään ja toivoo että herran enkelit kaitsevat, sanoi kolmas.

-Onko seurakuntavaaleilla teille merkitystä.

-Sulle niillä taitaa olla aika suuri merkitys, kun kerran kyselet.

-Mä teen tätä työkseni.

-Mä arvasin sen. Ja aiheesta pitää tietenkin kehittää vaikka mitä.

-No tästä seurakunta-asiasta vielä.

-En minäkään tiedä sen paremmin kuin Enska.

-Varmaan hekin siellä seurakunnassa tietävät mitä tekevät ja hoitavat omat asiansa.

-Teillä on nyt mahdollisuus vaikuttaa median kautta.

-Lähinnä sun kautta. Hauska häiskä. Nyt sä olet tietenkin tienannut jo monta sataa.

-Jos tässä oli kaikki niin kiitos haastattelusta, sanoi Tomppa. Miehet kävelivät ostarille päin. Tomppa seisoskeli vähän aikaa, käveli sitten puistotietä rannan kautta takaisin työpaikalleen. Hän laittoi kuulokkeet päähänsä ja purki haastattelun. "Tämä ei paljoa hyödytä. Pitää keksiä lisää".

-Tomppa tuli takaisin vai. Heikki muuten kävi jo kysymässä että missä se Tomppa oikein luuhaa tai luuraa, huusi Seija.

-Asiat on peeteen kanssa jo puhuttu. Turha teidän on mua kytätä.

-Älä hermostu. Mä kerroin että Heikki kävi kysymässä sua. Eikö olisi pitänyt kertoa. En kerro seuraavalla kerralla, kun saa pelkkää huutoa palkkioksi.

-Ei kannata sanoa mitään kun siitä tulee vain sanomista. Niin se on kotonakin, sanoi Ylönen.

-Okei, okei, okei kiitti paljon, sanoi Tomppa ja käveli peeteen huoneen ovelle. Hän kuuli tämän puhelevan lapselleen puhelimessa. Sitten vihreä valo syttyi.

-Kuulemma kävit kyselemässä minua.

-Joo ajattelin vaan sanoa, että se artikkeli oli vankkaa laatua ihan sellaisenaankin. Jos sinä tekisit sellaisia koko ajan niin hyvä olisi. Älä ota henkilökohtaisesti sitä aamuista. Sinä olet meidän parhaimpia toimittajia.

-Huomiseen sitten. Lopettelen muutaman homman ja lähden neljältä kotiin. Deadlineen on vielä pari päivää.

-Se ei ole mikään raja tässä lehdessä. Juttujen on oltava valmiita jo kauan ennen sitä.

-No sanotaan että jutut ovat tämän viikon osalta jo aika hyvin nipussa. Lähetän ne sinun koneelle mahdollisimman aikaisin.

-Lähetä ne tänne niinkuin muutkin, lyhyet ja pitkät joka iltapäivä. Yleensä minä en niitä edes lue. Sen verran teihin pitää voida luottaa. Mutta täältä lähtevät artikkeleista pituus, otsikko ja kuvatiedot asemointiin.

-

Tomppa käveli kotiinsa. -"Kysyn Sveniltä tietääkö hän mitään Huhtasesta". Syötyään pari voileipää, avasi hän koneensa ja etsi Sven Tegelströmin numeron. Tämä ei vastannut. Tomppa kaivoi esiin ö-mapista löytämänsä Huhtasesta kertovan artikkelinpalasen. -"Aleksi Hujanen olkoon ikuisesti kirottu. Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, mutta ei mitään todellista. Muutaman kymppitonnin kangaspuut ja villapaja kellariin - niin nehän tietenkin olisivat olleet ne kaikkein tärkeimmät hankinnat. Jonkun täytyi sanoa, että siitä sähellyksestä ei tule yhtään mitään. Minä sain tuon kyseenalaisen kunnian. Sitten Hujanen iski kiinni ja haukkui fasistiksi. Tietenkin minä olen fasisti jos muut ovat täysiä lampaita. Mistään ei tule mitää jos kukaan ei tee mitään, eikä varsinkaan silloin jos kukaan ei osaa päättää mitään. Niin siinä sitten kävi että mut erotettiin. Mun jälkeen siihen tuli sellainen tyyppi, joka osasi sanoa joka puolelle jees jees. Nyt niillä on sitten tylsä monitoimitalo, aivan kuten halusivatkin, mutta ketä se kiinnostaa", mietiskeli Tomppa.

-Tommi Rantanen

-Sven Tegelström täällä. Sinä olit soittanut. Se näkyi tässä näytöllä.

-Kyllä soitin. Muistatko sinä vielä minut.

-Muistan toki. Oletko sinä siitä lehdestä.

-Mä olen Viikkosanomissa vakituisena, freelancerina teen muuta. Soittelen yksityishenkilönä, en Viikkosanomien reportterina.

-Minulle sinä olet ainaisesti Vapaalehden perustajajäsen.

-Äsh, se on kuopattu jo ajat sitten.

-Teillä nuorilla oli siinä jutussa sellaista tervettä ja raikasta yritystä. Sitä näkee harvoin suomalaisessa mediassa. No sanottakoon että siihen aikaan oli paljon yritystä ja uusia ideoita muutenkin. Lehtiä ja muuta kulttuuria putkahteli milloin mistäkin. Silloin oli nuorten tekeleitä kiinnostavaa seurata.

-No siitä nyt ei tosiaankaan tullut mitään muuta kuin vähän sanomista.

-Kunnioitan kuitenkin teitä ja teidän yritystä. Mitä niille muille muuten kuuluu. Siinähän oli Männikön Pete, Tuomaisen Olli ja mitä niitä muita olikaan.

-Ollaan kaikki hajauduttu omille teillemme, eikä olla pidetty yhteyttä.

-No voi harmi. No mitä asiaa sinulla on.

-Sven sinä kun vaikutat siellä Ahvenanmaalla, oletko kuullut mitään Aarre Huhtasesta.

-Tietääkseni hän vuokraa polkuveneitä ja pitää lomakylää niinkuin ennenkin. Mikä siinä sudettisuomalaisessa kiinnostaa. Eihän hän tähänkään mennessä mikään julkkis ole ollut.

-Tahtoisin vain tietää, mitä hän on viime aikoina puuhaillut. Anteeksi että vaivasin, mutta en pääse itse paikanpäälle. On niin paljon kiireitä. Mikä hänen numeronsa on. Voinko soittaa hänelle.

-Haiskahtaa siltä että tämä on jokin isompikin juttu. Jos sinä et pääse paikanpäälle, tulee tänne joku muu. Tomppa Tomppa, minua ei petetä. Olet hyvä delegoimaan. No katsotaan mitä tuleman pitää. Olisiko vielä jotain mitä sinä haluaisit kysyä.

-Jos haluat jotain vastapalvelukseksi niin kerro sinä.

-Pidetään mielessä. Aarre Huhtanen on tällä hetkellä Marokon saarella. Hänellä on siellä jokin projekti meneillään. "Marokon saari" on ollut sellainen vitsin aihe jo parin vuoden ajan. Kiinnostaako se sinua.

-Voi kiinnotaakin.

-Aarre Huhtasen kännykän numero ei ole salainen. Kerron sen sinulle, koska nimi on aika yleinen. Enkö säästäkin vaivaa.

-Kiitti.

-Huhtanen on käynyt lomailemassa siellä Marokossa jo muutaman vuoden ajan. Minä luulen, mutta enhän voi tietenkään varmaksi vannoa, että se on aivan tavallista matkailua. Hän on vuokrannut sieltä talon tai jonkun muun kortteerin.

-Mikä se Marokon saari on.

-Siinä lähettyvillä on kuulemma - Aarrehan tietenkin tarinoi näistä asioista talvet pitkät - sellainen iso paviljonki jossa kokoontuvat erityisesti berberit. Berberit ovat muuten kristittyjä ählämeitä. Huhtasella täytyy olla heidän kanssaan jotain tekeillä, kun hän siellä niin viihtyy. Selkeyttikö tämä mitään.

-No ei selkeyttänyt, mutta tunnen miehen ja epäilen että kyse ei ole pelkästään lomanvietosta.

Tomppa meni sohvalleen ja avasi television. Sieltä tuli uutisia. Hän kuunteli uutiset ja laittoi musiikin soimaan. -"Luuri laulamaan, muuten saan istua tässä lopun ikäni". Hän kaivoi puhelinmuistiostaan Calle Ludeniuksen numeron.

-Terve Calle. Huvittaisiko lähteä caljalle.

-Minne pitäisi mennä.

-Ei pitäisi vaan pääsisi. Nyt pääsisi oluelle. Sano Sarille että äijä ottaa kännin.

-Huomenna on työpäivä.

-No mennään sitten aseman klubille.

-Nähdään klubilla kahdeksan jälkeen. Tsau.

(aamulla kello 8.30)

-Tomppa näytti krapulaiselta ja käveli suoraan vessaan, sanoi Aila.

-On tietenkin juonut oikein urakalla. Se sika, sanoi Seija.

-Ai sika vai. Täysi nauta se mun mielestä on.

-Se on sikanauta. Nötkötti.

-Huomenta folks. Hommia painetaan jo aamuvarhaisella, sanoi Tomppa.

-Toiset tekee töitä, toiset huilaa ja toiset lepää, sanoi Seija.

- Joillain ihmisillä ilmenee aamukireyttä. Sitä yritetään yleensä peittää ylettömän nopealla työtahdilla, sanoi Tomppa.

-Toisilla ilmenee krapulaa, jota yritetään peittää mahdollisimman tavallisella töihin tulemisella ja yleensäkin mahdollisimman neutraalilla olemisella, sanoi Aila.

-Nötköttiä, nötköttiä, sanoi Seija.

-Nötköttiä yäk. Se on aivan hirveää. Olen kerran maistanut joskus pienenä, sanoi Heidi.

-Oletko Aila syönyt pässin kiveksiä.

-Kyllä, söin niitä Rhodoksella hyvällä ruokahalulla. Aika pässi oli.

-Sekaantuminen sikanautaan on raskauttava teko, sanoi Tomppa.

-Sikanautaan, ei helkkarissa. Kaikki muu käy mutta ei sikanauta, sanoi Seija.

-Mikä sikanauta-juttu teillä oikeen on. Mä en tajuu mitään, sanoi Heidi.

-Heidi hei. Nuo naiset yrittävät panetella sinun vegetarismiasi, sanoi Tomppa.

-Sikanauta hiljaa. Heidi saa syödä vegeä ihan vapaasti, sanoi Aila.

-Aina Tomppa onnistuu jotenkin pilaamaan kaiken, mutta en olisi uskonut että sikanaudan myös, sanoi Seija.

-Sitä ihtiään, sitä ihtiään, sanoi Aila.

-Mitä mä nyt taas olen pilannut, huonon vitsin vai.

-Anteeksi että me käytettiin hyväksemme sinun lennokkaan velttoa oloasi. Alettiin puhumaan levottomia - vanhat naiset vielä, sanoi Seija.

-Joskus näistäkin asioista pitää puhua. Mitenkäs herran krapula voi, kysyi Aila.

-Mä en usko että te olette aivan vilpittömästi huolissanne. Ja miten jutut sitten muuttuu kun niitä täällä juorutaan.

-Se nähdään sitten kun keskipäivän selkeys alkaa paistamaan aamun huuruihin. Siitä ei hyvää seuraa.

-Missä te olette istuneet, arvon rouvat.

-Sanoinhan jo Rantanen hyvä, että me ammennamme sinun vapaan henkesi lennosta.

-Hoitakaa omat asianne, sanoi Tomppa ja painui serminsä taakse.

Toimisto hukkui työn ääniin. Ensimmäinen rupeama ennen kahvituntia oli menossa. Nuori harjoittelija Heidi ei pitänyt kahvitunteja eikä ruokatunteja. Hän laihdutti. Tomppa oli neuvonut Heidille hyvän jutun tekemistä. Heidi arvosti hänen kokemustaan, mutta aavisti että kannatti pysyä tämän ystävänä. Tomppa oli sanonut että ottaisi Heidin mukaan, sitten kun pääsisi toteuttamaan isompaa projektia.

-Kuule mulla on sulle tärkeetä asiaa, sanoi Tomppa Heidille.

-Mistä oikein on kysymys.

-Mennään vaikka kahville niin kerron. Oikeastaan se on niin pitkä juttu että mennään kaljalle.

-Mä en juo olutta.

-No katsele sitten kun mä juon.

-Sovittu

-Käykö tänään kello viideltä töiden jälkeen, vaikka ravintola Ilveksessä.

-Käy kyllä. Minäkin olen menossa kaupungille.

-Ai mä pidin ihan varmana että sä asut Helsingissä.

-No en asu. Mä asun Espoossa.

Tomppa lähti toimituksesta ennen Heidiä. Ilves oli linja-autoaseman vieressä ja koska Heidi halusi hieman kävellä, hän kierteli katselemassa liikkeiden ikkunoita. Hän käveli Albertinkatua etelään. -"Koska viiteen on vielä kolme varttia, enkä ole syönyt mitään koko päivänä, menen Dennisiin syömään margeritan. Edellisestä ravintolassa käynnistäni on ainakin kuukausi aikaa". Margerita tuli ja oli herkullinen. Vanhempi tumma herrasmies olisi antanut Heidille "jotain extraa" pizzan päälle, kuten hän asian ilmaisi. Heidi kuitenkin pelkäsi, että extra olisi ollut nakinpaloja tai jotain muuta hassua ja kieltäytyi. "Margerita ja pieni lasillinen valkoviiniä sopivat erinomaisesti hieman juhlavaksi välipalaksi", mietiskeli hän. Syötyään, kiersi hän vielä korttelin ja suunnisti sitten Ilvekseen. Ilves oli puolillaan väkeä. Tomppa istui sohvalla ja katseli ulos ikkunasta.

-Moi Heidi. Mä jo luulin ettet sä tule.

-Anteeksi että mulla kesti.

-Älä pyydä koskaan mitään anteeksi. Se on hyvä sääntö. Kiva kun tulit. Hae olut itsellesi.

-En mä vielä hae.

- No älä hae sitten. Jaksatko kuunnella mun höpinää. Tämä on aika selvää asiaa. Aluksi vähän kunnallispolitiikkaa. Silloin kun Linnunlaulun villat suojeltiin, spekuloitiin että kuka maksaa remontit. Yksi niistä joutui heti kaupungin lunastukseen, maksamattomien laskujen takia.

-Mä en muista mitään tollasta juttua.

-No sä olit vielä niin nuori silloin. Kuuntele kun mä kerron. Kuolinpesä ei kyennyt hoitamaan niitä maksamattomia laskuja ja talo siirtyi kaupungille. Talo oli näinollen ikäänkuin ylimääräinen, ja sille etsittiin uutta käyttöä. Mun entinen hyvä ystäväni kaupunginvaltuutettu Aleksi Hujanen ehdotti, että mä alkaisin vetämään siellä eräänlaista monitoimitalo-projektia. Suostuin, koska silloin mulla ei ollut mitään sen kiinnostavampaakaan juttua meneillään.

-Ai onko Aleksi Hujanen sun kaveri.

-On, tai oli. Mulla on paljon julkkiskavereita, mutta en mä ala niitä luettelemaan. Asiaan. Aleksi sitten järjesteli asioita, ja muistaakseni hänen johdollaan perustettiin kestävän ekosysteemin yhdistys. Talon projektinimenä oli muistaakseni kestävän ekosysteemin talo.

-Aika mielenkiintoista, sanoi Heidi.

-Haetsä mulle toisen. Okei voin mä itsekin hakea. Hujanen delegoi mulle johtamisen, joten mä yritin johtaa. Aika pian hommaan liittyi kuitenkin jo niin paljon erilaisia ihmisiä ja niiden erilaisia intressejä, että tuli kaikenmaailman sekamelskaa. Siellä oli mahdotonta saada ääntään kuuluville. Kun yritin pitää jotain järjestystä yllä, ihmiset hermostuivat ja valittivat Aleksille. Aleksin kanssa käytiin pieni palaveri. Selitin mistä kiikastaa ja tultiin siihen tulokseen että homma jatkuu.

-Siis kyse on siitä kaupunginvaltuutettu Aleksi Hujasesta, joka vaikuttaa nykyään vihreissä.

-Siitä samasta tyypistä on kyse.

-Eiks se ole hyvä tyyppi.

-Aleksi on suuri kusipää.

-Miten niin kusipää. Tomppa katsoi suoraan Heidin silmiin noin kymmenen sekunnin ajan. Heidi ei liikahtanutkaan, vaikka nielu tuntui pomppaavan.

-Sulla on kauniit silmät.

-Kiitti, sanoi Heidi.

-Mä osaan sanoa aika ilkeästi.

-Mä uskon sen, sanoi Heidi ja käänsi katseensa pois.

-Kestävän ekosysteemin yhdistys piti kokouksia joissa yritin huseerata. Aleksi sanoi, että kyllä se siitä menee kunhan maltti vain säilyy. Muistan että se puhui lopulta mulle kuin pienelle lapselle. Mä huomasin että ne olivat vain pelkkiä sanoja, vain pelkkiä sanoja. Mä sanoin Aleksille, että mä näen sen läpi. Sitten sanoin muistaakseni vielä pari aika ilkeää kommenttia.

-Mitä se siihen sanoi.

-Ei se mulle sanonut enää mitään. Kului puolisen vuotta ja se sanoi että mua syytettiin kavalluksesta. Mä olin muka kavaltanut jotain talon varoja.

-No olitko sä ottanut.

-En tietenkään. Aleksi tai joku muu oli ilmeisesti laskenut niin, että jos olisin vetänyt taloa heidän ohjeidensa mukaisesti, oltaisiin oltu paljon rikkaampia. Se oli niin kusipäistä että mä en anna sitä niille koskaan anteeksi.

-Toi kuulostaa aika ihmeelliseltä.

-Kummalta kuulostaa mutta kummempaa oli se, että kaikki villaperseet olivat heti kimpussa ja näyttämässä Aleksille milloin mitäkin hommaa, jossa mä olin niiden mielestä mokannut.

-He käyttivät tilaisuutta hyväkseen.

-Niin he justiinsa tekivät. Hyvä että sinäkin huomasit. Kun Aleksille sateli valituksia minusta, minut tietenkin erotettiin. Toisaalta taisin sanoa vähän pahasti sille jossain vaiheessa. Pitäisi poliitikon tietää että puun ja kuoren välistä voi tulla pahaa kommenttia.

-Mitä siitä kavallusepäilystä sitten tuli, linnaako.

-Älä säkin ala. Se jäi onneksi näytön puutteen vuoksi aika pienelle huomiolle. Aleksi sanoi että se ei voinut tehdä muuta kuin erottaa mut. Luuletko että mä annan sitä sille koskaan anteeksi.

-No miksi sä sitten luovutit jos olit oikeassa.

-En mä luovuttanut. Mä sain kavereita mukaan ja me perustettiin juntta, ihan vanhan mallin mukaan. Siinä vaiheessa se ei enää auttanut.

-Ai mikä juntta.

-Mulla oli viisi kaveria jotka olivat lupautuneet pitämään mun puolta kokouksessa. Pidettiin sen verran kovaa meteliä ettei muita puheita paljon kuulunut. Aleksi Hujanen erotti mut, vaikka mä ihmettelen vieläkin millä valtuuksilla. Talohan oli jo yhdistyksen määräysvallassa ja yhdistyksen olisi pitänyt yksimielisesti päättää mun erottamisesta.

-Jos silläkin oli joku juntta takanaan.

-Mä en tajunnut että se voisi tehdä sen mulle. Sen takia mä en osannut varoa sitä.

-Mitä sä sitten teit.

-Siirryin viikkolehteen keräämään voimia ja tekemään vaihteeksi vain tavallisia helppoja toimittajanhommia.

-Ovatko nämä muka helppoja.

-Muotoilet valmista materiaalia kahdeksasta neljään. Se on ihan eri asia kuin koota, etsiä tai tehdä itse materiaalia ja suunnitella koko homma alusta loppuun.

-Sitä on klassinen toimittajan työ.

-Mä teen susta huipputoimittajan, mulla on suhteita.

-Taidat puhua vain.

-Niin mä puhunkin. Puhuminen on helppoa mutta puheella ja puheella on myös eronsa. Puhua voi niin, että toinen tietää sen tarkoittavan totta.

-Miten voi puhua niin että toinen tietää.

-Katso mua. Puolen minuutin kuluttua sä ymmärrät että mä olen tosissani.

-Joo ei tartte tuijottaa, kyllä mä ymmärrän.

-Hyvä. Anna mulle joku sun hyvä juttu. Mä luen sen ja voin neuvoa sua.

-Katsotaan jos mä nyt löydän yhtään hyvää juttua.

-Sulla voi olla vaikka kuinka paljon hyviä juttuja jemmassa. Ja vielä enemmän niitä, joita sä et ole vielä kirjoittanut. Meistä tulee hyvä tiimi eiks jeh.

-Jeh vaan sitte. Mun täytyy nyt mennä.

-Huomiseen.

Heidi käveli tietä pitkin eteenpäin. Hän pysähtyi kadunkulmassa ja kurkisti sisälle pohjakerroksen asuntoon. Siellä näytti viihtyisältä. -"Dutch interiör; näyttävät ulkopuolisille miten hienoa ja siistiä heillä on. Minua se ei hämää. Toimittajan työ on hämärien nurkkien kaivelemista. Sieltä löytyy totuus", mietiskeli hän ja hymyili itsekseen. Heidi etsi muistikirjastaan ystäviensä numeroita. Läheisiä ystäviä hänellä oli vain kaksi. Harri, entinen poikaystävä, ja Susanna, hänen lapsuudenystävänsä. Heidistä tuntui, että Susanna oli liian nuori, liian kiinni ajassaan tai jotain. Hän itse tunsi olevansa henkisesti paljon kokeneempi. Hänen muut ystävänsä olivat häntä vanhempia, moni hänen vanhempiensa ikäisiä.

Hän käveli Vanhan Ylioppilastalon baarikahvilaan. Portieeri tervehti ja otti päällystakin, vaikkei hän naamatuttu ollutkaan. Hän käveli portaat alas vessaan. Vessassa oli joku jota hän ei tuntenut ja joka sanoi moi. Vanhempi nainen astui lavuaarien ääreen.

-Hei Heidi, tule meidän pöytään. Istutaan Tuulan kanssa kaksistaan.

-Muisteletteko te 70-lukua, sanoi Heidi, arvaten että nainen oli luultavasti joku hänen äitinsä tai tätinsä tuttu.

-Sitäkin tulee muisteltua kun täällä Vanhalla istuu. Aikaa on kulunut niin paljon. Äitisi piipahti täällä muutaman kerran vatsa pömpöllään. Se odotti sua. Sanoi että radikalismi tarttuu lapsiveden mukana. Nykyään tuonlaista katsottaisiin aika pahalla silmällä. No ei se kauaa istunut. Tuli varmaan savusta paha olo.

-Nyt äiti asuu Kirkkonummella.

-En ole tavannut Hilmaa pitkään pitkään aikaan. Sinähän olet hirveän laiha.

-Normaalipaino on hiukan korkeampi mutta en lähtisi kuitekaan vielä puhumaan mistään anoreksiasta.

-Mitä sinä juot.

-Kossua vedellä.

-Voin tarjota.

-Kiitos.

Heidi ja Raila kävelivät portaat ylös ravintolaan. Vasta nyt Heidi saattoi katsoa ketä oli paikalla. Hän tunsi oikeastaan vain yhden: kirjailija "Haukan". Haukka oli vanha kulttuuripersoona isolla peellä. Päästyään vauhtiin, teki hän savuavalla sikarillaan teatraalisia liikkeitä. Toisinaan hän lausui pehmeällä äänellään arvoituksellisia aforismeja. Häntä vähän pelättiin. Pelonsekaista arvostusta lisäsi myös hänen häkellyttävän ruma ulkonäkönsä.

Veeti Ervasti oli harvinainen tyylitaituri ja habitukseltaan veljensä täydellinen vastakohta. Täydellisessä vanhanajan herrasmiehen asussaan hän tervehti kohteliaasti ja tarjosi "Suomi" tupakkaa, jos siihen oli aihetta. Harvinaisten tupakoiden riittämisestä oli olemassa monta teoriaa. Yhden mukaan Veetillä oli niitä iso laatikko varastossa. Toisen mukaan hän tehtaili niitä itse. Veeti ja Haukka eivät tervehtineet.

-Miksi sä et tervehtinyt, kysyi Heidi.

-Siksi että hän tietää muutenkin minun olevan täällä. Saat nähdä että kohta hän tulee hakemaan pientä lainaa. No mitä sinulle kuuluu.

-Mä olen yhdessä lehdessä toimittajaharjoittelijana.

-Missä lehdessä.

-No ei se ole tärkeätä, tai no voin mä sen kertoakin. Se on Viikkolehti, Kivenlahdessa ilmestyvä viikottainen ilmaislehti.

-Varmaan radikaalisuuden huippu.

-Se on todellakin radikaalisuuden huippu. Mitään sellaista mitä sä tarkoitat, ei voisi kuvitellakaan viikkolehteen. Toisaalta sen tarkoituskaan ei ole olla mikään huippuradikaali. Siinä on kiinnostavia ja yleissivistäviä juttuja. Sitten kaikkea ajankohtaista mitä Kivenlahdessa tapahtuu. Siihen nähden että se on ilmaislehti, se on mun mielestä aika hyvä.

-No viihdytkö sinä siellä.

-Aika hyvin.

-Mitä hommia sä teet.

-Samaa mitä muutkin. Tosin en saa itse koota artikkeleita. Ne antaa mulle yleensä valmista aineistoa. Minä jäsentelen ja ehdotan otsikoita. Tähän mennessä ovat pitäneet mun tuotoksia ihan hyvinä. Sitten mulla on vielä mun pöytälaatikkoprojekti, jota mä jatkan aina kun on aikaa.

-Niin niin, aika ei tahdo riittää, sanoi Haukka, pyöräyttäen samalla suuren savurenkaan. Sen läpi hän puhalsi pienempiä renkaita, samalla heiluttaen sikaria kuin tahtipuikkoa. Hetkessä oli Veeti paikalla.

-Katsos Heidi, vähän heiluttelin ja jo saapui Veeti. Mikä on miehellä mielessä.

-Kummallisia kysyt velipoika. Pitäisihän tuo nyt tietää. Mielessäin niin myllertää tuo kaukainen haavekuva, mi ihanan neidon lailla edessäni näyttäytyy. Minun nimeni on Veeti Ervasti. Entä tämä ihana neito joka seurassasi istuu rakas veli. Veeti katsoi ensin Haukkaa mutta käänsi sitten katseensa ja ojensi kätensä Heidiin päin.

-Heidi Hyvönen, sanoi Heidi ja ihmetteli kun hänen kätensä nostettiin ylös ja siihen painettiin suudelma.

-Kuule Haukkis.

-Minä en ole mikään Haukkis sinulle.

-No Haukka sitten. Nyt on niin, että onnettomien yhteensattumien johdosta, joita en ala tässä mainitsemaan, olen täysin pennittömässä tilassa. Onneksi kuitenkin sain parin tunnin luoton pöydässäni istuvalta herrasmieheltä. Tuo luotto edellyttää kuitenkin luottamuksellista takaisinmaksua. Tavallaan tässä on siis kyse vain luottamuksen lisäämisestä ja laajentamisesta sinunkin suuntaasi.

-Valitan että jouduit turvaamaan minuun tässä asiassa. En olisi halunnut vaivata, sanoi Haukka.

-Aivan. Mistä saatoit arvata.

-Milloin minä saan tämän takaisin.

-Tämän kuun lopussa. Ja se on yhtä varmaa kuin että olet veljeni.

-Mitä varmaa siinä muka on. Entä jos en lainaa.

-Liike ostettiin perintörahoilla ja sinulle jäi hyvät alkupääomat.

-Joista olet jo saanut osuutesi.

-Niin mutta ajan ja erilaisten sijoitusten myötä tuo epäsuhta on kasvanut.

-Muotoilisin tuon hieman toisin mutta en ala tässä sitä tekemään, koska se kuulostaisi liian karkealta. Tässä on satanen. Viimeisenä päivänä takaisin, viimeistään. Jos en saa tätä takaisin, tuo oli viimeinen vippi.

-Tämä ei ollut ensimmäinen vippi eikä viimeinen, koska asia hoituu. Sanotaan nyt vaikka että tämä oli pikkujuttu, eikä anneta mokoman asian enää häiritä. Onko tässä vapaata.

-Tottahan toki. Tosin minä lähden kohta kotiin, sanoi Haukka.

-

Tomppa käveli kotiinsa. Hän soitti Calle Ludeniukselle.

-Nyt ovat asiat sillä tavalla että tarvitsen ehdottomasti jonkun kaveriksi oluelle. Sano perheelle että kyseessä on työasia.

-Pitää olla töissä huomenna puoli kahdeksalta, sekin on työasia.

-Jos töihinmeno kauhistuttaa niin mennään klubille.

-Vanha vitsi. Viimeksi sä et edes puhunut mitään. Olit vaan hiljaa sen näköisenä, että juttelu ei huvittanut. Miten on vointi tänään.

-Mulla olisi aika helkkaristi puhuttavaa jos sopii. Mä olin tosiaan omissa oloissani. Mietin yhtä ihmistä ja hänen tekemisiään. Ihan tavallinen keisi muiden joukossa. Joskus alkaa miettimään muiden elämää omanaan. Yksi tämän ammatin omituisista sivuilmiöistä. En tiedä tapahtuuko muille samalla tavalla. Oli miten oli mutta nyt mietitään omaa elämäämme, vai mitä Ludde.

-Jos raakasti sovitaan niin kaksi tuoppia on maksimi.

-Sanotaan mielummin että muutama. No nähdäänkö kahdeksalta.

-Sovittu.

-

Aarre Huhtanen veti kahta matkalaukkua perässään kohti itäistä satamaa. Hän ei ollut viitsinyt tilata taksia. Yhdeltätoista illalla oli Maarianhamina jo lähes autio. Sataman kirkkaat valot näkyivät jo kaukaa lehdettömien puiden läpi. Pian hän oli satamassa. Hän osti lippunsa ja rullasi muutaman muun matkustajan kanssa pimeän ja aution käytävän päähän odottamaan. Laiva lipui pimeyden keskeltä hiljaa ja aavemaisesti. Sula vesi höyrysi valonheittäjien keiloissa. Laivasta käveli niinikään kolme matkustajaa maihin.

Laiva vaikutti pimeän Maarianhaminan jälkeen valomereltä. Huhtanen vei tavaransa alas hyttiin ja kipusi sitten noin viisi kantta ylöspäin, koska ei saanut hissiä. Sitten hän suunnisti baariin. Siellä oli kova meteli joten hän lähti pois. Hän osti taxfreesta verovapaan siiderin ja istahti keskikäytävälle. Romaanit polttelivat ympärillä. Huhtanen tunsi olonsa jotenkin kotoisaksi. Hänkin poltti vaikka ei tavallisesti polttanut. Hän istui hiljaa ja katsoi ulos ikkunasta. Ulkona näkyi pimeää merta ja siellä täällä himmeitä merkkivaloja.

Aamulla Aarre jonotti Helsingin tullijonon, istahti taksiin ja ajoi Seutulaan. Hän luki kirjaansa noin neljä tuntia odotus aulan pehmeillä nahkapenkeillä Lentokone suuntasi Standfordiin, jossa oli vaihto. Hän tilasi pintin ja vaipui aatoksiinsa. Sitten hän luki taas kirjaansa. Kone Tangeriin lähti. Astuessaan ulos koneesta, tunsi hän sukeltavansa kuumaan ja kosteaan ilmaan.

-

-Päivää, sanoi Sauli Lehto

-Päivää, sanoi Tommi Rantanen. Oli hetken hiljaisuus. Tommi istui sohvalla rennossa asennossa. Sauli tutki papereitaan.

-Taas sataa räntää. Masentavaa aikaa tämä Suomen talvi. Kylmän kestää hyvin mutta kun lunta ei tule, ei ole valoakaan. Mitä voi harrastaa räntäsateessa.

-No vaikka lumisotaa, sanoi Tommi.

-Sisäurheilua, vaikka salibandyä. Tai sitten voi käydä uimahallissa. Harrastatko sinä mitään.

-Omiksi tarpeiksi. Vanhempana olen huomannut että kuntoa täytyy kohottaa. Muuten alkaa rapistumaan.

-Entä joukkuelajit.

-Kaikkea pelaan jos on pakko. Täytyy sanoa etten minä mikään urheiluhullu ole. Mitä sinä ajat takaa.

-Älä ole noin varuillasi. Tämä on epävirallista.

-Mä olen istunut tässä sohvalla ja miettinyt miten tämän sanoisin. Oli aika iso virhe tulla tänne.

-Se on sinun asiasi. Myös se miksi sinä tänne tulit, on sinun asiasi. Aivan yleisellä tasolla olen sitä mieltä, että monet meistä tarvitsevat; sanotaan nyt vaikka sielullista lääkäriä.

-Monet ovat pipejä ja tarvitsisivat hoitoa. Kyllä minä sen tiedän.

-Ehkä tiedät ja tiedät paljon muutakin, mutta minkälainen on sinun suhtautumisesi näihin asioihin.

-Miten niin suhtautuminen ja mihin asioihin. Tyypillistä kallonkutistajien hämärää kieltä. Asioita veivataan ja veivataan, jotta vähäisistä tiedoista voitaisiin kehittää vaikka mitä. Kyllä minä toimittajana tiedän miten tuonlaiset temput tehdään.

-Ehkä me puhumme eri asioista. Minä tarkoitin että moni menee lääkärille mittauttamaan verenpaineensa, kolesterolin, näön tai kuulon tai jotain muuta. Se on aivan tavallista. Mutta meneeko kukaan psykiatrin vastaanotolle tutkituttamaan päänsä jos se ei ole aivan välttämätöntä. Meneekö kukaan selvittämään ajatuksiaan, vaikka ne eivät vielä aivan solmussa olisikaan. Minusta tuossa on suuri ero. Sinä olet ottanut rohkean askeleen tullessasi tänne. Arvaan että tarkoituksesi on lopettaa nämä käynnit. Pyytäisin kuitenkin että harkitsisit vielä päätöstäsi. En sano että sinun on aivan välttämätöntä käydä täällä. Olethan fiksu ihminen joka pystyy hallitsemaan oman käytöksensä ja tekemään omat päätöksensä. Kuitenkin se mitä sinä sanoit tehneesi, eli että löit vaimoasi, voi olla merkki jostain muusta. Tuollainen teko paljastaa, että kontrolli ja harkinta ovat joutuneet liian suurten voimien vietäviksi.

-Mä ajattelin juuri tulla kertomaan, että tämä jauhaminen ei enää kiinnosta. Tämähän siis maksaa sen viisikymmentä euroa tunti vai mitä. Se on aika paljon rahaa mukavasta rupattelutuokiosta.

-Tuosta minä juuri puhuin. Jos polvi vaivaa tai näkö pitää tarkistaa, ovat ihmiset valmiita uhraamaan suuriakin summia, mutta miten on pääkopan laita. Minusta varsinkin sinunlaisesi menestyvän ja kyvykkään ihmisen pitäisi ymmärtää hyvän ja toimivan työkalun tärkeys.

-Mutta kun minusta tuntuu etten mä saa täältä mitään.

-Me olemme ehkä lähteneet liian nopeasti liikkeelle.

-Pitäisikö vielä enemmän jauhaa helkutti.

-Kuten jo viime kerralla sanoin, huutaminen ei ole oikea tapa puhua täällä. Me kuulemme toisiamme muutenkin.

-Näkemiin ja hyvästi. Laskun saa lähettää kotiosoitteeseen.

-Katsotaan nyt.

-Kuulit kyllä, lasku perään vaan.

-Minusta tämä ei ole oikea tapa päättää asioita. Olemmeko me sinun mielestäsi selvinneet näistä vaikeuksista voittajana.

-Ei enää. Ei enää jauhamista. Mä en jaksa. Mä lähden kotiin.

-Sanoisin vielä sinulle, että on aivan tavallista että ensimmäisen tai ensimmäisten kertojen jälkeen tulee torjuntaa.

-Niin torjunta tuli ja mä kävelen nyt pois. Voit alkaa puhumaan seinille. Heippa.

Tomppa käveli rappukäytävästä ulos Hakaniemen torille. Tuuli lakaisi sateesta kiiltäviä katukiviä. Vihmova nuoska suli maahan. Tomppa lähti ylittämään toria, mutta kääntyikin takaisin. Hän ylitti tien ja suuntasi alkoon. Alkossa hän valitsi uudehkon unkarilaisen punaviinin. Hän oli jo lähdössä pois, kun päättikin vielä kiertää oluthyllyn kautta. "-Aloitan uuden olutharrastuksen. Maistan jokaista laatua yhden pullon", mietiskeli hän. Harrastus osoittautui raskaaksi, pullot painoivat toistakymmentä kiloa.

-Mitä oletko sä käynyt kaupassa, huusi Mira olohuoneesta.

-Olen mä tavallaan. Mä aloitin uuden harrastuksen. Maistan jokaista olutlaatua yhden pullon. Muuten en voi vanhana sanoa, että tietäisin mikä on parasta.

-Ei sulle aikaisemmin ole kotona olut maistunut.

-No on täällä punkkuakin.

-Ei viitsittäis juoda arkena.

-Ei tämä ole juomista. Minä maistelen mutta en kuitenkaan sylje pois. Kalliitahan nämä olivat. Kulta nämä pullot ovat sitä varten, että näytän sulle olevani aivan tavallinen kaveri. Mä en ole mikään yli-ihminen.

-Ei sun tarvitse mulle mitään näyttää.

-Miksi sä et vaadi multa mitään. Miksi mä saan tehdä ihan mitä lystään. Sä et koskaan sano mitään vastaan.

-Ai mitä! Oletko sä pahalla tuulella.

-Ton sä osaat kysyä, mutta osaatko vastata: Miksi sä et sano koskaan mitään vastaan.

-Mille vastaan.

-No sille mitä mä teen. Mä ostin kaksikymmentä pulloa olutta ja sä kysyt: "ootko sä käynyt kaupassa". Toi on tosi ärsyttävää.

-Onko ärsyttävää. Jos sä olet pahalla tuulella niin mennään eri huoneisiin.

-Vai niin. Mä kävin psykiatrilla, yksityisellä.

-Mitä sä siellä teit.

-Mun piti päästä juttelemaan.

-Mistä.

-No siitä lyömisestä.

-Anna olla. Älä muistuta siitä.

-Oli pakko puhua jollekin. Tomppa meni olohuoneen kautta työhuoneeseensa ja sulki oven. Hän kuuli kuinka Mira kolisteli tuoleja olohuoneessa. Yhtäkkiä oveen koputettiin.

-Hyvää yötä. Tomppa ei vastannut. Hän otti kännykkänsä ja soitti Ludeniukselle.

-Terve Ludde. Miten menee.

-Ei tässä ihmeempiä. Olen STT:llä töissä. Täällä saa tehdä projektiluonteisia hommia. Tehdään pitkiä juttuja.

-Onko ollut mitään mielenkiintoista.

-Joka paikassa on mielenkiintoisia juttuja. Toimittajan pitää pystyä havaitsemaan.

-Ai mä olen aina luullut että kaikkein tärkeintä on se miten asiat esitetään ja muotoillaan.

-STT:llä sä voit kontaktien kautta saada aivan älyttömästi tietoa. Mä olen muuten kuullut että teillä Viikkolehdessä saneerataan. Pitääkö se paikkansa.

-Älä helkkarissa. En mä tiedä mitään. Mistä sä olet kuullut.

-Me tehdään juttua yhdelle lehdelle, jonka nimeä en voi sulle mainita, paitsi että se alkaa hoolla ja on aika iso.

-Okei sain pointin.

-Teidän lehti kuuluu tanskalaiseen konserniin. Se koko konserni aikoo saneerata.

-Mitä juttua sä teet.

-Juttua ulkomailta levinneistä ilmaislehdistä. Niitä on jo vaikka kuinka paljon. Niillä on hyvät brändit ja uutiset. Ne muuten tilaa aika paljon meiltä.

-No kyllä mä sen tiedän kun teen sitä bulkkihommaa. Muokkaillaan vähän ja laitetaan eteenpäin. Mitä siitä saneerauksesta. Aika jännää että sen kuulee tätä kautta.

-En minä siitä sen enempää tiedä. Ne aikoo pitää lehdet pieninä. Muuten jää mainostulojen osuus liian pieneksi. Tollasessa tilanteessa voi aika suuri osa henkilökunnasta vaihtua. Ne saa uusia nuoria sinne töihin ja palkkakulut putoavat. Pidä varasi.

-Kiitti kun varoitit. Nyt voi olla sopiva aika vihjailla jotain tietyistä henkilöistä.

-Mulla olis muutakin aika kiinnostavaa kerrottavaa sulle.

-Ai mitä. Katso tuollakin istuu joku professori tosi polleena. Aika ärsyttävää.

-Tunnetko sä sen.

-En mä tunne mutta tiedän että se on Jasser Kovanen. Se on yksi huussiksen vakiotoimittajista.

-Eikös se tee jotain poliittisia juttuja.

-Tekee se muillekin lehdille tietääkseni. Se piti mullekin luentoja aikoinaan. Jotenkin niistä välittyi sellainen me-henki, että ei kannata tulla sanomaan mitään vanhoille tekijöille.

-Eri porukkaa toi koko kuuskytluvun sukupolvi.

-Mä luulin että sä olet ollut paljonkin tekemisissä niiden kanssa.

-Olin mä vähän aikaa. Kun tuli nää vihreät hommat, jutut torveen ja mä vedin sitä taloakin vähän aikaa. Tulivat taputtelemaan selkää. Toikin sanoi jotain että "ihan hyvä homma mutta...". Ja sitten tuli pitkä litannia siitä mitä he ovat tehneet. Ei paljon kiinnostanut.

-Se kävelee tänne päin.

-Hyvä että meni ohi. Mitä kiinnostavaa sulla olikaan.

-Mä kuulin puhuttavan siitä Aarre Huhtasen projektista. Se järkkää jotain ystävyyskaupunki juttua tai vastaavaa.

-Tiedätkö sinä tietääkö kukaan siitä enempää.

-Odota, odota nyt. Mä tiedän siitä enemmän. Huhtanen on ilmeisesti tehnyt jotain esitteitä.

-Mitä esitteitä ja mitä niissä lukee.

-Mulla on täällä sen esite mukana.

-Ai voit näyttää. Totta kai sä näytät. Mä luulin että sä olet mun kaveri.

-No älä nyt hermostu. Mä olen saanut tämän yhdeltä liikemieheltä. Aarre Huhtanen on kuulemma hyppinyt sen nenille.

-Millä tavalla.

-No se liikemies, Hynynen jos satut tietämään, oli suunnitellut jotain saman suuntaista kuin Huhtanenkin. Ainakin se sanoi niin.

-Hynynen, liikemies tosiaan. Mä luulin että se istuu vankilassa. Miten tämä siihen liittyy.

-Hynynen ilmeisesti harrastaa tällä hetkellä tonttikeinottelua. Mä tiedän sen, kun olen ästeeteellä selannut siitä juttuja. Se on senverran kiinnostava tapaus. Se on ilmeisesti perustanut jonkinlaisen liikemiesten killan tai vastaavan. Luultavasti koko klubin tarkoitus on juottaa muita liikemiehiä humalaan, jotta se saisi tietoja edullisista sijoituskohteista.

-Nyt mä muistan Hynysen, olen nähnyt sen kuvan jossain lehdessä. Aika epämiellyttävän oloinen kaveri. Mä muistelen että se tuomittiin jostain rikoksesta.

-Voi ollakin. No en mä sulle pelkästään Hynysestä tullut kertomaan. Aarre Huhtanen on keksinyt loistavan liikeidean. Hän aikoo perustaa Tangerin lähelle pieneen kylään taiteilijayhteisön.

-Kuulostaa aika hurjalta, mutta miten niin loistavan idean. Mä en perustaisi mitään niin köyhään maahan, joka on vielä kaiken lisäksi täynnä roistoja.

-Mä luen sulle tätä esitettä. "Marokon saari. - Marokon saari tarkoittaa Abagidan kylän ja Ahvenanmaan Strömsön välistä yhteyttä. Maantieteellisesti Abagidan kylä sijaitsee sisämaassa, mutta pohjoisen taiteilijoille ja muille maailmankansalaisille se tarjoaa lämpimän saarekkeen talviseen pimeyteen. Tangerin lähellä Abagidan kylässä sijaitsee vanha monumentaalinen varastorakennus. Se on helposti muunneltavissa mitä erilaisimpaan käyttöön sopivaksi. Monet taiteilijat, kirjailijat ja muut maailmankansalaiset tarvitsevat työtilaa etelästä. Paikalle muodostuu ainutlaatuinen taiteilijayhteisö. Tämänlaatuinen kulttuuritoiminta hyödyttää suuresti myös paikallista elinkeinoa".

-Ai se aikoo perustaa jonkun vuokratalon sinne Marokkoon. Millä se luulee saavansa sen täyteen taiteilijoita.

-Anna mä luen tätä lisää. "Kulttuurikeskukset Ahvenanmaalla, Eestissä, Ruotsissa ja muissa itämeren maissa, muodostavat synergiaa ja mahdollistavat ainutlaatuisen kulttuurien vaihdon ja mahdollisuuksia mitä erilaisimpiin kommunikaation muotoihin. Taiteilijaliitoille varataan tiloja ja mahdollisuuksia vuokrata edullista toimitilaa. Ystävyyspaikkakunta projekti Abagidan ja Strömsön välillä mahdollistaa kulttuurivaihdon myös Marokosta pohjolaan. Uskomme että myös paikalliset taiteilijat, kirjailijat ja muut maailmankansalaiset saavat virikkeitä kauniista pohjolastamme, jossa heillä ei ehkä muuten olisi mahdollisuutta käydä ja työskennellä". Tämä tarkoittaa varmaankin sitä että täältä matkustaisi joku sinne ja sieltä joku tänne. Sitten ne juoksisivat täällä naisten perässä.

-Berberit ovat kristittyjä ählämeitä.

-Mitä sä sanoit.

-Sanoin että Tegelström kertoi Huhtasen kertoneen, että sen kaavailemalla alueella hallitsevat berberit, jotka siis ovat uskonnoltaan kristittyjä. Huhtanen oli väittänyt että siellä on ihan rauhallista ja turvallista.

-No miten se Hynynen tähän liittyy.

-Hynynen rahoittaisi sua jonkin verran. Jos sä tekisit jutun tosta Huhtasen projektista, niin se hyödyttäisi myös Hynystä.

-Mitä varten ja mihin mä sen jutun tekisin.

-Sen voisi tehdä vaikka Kanavaan, Nytidiin, Kulttuurivihkoihin tai ihan mihin vaan. Se ei ole tässä mikään ongelma. Sun täytyy organisoida toi juttu ja kerätä sellaisia tyyppejä jotka voisivat tietää siitä jotain. Mulla on itse asiassa tässä jo Hynysen puhelinnumero.

-Ja miten sä luulet että mä soittaisin sille.

-Mä en luule vaan tiedän, että sä olet sen verran utelias.

-

-Puhelin Hynynen.

-Täällä puhuu Tommi Rantanen, toimittaja freelanceri. Soitan teille, koska kuulin eräältä taholta että teitä voisi kiinnostaa erään ahvenanmaalaisen Aarre Huhtasen taloprojekti.

-Päivää päivää. Olen minä kuullut sinusta. Mistä sä sanoitkaan saaneesi minusta vihiä.

-Tunnetteko te Calle Ludeniuksen. Hän sanoi keskustelleensa teidän kanssanne.

-Ai Ludde. Totta kai mä Ludden tunnen. Ja Ludde siis antoi sulle mun numeron. No kiva kun soitit. Oletko sinä jonkinlainen päätoimittaja vai.

-En minä mikään päätoimittaja ole. Tavallinen freelanceri.

-No freelanceri minäkin tavallani olen. Vapaa yrittäjä. Ludde oli sitä mieltä että sinä voisit saada tähän soppaan vähän selvyyttä. Minä olen antanut kertoa itselleni, että sinä olet ollut tärkeässä tehtävässä Linnunlaulun villan taloprojektissa. Pitääkö paikkansa.

-No pitää sikäli, että yritin vähän aikaa pitää sitä uppoavaa laivaa pinnalla. Se mitä siitä talosta sitten tuli, on taas ihan toinen juttu.

-Toinen asia jonka olen antanut itselleni kertoa, on se että siitä projektista jotenkin kavallettiin rahaa. Pitääkö se paikkansa.

-Ei pidä. Se ei pidä alkuunkaan paikkansa. Mistä sinä tuonlaista olet kuullut.

-Hynynen tietää, Hynynen tietää.

-Hynynen tietää vääriä asioita. Mitä asiaa sinulla olikaan.

-No Rantanen. Sinä itse soitit minulle. En minäkään usko että niissä väitteissä oli mitään perää. Olen myös saanut kuulla, että sinulla ja Aleksi Hujasella on välit poikki.

-Se pitää paikkansa.

-Huhtanen on ollut yhteydessä Hujaseen. Huhtanen on ollut yhteydessä myös minuun. Minä ehdotin Huhtaselle yhteisiä liiketoimia, mutta hän ei niihin suostunut. Hän ei hyväksynyt minun reilua ehdotustani, joten minusta tuntuu että meillä voisi olla yhteisiä intressejä Huhtasen ja Hujasen suhteen.

-Entä käytännössä.

-Se tapahtuisi melkein itsestään. Ludde kertoi että Huhtanen on vuosien saatossa kerännyt lukuisia vihamiehiä. Ennen muuttoaan Ahvenanmaalle, oli hän melko tavallinen näky pääkaupunkiseudun kulttuurikapakoissa. Hänen persoonaansa suhtaudutaan kaksijakoisesti. Toisten mielestä hän on nero, mutta toiset taas pitävät häntä harvinaisen ärsyttävänä tyyppinä. Ludde selitti jotain sellaista, mistä sain sen käsityksen, että nämäkin erimielisyydet kumpuavat jostain sieltä kuusikymmentäluvun radikalismin vuosilta. Mutta asiaan. Minua ei kiinnosta se millainen tämä Huhtanen on persoonana. Huhtasen idea on utopistisuudessaan aivan loistava mutta se ei toimi. Se ei toimi sen takia, että se edellyttäisi laajaa yhteistyötä eri ihmisryhmien, virkamiesten ja muiden sellaisten välillä. Toisaalta minunlaisillani tavallisilla liikemiehillä on yhteyksiä virkamiehiin ja muihin merkittäviin tahoihin ja me osaamme niitä myös käyttää, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Minä ehdotin Huhtaselle tavallista tonttikauppaa, eikä hän siihen suostunut. Luulen että jos Huhtasen toimista kerrotaan totuus tiedotusvälineissä, ja minä pääsen näyttämään tuota totuutta tietyille tahoille, voin minä vielä jatkaa liiketoimiani Huhtasenkin tarkoittamissa paikoissa.

-Voi herran jestas sentään. Kaikki on jo suunniteltu mun selkäni takana.

-Niin eikö olekin. Jos mä saan antaa sun puhelinnumeron eteenpäin. Homma etenee siten että sinuun otetaan yhteyttä.

-No kyllähän tämä alkaa kiinnostaa.

-

-Moi Heidi. Mitä kuuluu.

-Ihan hyvää. Mulla on juttu, tai siis mä teen juttua.

-Ai teetkö sä juttua. Ihanko totta. Mä luulin että me ollaan lehdessä töissä. Et kai sä ole siivoojana tai jotain.

-Älä nyt viitsi. Anteeksi että mä en kysynyt sulta haluatko sä kuulla.

-Noin vakavana heti aamusta. Kuule me saadaan täältä kenkää. Konserni supistaa henkilökuntaa pohjoismaiden alueella. Me ollaan kohta pihalla, mutta ei huolen häivää.

-Mitä sä puhut. Ei kukaan ole mitään ilmoittanut, mulle ainakaan.

-Niin paitsi mä.

-Älä viitsi pelleillä. On vähän kiire näiden artikkeleiden kanssa. Peetee sanoi että tää yksi voi olla aika tärkee.

-Peetee voi suksia sanonko minne. Ihan tosissani mä olen. Me saadaan kenkää ja mä haluaisin jutella sun kanssa vakavammin työasioista. Käykö tänään töiden jälkeen.

-Käy mutta ei ravintolassa.

-Nähdään assan ovien luona kello viideltä. Sopiiko.

-Sopii. Tomppa käveli Heikin eli peeteen työhuoneelle, painoi summeria ja vihreän valon sytyttyä käveli sisään. Peetee istui vaiteliaana katsellen papereitaan. Sitten hän siirsi paperit pois edestään ja oikaisi itsensä.

-No Tommi mitä asiaa sinulla on.

-Mä sanon itseni irti.

-Vai sillä lailla. Onko siihen jokin erityinen syy. Sinä olet ollut meidän parhaita työtekijöitä.

-Parhaita toimttajia joo. Montako toimittajaa täällä on töissä.

-Neljä vakituista ja freelancereita lisäksi. Ihan totta Tommi, olen pitänyt sinua hyvänä toimittajana.

-Mua on pyydetty muualle töihin. Jos tämä lehti vielä jatkaa, niin freelancerin hommia voisin tehdä.

-Niitä ei kovin paljoa ole. Viikkosanomat alkaa tekemään yhteistyötä Helsingissä ilmestyvän Pääkaupunkilaisen kanssa. Näin saadaan työvoimaa joustavammin käyttöön molemmissa lehdissä. Suunnitelmat ovat kuitenkin vielä keskeneräisiä, eikä niistä ole palaverissakaan puhuttu. Minkälaisen työtodistuksen sinä haluat minun kirjoittavan.

-Kirjoita vaikka että työskennellyt silloin ja silloin, niissä ja niissä hommissa ja osoittanut kykyä ja taitoa lehden toimituksellisessa työssä. Kyllä sinä tiedät mitä siihen pitää kirjoittaa.

-Minä lähetän sinulle kotiin työtodistuksen ja jos se ei ole mielestäsi hyvä, voidaan tehdä uusi. Käykö näin.

-Käy hyvin.

-No ei sitten muuta kuin onnea uusissa työtehtävissä. Minä tiesin heti alusta alkaen, ettet tulisi viihtymään täällä eläkepäiviin asti.

-Hyvää jatkoa.

Tommi käveli kotiinsa. Vaimo oli töissä, joten hän sai olla rauhassa. Hän järjesteli papereitaan, lähetti sähköpostia Luddelle ja peseytyi. Puoli viiden maissa hän lähti kohti rautatientoria. Mira tuli vastaan pihamaalla. He halasivat äänettömyyden vallitsessa. Mira ei laskenut kauppakasseja käsistään vaan jatkoi kotiovelle. Tomppa näki kuinka hän avasi oven ja laittoi sen kiinni. Tomppa suunnisti kohti raitiovaunupysäkkiä. Raitiovaunu tuli ja hän alkoi nauttimaan maisemista - sen minkä vesisateisen tammikuun huuruisista ikkunoista saattoi.

Tomppa tapasi Heidin aseman pääovien luona. He menivät pressiklubille, Heidi Tompan vieraana. Tomppa kertoi, että Ludde oli järjestänyt hänelle päätoimittajan paikan Vireä torvi-lehteen ja että hän toivoi Heidin tulevan myös torveen töihin. Heidi kertoi että hän tunsi Ludden ennestään, mikä oli Tompalle yllätys. Ludde oli jo pyytänyt Heidiä toimittajaksi ja tämä oli suostunut. Keskusteltuaan torven uusista suuntaviivoista, kilistivät he teekupeilla. Tomppa kertoi miten hän oli Ludden kanssa jo ideoinut kuivahkolle torvelle uutta räväkämpää linjaa.

-Sä olet siis päätoimittaja ja mä olen oikea toimittaja torvessa. Voiko tämä pitää paikkansa.

-Jos sä haluut niin voit sä olla freelancerikin.

-Sopiiko että mä olen ensin harjoittelijana ja nuuhkin ilmaa, sanottaisiinko pari kuukautta. Katson sitten uskallanko tulla teille töihin.

-Se sopii hyvin. Kerro sun yhteystietosi niin mä lähetän matskua. Tomppa kertoi miten hän ja Ludde olivat sopineet niin, että Heidi ensin avustaisi isompaa asiantuntijaryhmää erään tärkeän artikkelin suunnittelussa, mutta saisi heti sen jälkeen tehdä oman isomman artikkelin. Heidi jutteli asiasta tuttaviensa kanssa ja kuuli monenlaisia neuvoja. Hän päätyi rohkeaan ratkaisuun. Avustajaryhmä sai tulla toimeen omillaan. Hän lähti haastattelemaan Aarre Huhtasta.

-

Heidi tunsi Harri Oraviston jo entuudetaan. He olivat jutelleet niitä näitä yliopisto-opinnoista ja muusta sellaisesta. Heidi oli kertonut olevansa tosissaan kirjoittamisensa suhteen. Harri oli yrittänyt tutustua Heidiin lähemmin, mutta ei ollut onnistunut. He olivat silti hyviä ystäviä. Harri tutustutti Heidin entiseen tyttöystäväänsä Saraan, joka kuvaili hänelle Huhtasen "Marokon saari"-projektia. Heidi sai kerättyä matkarahat ja lensi halpalennolla Tangeriin.

Matkustamon oven avauduttua, tulvahti vastaan lämmintä ilmaa. Heidi kääriytyi tiukasti tummaan kankaaseensa ja käveli muiden mukana terminaalin läpi. Selviydyttyään passijonosta, käveli hän lentoaseman kahvilaan. Siellä hän hakeutui länsimaalaisen näköisen kaupparatsun seuraan. Tämä ei kuitenkaan osannut englantia, joten Heidi joutui irroittautumaan hänestä - mikä onnistui noin viidessä minuutissa.

Heidi meni vessaan, tuli pois, tilasi kahvin ja falakeftan, käveli tarjottimen kanssa ja istuutui. Hän tarkkaili ympäristöään. Kahvilan ulkopuolella seisoskeli kovaääninen joukko nuoria. He katselivat uteliaasti kahvilassa istuskelijoita. Nuoremmat, melkein lapsen ikäiset, kiipeilivät kahvilan ja käytävän erottavan matalan aitauksen päällä. Tarjoilijan ilmestyessä näkyville joukko hajaantui. Yksi nuorista otti pöydältä lusikat ja tarkasteli niitä. Hetkessä oli jokaisella nuorella lusikka kädessään. Sitten joku taas kiipesi aidan yli ja palautti ketterällä liikkeellä lusikat takaisin paikoilleen.

Heidin onneksi viereisessä pöydässä puhuttiin englantia. Hän kysyi olisiko kukaan heistä mahdollisesti lähdössä taksilla kaupunkiin. Keski-ikäinen kefta-leipää syövä nainen oli kentällä saattamassa poikaansa ja oli palaamassa kaupunkiin. Heidi pääsi kyytiin. Kuultuaan Heidin matkasuunnitelmasta, päätti nainen hankkia tälle lipun ja saattaa hänet linja-autoon.

Linja-autossa oli sietämättömän kuuma, eikä Heidi jaksanut pitää kangasta ympärillään. Hän meni takapenkille, mutta joutui poistumaan sieltä kun suurperhe nousi kyytiin. Joku lapsista nyki Heidin kauhtanaa. Se oli erilaista kangasta kuin muilla. Heidi pakeni vanhan musliminaisen viereen. Nainen söi taateleita ja haisi lannalle. Heidi tunsi imelän savun tuoksun ja pian alkoi jostain bussin takaosasta kuulumaan vihellystä ja huilunsoittoa. Nainen hänen vieressään tuhahti halveksivasti. Sitten nainen nukahti. Heidi veti kaavun tiukemmin ympärilleen, hikoili ja joi pullovettä. Hän yritti keskittyä lukemiseen. Pian hän saapui Abagidaan, missä Aarre Huhtanen, Harri Oravisto ja joku kolmas jota Heidi ei tuntenut, olivat häntä vastassa.

He ajoivat Toyota-maasturilla pitkin kuoppaisia teitä, kunnes tulivat kyläpahasen toriaukiolle. Oravisto kävi ostamassa kojusta vihanneksia.

-Täältä saa ihan hyviä vihanneksia ja hedelmiä, jos vaan jaksaa valikoida ja tinkiä. Yleensä torikauppiaat yrittävät huijata. Ulkopaikkakuntalainen joutuu aina maksamaan enemmän, mutta on se silti halpaa. Sormilla voi näyttää summaa, mutta niin että jää vielä tinkimisvaraa.

-Jotkut huutavat ehrestö ehrestö, tai jotain sinne päin, sanoi Huhtanen.

-Hätätilanteessa voi aina sanoa la shoukaran, ei kiitos. Tehokkainta on poistua paikalta. Ai niin, ei ollakaan vielä esitelty. Minun nimeni on Mara ja mä olen ihan suomalainen. Muuten - Joku pikkukundi juoksi aidan taakse kertomaan että me suomalaiset olemme täällä. Kohta joudutaan sellaiseen kauppamiesten kalabaliikkiin ettei pahemmasta väliä.

-Ehdotan että ajamme rauhallisesti pois täältä, sanoi Aarre.

-Miten te asutte, kysyi Heidi.

-Meillä on hieno talo. Oletko sinä saanut siitä esitteitä. Kuulin Harrilta että teillä on ollut jotain puhetta niistä, sanoi Aarre.

-Sain mä Harrilta muutaman brosyyrin.

-Sä tulit tänne sitten ihan lomailemaan, sanoi Mara.

-En oikeastaan lomailemaan. Pikemminkin mä tulin tutustumaan tähän paikkaan. Mä kirjoittelen ja teen toimittajan töitä. Ajattelin tulla tänne tutustumaan paikkaan. Ei täällä tietenkään tarvitse olla mitään valmista, mitään puolihoitoa tai sellaista.

-Tämä taloprojekti - tai miksi sitä nyt sitten kutsutaankin, on vasta aluillaan. Meillä on talo jo osittain käytössä. Toinen puoli on vielä kamelitallina. Joskus niiden mölinä on aivan sietämätöntä. Kärpäsiä on myös aika paljon. Täällä ravaa kaiken maailman ajureita ympäri vuorokauden. Muutaman kuukauden kuluttua, kun päästään noista eroon, tämä lähtee toden teolla pyörimään.

-Mä sain sen käsityksen että tämä olisi valmiimpi. Miten te voitte tehdä esitteitä jos mitään ei ole valmiina. Teillä on täällä vain tyhjä varastorakennus ja siitäkin on puolet kamelitallina.

-Ne esitteet ovat suunnitelmia siitä mitä täällä voisi olla. Katso nyt kuinka hieno tämäkin rappukäytävä on. Tarkoitus on saada rahoittajia. Se edellyttää visioita. Maisemat täällä ovat todella hienot. Laitetaan sulle oma huone valmiiksi. Lepäile siellä iltaan saakka. Lähdetään sitten katsomaan kaupunkia. Käykö tämä järjestely, sanoi Huhtanen.

-Kyllä se käy.

-Mara, laittaisitko tai pyytäisitkö jotain muuta laittamaan, Heidille huoneen valmiiksi.

-Se onkin itseasiassa jo valmis. Puhtaat petivaatteet on, mutta vanhat hetekat ja patjat ovat vähän epämukavia. Sitten pitäisi saada jostain hyönteisverkko ikkunaan. Ostetaan samalla kun käydään marketissa.

-Niin kun teillä on kamelitalli tossa alhaalla. Mun mielestä se on aika eksoottista.

Joku mies kävelee tuolla käytävällä. Ei kai ne tänne pääse.

-Niillä on toimisto yhdessä huoneessa. Se lopettaa kuukauden kuluttua.

-On täältä jotain hävinnytkin. Muista laittaa aina huoneen ovi lukkoon.

Heidi lepäsi pari tuntia ja lähti sitten kävelemään ympäri taloa. Hän kulki käytävän päästä päähän, istahti sohvalle ja jäi siihen mietiskelemään. "Voi tässä varmaan polttaakin. Se ei ole suurin murhe", mietiskeli hän ja sytytti savukkeen. Kaftaaniasusteinen mies meni ohi ajurien toimistoon. Toimistosta kuului kiivasta puheen sorinaa. Heidi käveli käytävän toiseen päähän. Miehen pää ilmestyi ovenrakoon. Sitten ovi suljettiin ja oli taas hiljaista. Heidi meni takaisin huoneeseensa.

Noin kello viideltä toimisto suljettiin ja käytävä rauhoittui. Alhaalla tallissa jatkui meteli. Heidi koputti Huhtasen ovea.

-Sisään. Ovi on auki.

-Se ei ole auki, huusi Heidi.

-Anteeksi. Huhtanen avasi oven. He juttelivat hetken. Huhtanen halusi nähdä jotain Heidin tekstejä. Heidi haki tekstit ja palasi takaisin käytävälle, istuskeli vähän aikaa ja poltti taas yhden savukkeen. Sitten hän meni koputtamaan Harrin ovea. Ovi avautui ja Harri tuli käytävälle.

-Lähdetäänkö me jo kaupungille, kysyi Heidi.

-Lähdetään vaan. Odota, kysyn tuleeko Huhtanen mukaan. He koputtivat Huhtasen ovea. Tämä sanoi tulevansa myöhemmin. Mara jäi järjestelemään paikkoja. Heidi ja Harri menivät ranskalaisen hotellin baariin. Huhtanen tuli paikalle myöhemmin.

-Täällä ei ole tapana istua iltaa ravintoloissa. Harri voisitko sinä käydä marketissa, ennen kuin se menee kiinni.

-Mä luulin että Mara käy.

-Mara varmaan käykin mutta ostaisitko jotain illaksi, vaikka viiniä, olutta ja kefta-leipiä. Osta sitä vaaleeta grissiä, älä rougea.

-Miten teillä menee raha-asiat, kysyi Heidi.

-Yhdistys alkaa lähiaikoina maksamaan palkkaa niille, jotka tekevät täällä töitä kokopäivätoimisesti. Vielä toistaiseksi tämä menee vähän niinkuin kädestä suuhun, kuten olet jo varmaan huomannut, mutta uskon vakaasti että tilanne muuttuu pian - jos ei pian niin ainakin melko pian. Harri on ollut täällä alusta asti. Yhdistys palkkaa hänet toimitusjohtajaksi heti kun se on mahdollista. Myös Mara, Aake ja Sirkku asuvat täällä, mutta eivät niin vakituisesti kuin Harri. Minä palkkaisin muuten sinutkin tänne mielelläni sihteeriksi. Me voisimme kirjoittaa yhdessä esitteitä.

-Mä olen jo nähnyt Maran. Eikö se ollut se mies joka ajoi meidät tänne.

-Joo oli se. Mara asuu Sirkun kanssa pienemmässä talossa vuoristoon päin vievällä tiellä. Siellä asuu myös Aake ja väliaikaisemmin jotain muita vieraita.

-Olisi kiva jos voitaisiin käydä katselemassa paikkoja vuoristossa ja meren rannalla.

-Täällä on todella kivoja maisemia. Käydään vaikka huomenna jos on aikaa. Tänne tulee huomenna vieraita ja mulla on liikeneuvottelu, mutta jos aikaa riittää.

Aarre ja Heidi söivät vielä kefta-leivät. Sitten he lähtivät talolle. Ajurien vajasta kuului vielä puheensorinaa mutta muuten kylä oli melko hiljainen. Verhot laitettiin kiinni.

-Yritetään antaa vähän parempaa vaikutelmaa Heidille. Minä en halua kuulla mitään sellaista, että täällä on mennyt se ja se pieleen. Heidi on meidän vieras, ei sille voi sanoa että pieleen menee.

-Ei mitään sellaista ole sanottukaan.

-No hyvä on sitten. Ostitko sinä riittävästi viiniä.

-Viini oli loppu kaupasta, piti ostaa olutta.

-Muslimivaltio ja viini on aina loppu, niinpä tietenkin. No pitää sitten juoda sitä olutta, vaikka se on litkua. Mitä syödään.

-Marketissa ei ollut enää niitä pussitettuja kefta-leipiä, joten ostin couscousia. Se pitäisi valmistaa ja joku kastike myös, ehkä merquez.

-Aika hankalaa. Käytkö sä hakemassa mulle yhden kefta-leivän jostain.

-Sitä ei saa tähän aikaan muualta kuin hotellista. Okei mä käyn hakemassa sen sieltä.

-Osta samalla kaikille kefta-leivät. Se on kaikkein helpointa. Harri käveli hotellille, meni baariin, sanoi "kefta" ja näytti sormillaan viittä. Myyjä näytti sormillaan kävelemisen eleitä, mikä ilmeisesti tarkoitti sitä että ne olivat kalliimpia mukaan otettuina. Harri otti leivät ja arveli tulleensa höynäytetyksi. Talolla juotiin hiljakseen viiniä ja juteltiin.

-Huhtanen on selittänyt mulle samoja juttuja jo vaikka kuinka monta kertaa. Mitä sinulla on täällä tekemistä. Kerro jotain, kysyi Heidi Maralta.

-Tämä on mielenkiintoinen projekti. Tästä voi tulla vaikka mitä.

-Oletko sinä ihan samaa mieltä kuin Huhtanenkin.

-Täällä autetaan se mikä pystytään. Näyttää siltä, ettei tämä tule etenemään ihan niin nopeasti kuin on suunniteltu. Mä uskon kuitenkin, että jossain vaiheessa projekti työllistää minutkin täysipäiväisesti.

-Mutta Huhtanen sanoi minulle että tämä on jo melkein valmis.

-Huhtanen on omalaatuinen persoona. Hänellä on todella hienoja ideoita ja hän osaa innostaa ihmisiä. Sun täytyy olla vahva ihminen voidaksesi suhtautua niihin kaikkiin objektiivisesti.

-Miten niin. Manipuloiko Huhtanen ihmisiä.

-Se pursuaa koko ajan ideoita, sellaisella vauhdilla että heikompaa hirvittää. Vaikeus piilee siinä, miten niihin suhtaudutaan ja miten ne toteutetaan. Meiltä puuttuu täällä toimitusjohtajat ja toistaiseksi ainakin kaikki muukin hierarkkinen systeemi. Huhtanen uskoo, että oikeudenmukaisessa ilmapiirissä ihmisten kyvyt tulevat luonnollisesti esille. Kun ihmiset tekevät itselleen parhaiten soveltuvia töitä, he saavat luonnollista auktoriteettia. Tuo oli mun oma tulkintani. Sä voit pyytää Huhtaselta tuostakin asiasta monisteen. Idealismistaan huolimatta Huhtanen ei usko että pärjättäisiin ilman hierarkkiaa, eikä ole sitä mieltä että ihmiset tekisivät mitään ilman palkkaa ja bonuksia. Lähiaikoina meille tulee tänne ihan tavallista firmaa muistuttava käytäntö, heti kun saadaan varoja palkan maksuun. Palkkauksestakin Huhtanen on luennoinut aika paljon, siitä miten se määräytyy sen luonnollisen auktoriteetin mukaan.

-Kun kuuntelee Huhtasta, ei ole enää mikään ihme ettei kuule omia ajatuksiaan.

-Sitä mä juuri tarkoitin kun sanoin että pitää olla vahva ihminen. Huhtanen kertoo sulle ummet ja lammet, kyllä sillä ideioita riittää. Jos sä et itse tiedä mitä sun pitää tehdä, ei sitä kukaan muukaan tule kertomaan. Sitten sä voitkin yhtäkkiä olla sellaisessa tilanteessa ettet enää kuule omia ajatuksiasi. Onko se sun mielestäsi manipulointia. Huhtasen ideahan on aivan päinvastainen. Auktoriteettia saavat ne, jotka kunnostautuvat reiluudessa, luotettavuudessa ja inhimillisyydessä. Ei niin että pärjätään jollain kapealla erityisalalla.

-Tuo kuulostaa tosi hyvältä. Sillä riittää ideoita.

-Joo niitä riittää vaikka muille jakaa. Huhtanen myös luennoi mielellään, varsinkin jos on vieraita kuulijoina. Sellaisia, jotka ovat jo lukeneet vähän sen ideoista, ettei sen tarvitse selittää kaikkea aivan alusta.

-Kuulostaa pelottavalta. Mä sanoin sille jo kerran ei, kun se halusi että oltaisiin alettu tekemään esitteitä yhdessä. Se luki mun tekstejä, muttei kommentoinut niitä mitenkään. Aika loukkaavaa. Haluaisitko sinä lukea niitä.

-Katsotaan nyt.

Aika Marokossa kului nopeasti. Heidi kierteli lähiseudulla ja vuoristossa. Melkein joka päivä saapui taloon vieraita. Taloon tutustui myös erilaisia yhteistyö-, tai liikekumppaneita. Huhtanen kävi neuvotteluja ja Harri avusti. Harri ja Huhtanen järjestivät ihmisille ohjelmaa. Talossa piti olla kestitystä, puhtaita lakanoita, riittävästi juomavettä ja käytännön tarpeita. Apujoukoillakin riitti tekemistä. Joskus juotiin illalla paikallista viiniä ja olutta. Jos meni myöhään, laitettiin verhot kiinni ja vähennettiin valaistusta, koska ei haluttu antaa sellaista kuvaa, että talossa juhlittaisiin yötäpäivää..

-

Heidi palasi takaisin suomeen. Hän soitti Tommi Rantaselle ja he sopivat tapaamisen. Heidi sanoi Tompalle, ettei halunnut tehdä juttua Huhtasen "Marokon saari" projektista, koska ei ollut saanut siitä oikeastaan minkäänlaista käsitystä. Hän kertoi, että kaikki oli vasta alkutekijöissään ja että Huhtasen ja kumppaneiden oleminen Marokossa muistutti lähinnä jonkun yhdistyksen tai työporukan vapaa-ajan viettoa, paitsi että Huhtanen kertoili ideoistaan milloin missäkin välissä.

Mistään kulttuurinvaihdosta tai muusta sellaisesta Heidi ei ollut kuullut kuin suunnitelmia.

Tomppa sanoi että Ludde hoitaisi juttupuolen, ja että Heidin pitäisi jutella tämän kanssa. Soitettuaan Luddelle Heidi hermostui. Hän sanoi, ettei voisi kirjoittaa sitä siinä hengessä jossa Ludde vaati. "-Okei mä soitan sille Huhtaselle itse ja kysyn mitä helkkaria siellä oikein tapahtuu", sanoi Ludde. Heidi marssi torven toimitukseen, kyselemään toisesta jo luvatusta artikkelistaan. Lupaus piti vielä. Hän sai kirjoittaa oman pitkän artikkelin, vaikkei ollutkaan ollut mukana kokoamassa porukkaa ensimmäiseen artikkeliin, kuten oli sovittu. Tomppa innostui, kuultuaan että Heidi oli käynyt tutustumassa Huhtasen projektiin, mutta ihmetteli ettei tämä halunnut kirjoittaa siitä mitään. Tomppa muistutti Heidiä siitä faktanomaisesta tiedosta että tämä oli jo mukana näiden kahden artikkelin tekemisessä, ja että hän päätoimittajana päätti mitä lehteen tulee.

-

-Mitkään sinun omat henkilökohtaiset tai poliittiset intressisi eivät saa vaikuttaa siihen mitä näihin artikkeleihin laitetaan. Me yritetään kertoa näistä asioista totuus, niinkuin vapaan lehdistön kuuluu tehdä, huusi Tomppa. Heidi pälyili ympärilleen. Paikalla olleet uuden toimiston työntekijät tuijottivat heitä uteliaina. He halusivat nähdä miten heidän pomonsa kohteli toimittajaa. Tomppa puhui Heidille, mutta tiesi puhuvansa samalla koko toimistolle.

-Sinä olet ollut urhea ja rohkea. Olet mennyt paikan päälle tutustumaan Huhtasen projektiin. Kerroit että Huhtasella on monia hienojakin ajatuksia. Huhtasella voi olla monia hienoja ideoita. Voi myös olla niin, ettet tiedä kaikkea Huhtasesta. Meillä on aineistoa, joka todistaa että kaikesta hyvästä huolimatta Huhtanen yrittää keinotella tonttikaupoilla.

-Jotenkin salaperäinen ilmapiiri siellä oli mutta aika köyhästi elettiin. Oikeastaan mä tutustuin siellä henkilökohtaisesti muutamaan ihmiseen.

-Hah hah hah. Minä hakkaan nyt käsiäni yhteen. Toimittajalla voi olla kavereita, mutta harvemmin hänellä kuitenkaan on, ainakaan muita kuin saman alan ihmisiä. Toimittajan työ on epämiellyttävien asioiden kaivamista ja se loukkaa aina väkisinkin joitain ihmisiä. Niinpä voidaan kärjistäen sanoa ettei hyvällä toimittajalla voi olla kavereita. Tähän työhön - siis jos kyseessä on todella hyvä toimittaja - liittyy voimakkaasti aggressiivinen asenne. Tollasesta ätityydistä on mahdotonta irroittautua vapaa-aikana, joten hyvä toimittaja saa aina hankalan kaverin maineen ja vihat päälleen.

Sun täytyy sisäistää se että sä olet kusipää. Sun täytyy ajatella olevasi parhaimmillasi kusipäänä. Se on sun voimasi. Yhteiskunnassa on muitakin aloja, joilla pätevät samat lainalaisuudet. Aloja joilla pärjäävät ne joka ovat vahvimpia, eivät ne jotka ovat mukavimpia.

Toimittajat joutuvat päättämään asioista. He joutuvat katsomaan kokonaisuutta. He eivät voi ajaa kenenkään yksittäisen ihmisen intressejä. Totta helkkarissa siitä ottaa moni nokkiinsa ja tunkee herneitä nenäänsä. Heidi on tutustunut kohteeseensa aivan henkilökohtaisesti ja tuntee ihmisiä paikanpäältä. Kaikkein typerintä mitä toimittaja voi tehdä, on tutustua kohteeseensa.

Ei me toimittajat mitään erikoisia ihmisiä olla. Ihan tavallisia. Me yritetään kirjoittaa niin, että tavalliset ihmiset saavat oivalluksia. Toimittaja ei voi lukea mitään Kanth:ia tai Habermans:n diskurssietiikkaa ja soveltaa sitä kirjoittamaansa. Pitää kirjoittaa mahdollisimman selkeästi ja yksinkertaisesti, ajatella että se menee suurelle yleisölle. Toimittaja eii saa myöskään aliarvioida itseään. Ihmiset huomaavat ja vaistoat sen. Ei me toimittajat olla mitään maailmanparantajia. Sen takia me ei myöskään kohdella silkkihansikkain niitä, jotka väittävät olevansa.

Huhtasen projekti voi olla vaikka kuinka hieno, se ei kiinnosta minua yhtään. Mua kiinnostaa se mitä Hynynen sanoi. Se että Hynysen näkökulmasta kyse on aivan tavallisesta tonttikeinottelusta. Jos Huhtasen projektista tosiaan on löydettävissä tuonlainen aspekti, on se meidän lehdelle paljon parempi lähtökohta kuin se, että me alettaisiin tässä lehdessä kertomaan Huhtasen projektista. Mehän toimittaisiin Huhtasen sätkynukkeina.

Muista että Huhtasella on oma totuutensa ja meillä on omamme. Kumpi kiinnostaa lukijoita enemmän. Se että kehutaan jonkun partaradikaalin kulttuuriprojektia, vai se että todetaan Huhtasen osoittautuneen taivaanrannan maalariksi, joka ei kykene hallisemaan liiketoimiaan ja jonka avustajat ovat sekalaista amatöörijoukkoa. Huhtanen on värikäs persoona. Hänestä ollaan montaa mieltä. Totta hitossa me kerrotaan nuo kaikki puolet -tarjotaan koko paletti. Ei me kysytä siltä mitä mieltä se siitä on. Tämä on kova maailma. Heikot maailmanparantajat saavat painua minne lystäävät, pois median silmistä. Aleksis Kivet saavat painua takaisin metsään, jos eivät osaa käyttäytyä. Ruunebergit, Topeliukset ja muut piilohurrit, saavat painua pois täältä dominoimasta kansaa. Muutama tyyppi on luonut koko suomalaisuuden. Ja sitten on yksi pressa ollut vallassa puoli vuosisataa ja luonut koko suomen politiikan. Halutaanko me tänne joku Huhtanen, järjestämään koko pohjoismainen kulttuuritoiminta. Ei kiitos. Ei täällä kaivata mitään erikoisuuksia, väärinymmärrettyjä neroja ja marttyyreita. Heidi. Jos sä et osaa kirjoittaa siten että kansa sen ymmärtää, ole kirjoittamatta. No teetkö sinä Ludden kanssa yhteistyötä vai etsitäänkö joku muu.

-Kyllä mä teen niinkuin Ludde sanoo.

-Hyvä.

Karismaattiset kurittajat

Epilogi: Jumalten muutto olympos-vuorelle

 

Jumalat elävät nykyään omassa maailmassaan ja ihmiset omassaan. Aina ei ole ollut näin. Aikojen alussa jumalat ja ihmiset asuivat maan päällä yhdessä. Luonto antoi auliisti hedelmänsä ja kaikenlaista riistaa oli yllin kyllin. Maan asukkaat olivat ahkeria ja onnellisuus kukoisti. Välttämättömän toimeentulon hankkimisen jälkeen jäi myös vapaa-aikaa.

Mutta paratiisin maahan oli jo kylvetty pahan siemenet. Olosuhteet muuttuivat yhä paremmiksi, ihmisistä tuli uteliaita ja he matkustelivat vieraisiin maihin. Vieraissa maissa vaihdettiin tavaroita ja käytiin kauppaa. Kauppakeskuksista muodostui kaupunkeja joissa vauraus ja hyvinvointi kukoistivat.

Mutta yhä useammin myös ryöstettiin ja sodittiin. Usein palasivat laivat ja karavaanit rikkauksilla kuormattuina - vielä useammin mukanaan vain värikkäitä tarinoita ihmeellisistä seikkailuista ja kaukomaiden rikkauksista. Silmissään seikkailujen kiilto, lähtivät aina uudet ja taas uudet sukupolvet matkaan.

Kaikki eivät rikastuneet. Kun köyhillä ei ollut enää maata, heistä tuli rikkaiden työläisiä, sotilaita tai orjia. Jotta rikkaat olisivat säilyttäneet valtansa, joutuivat he rakentamaan linnoituksia ja muureja ympärilleen. Tarvittiin valtavasti työvoimaa. Syntyi yhä suurempia kaupunkeja. Niitä piti puolustaa. Samoin ympäristön pientiloja, jotka tuottivat ahnaalle kaupungille enemmän ja enemmän hyödykkeitä. Vastapalvelukseksi tästä suojelusta antoivat viljelijät suurimman osan tuotostaan.

Maanviljelijät uurastivat aamusta iltaan, sotilaat kävivät sotia ja kauppiaat keksivät jatkuvasti uusia keinoja pärjätäkseen kovassa kilpailussa. Kaupungeissa kaikki ammattikunnat uurastivat ja kilpailivat keskenään. Uusi järjestys vaati kaikilta jatkuvaa ponnistelua ja kurinalaisuutta. Maan päällä ei enää vallinnut rauha ja sopusointu. Paratiisi oli tuhoutunut. Silloin muuttivat jumalat omalle planeetalleen. Pois maapallolta, joka oli käynyt heille vastenmieliseksi.

Jumalten maailma

Ulkoiset olosuhteet jumalten maailmassa ovat suurinpiirtein samanlaiset kuin maapallollakin. Heidän maailmansa, kuten maapallokin, koostuu neljästä peruselementistä: maasta, ilmasta, tulesta ja vedestä. Linnut laulavat, puut huojuvat ja järvet jäätyvät - tosin vain harvoin sillä maasto on lähinnä Kreikkaa muistuttavaa eteläistä maisemaa.

Maailma jossa jumalat elävät, on maapalloa huomattavasti pienempi, ehkä kuun kokoinen jonkinlainen manner tai saareke. Aluetta ympäröivät tiheät kaasupilvet. Ne värjäytyvät aurinkojen vaikutuksesta eri vuorokaudenaikoina monenlaisilla väreillä. Näistä värisävyistä he pystyvät melko tarkasti määrittämään kellon ajan.

Johtuen kaasupilvistä, on julmalten maailma ihmisten maailmaa fyysisesti värikylläisempi. Jumalat uskovat tämän vaikuttavan edullisesti heidän mentaliteettiinsa. Ihmisten maailma on heidän silmissään melko harmaa - "ja lisääntyvän saastumisen vuoksi muuttumassa vieläkin harmaammaksi", kuten he joskus toteavat. Jotkut kaasupilvet vaikuttavat myös hapen koostumukseen ja sitä kautta jumalten mielentiloihin. Jumalten temperamentti ailahtelee ihmisten mittakaavaan nähden myös tämän vuoksi enemmän.

Jumalten maailma on melko täyteen asutettu ja infrastruktuuriltaan sangen monimutkainen. Paikkoja tuntematon eksyy siellä helposti.

Ruumiillisesti jumalat muistuttavat suuresti ihmisiä - ovathan nämä heidän "omia kuviaan", kuten he sanovat. Eroavaisuuksia kuitenkin löytyy. Jumalten ruoansulatus toimii yleensä huonommin kuin ihmisillä. Se johtuu hengen suuremmasta ylivallasta lihaan nähden. Liha parka joutuu hengen tulistuessa kärsimään enemmän. Melko tavallista on, että ruoka juuttuu jumalten suoliin. He valittavat usein ruoansulatustaan, uskoen sen näinollen olevan aivan erilainen kuin ihmisillä.

Todellisia fyysisiä eroavaisuuksia on kuitenkin sangen vähän. Jumalat vain haluavat ja kykenevät valtavien hengen voimiensa ansiosta noudattamaan enemmän mielihalujaan. He pystyvät siinäkin asiassa pitämään ihmisiä enemmän kiinni hengestään. Heidän ruumiinsa joutuu näinollen kestämään lukuisia ylä ja alamäkiä: Juhlintaa, asketismia, korkealentoista puhetta, jyrkkiä ristiriitoja, hermoston rasitusta äärirajoilleen ja muuta sen sellaista.

Eri jumaluudet saavuttavat kuolemattomuuden eri tavoin. Toiset voivat elää lyhyen ruumiillisen elämän, jääden kuitenkin tekojensa vuoksi legendoiksi. Toidet taas niin pitkän, että kykenevät harmonisoitumaan maailmankaikkeuteen, jolloin heidän iällään ei ole enää merkitystä.

Usein jumalat kuolemattomuuden saavuttaessaan ovat jo niin vanhoja, etteivät he enää kovinkaan paljoa ota osaa tavallisiin arkipäivän askareisiin. Nuo jo legendoiksi muuttuneet jumaluudet asuvat erakkomajoissa ja keskustelevat ympäristönsä kanssa enää henkensä välityksellä. He ovat jumaltenkin maailmassa pyhiä ja usein heidät tunnetaan jollain nimellä myös ihmisten keskuudessa. Muutamia mainitakseni: "Jeesus", "Buddha", "Afrodite", "JeanD`arc", "Dylan".

Vain harvat näistä ihmisten maailmassa tunnetuista tai muistakaan jumalista, elävät jumalaista elämää enää oman aikansa jälkeen. Äärimmilleen viedyt henkiset ja fyysiset ponnistelut ja ihmisten maailmassa kärsityt vääryydet ja väärinymmärtämiset historian saatossa, ovat lyöneet leimansa näihin jumaliin niin, ettei heillä ole enää voimavaroja jatkaa jumalten hengen eteenpäinviemistä tai ihmisten maailmaan emigroitumisen kunniakasta perinnettä. Tämä yhdistyneenä siihen että aika ja olosuhteet molemmissa maailmoissa muuttuvat radikaalisti, voivat saada suurenkin jumaluuden ikuisuudeksi murjottamaan ja muistamaan vain itsensä - eli jumalten maailmassa unohtamaan itsensä. Näistä jumalista sanotaan että "he ovat jääneet ihmisten maailmaan eivätkä sitä itse huomaa".

Kaikki jumalat eivät saavuta kuolemattomuutta. Saavuttaakseen kuolemattomuuden täytyy jumaluuden tekemisten jäädä elämään molemmissa maailmoissa taruina tai saagoina, sekä toimia edelleen tuoreena jumaluuden hengen lähteenä jumalten omassa maailmassa. Jumalat elävät hengestä ja heidän henkensä täytyy olla elävää käyttövoimaa. Monet jumalat täyttävät muodollisesti hyvinkin korkeat jumalalliset kriteerit, mutta unohtuvat nopeasti. Heidän henkensä ei jää elämään. Yleensä he saavat kuitenkin jonkinlaisen sivuosan myös legendoissa.

Jumalten maailma ei kuitenkaan ole mikään ihanneyhteiskunta, edes jumalten omilla kriteereillä mitattuna. Jos se olisi, voisi koko planeetan oikeastaan lakkauttaa, sillä hengen voiman täytyy olla jatkuvasti täydentyvää ja kasvavaa. Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä maapallon ihmisten "jatkuvan kasvun välttämättömyydellä", jota jumalat vertaavat usein alatyylisesti tunkion jatkuvaan kasvuun.

Erimielisyyksiä on monella tasolla ja niitä ratkotaan kuumeisesti. Kaikki jumaluudet eivät myöskään pidä toistensa persoonista. Jumalten monimutkaisessa maailmassa välienselvittely on usein vaikeaa. Monet sellaiset asiat jotka ovat ihmisten maailmassa pikkujuttuja, saattavat jumalten keskuudessa synnyttää tulisia raivonpuuskauksia. Tuonlaisessa tilanteessa he eivät voi olla ratkaisematta tilannetta jotenkin. Ratkaisematta jättäminen olisi rappeutuneen ihmisluonnon mukaista, eikä sopisi jumalille.

On jumalia jotka havittelevat valtaa, ilman että olisivat sitä ansainneet ja toisia jotka syöksyvät yltiöpäisyydessään tuhoon, aiheuttaen paljon onnettomuutta - vaikka heillä maltillisemman menettelyn avulla olisi voinut olla vielä paljon annettavaa molemmille maailmoille. Heidänkaltaistensa jälkien korjaaminen ja selvittely vie muilta jumalilta paljon aikaa.

Jumalat ovat aina olleet kiinnostuneita ihmisistä - samaan tapaan kuin ihmiset jumalista. Kautta aikojen ovat ihmiset tehneet jumalten kuvitellusta elämästä jonkinlaista saippuaoopperaa. Se on jumalista suorastaan huvittavaa. Heidän mielestään tuonlaisella käyttäytymisellä ihmiset vain yrittävät tehdä jumalistakin itsensä kaltaisia. Jumalat tietävät, että he ovat ensin tehneet ihmiset itsensä kaltaisiksi ja tämä ristiriita on heistä usein äärimmäisen huvittavaa. Kun ihmiset taapertavat omassa maailmassaan ja tekevät niinsanottuja "keksintöjään", on jumaluuksilla usein äärimmäisen hauskaa seurata heidän hölmöilyjään. Tästä liikkuu lukuisia legendoja. "Katsokaa nyt miten kävi kun pyörä keksittiin", on heidän tavanomaisia huudahduksiaan.

Melkein aina ovat jumalat asuneet omassa maailmassaan ja ihmiset omassaan. Jumalten maailmaan kuuluu kuitenkin tunnusomaisesti kunniakas ihmisten maailmaan emigroitumisen perinne.

Jumalten ihmisten maailmaan emigroitumiseen liittyy monia ongelmia. Jumalan pitää joko syntyä uudelleen ihmisten maailmaan - tällöin hänellä täytyy olla missiossaan tukena toinen jumala, joka osoittaa hänelle uudestaan hänen jumaluutensa. Toinen vaihtoehto on se, että jokin jumala tai ryhmä jumalia, soluttautuu ihmisten maailmaan tavallisten ihmisten joukkoon, ryhtyen elämään siellä ihmiselämää. Tämä johtaa yleensä monenlaisiin vaikeuksiin, koska kahden erilaisen kulttuurin yhteentörmäys on niin suuri. Ihmiset usein vaistoavat tämän erilaisuuden yhteiskuntansa jumaljäsenissä ja pitävät heitä soluttautuneina muukalaisina.

Välttääkseen ufoiksi leimaantumisen, yrittävät jumaluudet joskus liikaakin muistuttaa tavallisia ihmisiä. Tästä seuraa usein se että jumalat näivettyvät ja tylsistyvät ihmisten maailmassa. Jumaluuden osoittaminen saattaa olla muutenkin vaikeaa, eikä se yleensä onnistu ainakaan suunnitellulla tavalla.

Yleensä pidetäänkin jonkinlaisena selviönä että jumalat joutuvat jumaluuttaan ilmaistessaan, ratkaisemattomiin ristiriitoihin maanpäällisen maailman edunvalvojien kanssa. Jumalia on teloitettu tiedemiehinä, on väärinymmärretty filosofeina ja ajattelijoina. Heitä on poltettu noitina, heidän taidettaan ei ole haluttu ymmärtää ja niin edelleen. Tarinoita on tuhansia.

Miksi jumalien sitten täytyy yrittää emigroitua jos se on niin vaikeaa, voisi joku kysyä. "Saavuttaakseen jumaluuden ja kuolemattomuuden, täytyy jumalten jäädä elämään ihmisten saagoihin. Heidän ajatustensa täytyy olla jumalten maailman uudistavan hengen alati tuoretta käyttövoimaa", sanotaan myös. Ehkä jumalia ohjaavat ihanteet itse - tai ehkä ihanteet ohjaavat itseään. Kuka tietää - jumalten tiet ovat moninaisia ja tutkimattomia.

Reino ja jumalten maailma

Oli kaunis loppukesäinen sunnuntai. Reino makasi sohvallaan antaen ajan kulua.

-"Manjaana, manjaana. Voin tehdä asiat huomennakin. Kun ihmisellä on tekemättömiä töitä harteillaan, hän voi karistaa ne pois. Silloin nukkuu paremmin, ja kaikki muukin sujuu paremmin. Se on manjaanan henki. Jos elää manjaanan hengen mukaan, elää pitkään. Silloin välttää kaikenlaiset hermosairaudet ja muut stressit. Miksi pitäisi hermoilla ja stressata, kun voi antaa ajan lipua ja virrata eteenpäin", mietiskeli Reino.

Reino oli vaipunut hänelle tyypilliseen iltapäivän uneliaisuuteen; onnelliseen olotilaan unohtuneiden töiden, levon ja uneksimisen ylellisessä välimaastossa. Hän piti tuosta ylellisyydestä. "Jos ulkona on kaunis ilma tai jokin muu yllättävä este ilmaantuu, en siivoa. Silloin pitää siivota kun sataa eikä voi tehdä muutakaan."

Reino oli kirjoittanut listan tekemättömistä töistä. Lista oli kuitenkin unohtunut ja hukkunut jonnekin.

-"Kesäunelma, mitä se on. Onko se rantamökki, sauna tai jokin muu liplattelu rannalla auringon lämmössä. Onko se rakkaan ääni jota kesätuuli säestää, hänen pyytäessään syömään ihanaa välipalaa. Onko se laiskaa kävelyä auringossa pehmenneellä asfaltilla, kaupungin humun kutsuessa viettämään milloinkaan päättymätöntä villiä kesäiltaa. Silloin nautitaan virvokkeita terassilla hyvässä seurassa, kunnes tähdet ovat syttyneet. Mennää sisälle barokkityyliseen tanssisaliin, jossa seurustellaan ja tanssitaan aamuyöhön. Kotimatkalla kun vaalea kesäaamu sarastaa, linnut laulavat ja aamuauringon ensi säteet lämmittävät, voi päätään selvittää ihanalla kesäuinnilla".

Reinon haaveilun keskeytti naisen ääni.

-Sinä voit hautautua sinne yksiöösi jos se sinua huvittaa. Ole vain siellä pikku tavaroittesi keskellä, haaveile ja anna todellisen elämän kulkea ohitsesi. Se kulkee ohitsesi ennemmin tai myöhemmin, sano minun sanoneeni. Ääni oli kuulunut jostain tunnistamattomasta suunnasta. Reino pelästyi koska ei yleensä kuullut ääniä, ainakaan selvinpäin tai valvetilassa ollessaan. Hän oli aivan varma että ääni oli kuulunut katon läpi suoraan taivaasta, ja oli hetkessä hereillä horroksestaan.

-Helena! Lopetetaan nyt tästä aiheesta puhuminen, sanoi miehen ääni. Se kuului vaimeammin ja vähän eri suunnasta kuin naisen. Vaikka Reino pelästyikin kuulemiaan ääniä, tunsi hän jollain tavalla olevansa myös salakuuntelija. Uteliaisuuttaan hän yritti erottaa lisää sanoja. Hiljaisuus oli kuitenkin rikkumaton.

Ajan kuluessa äänet unohtuivat. Reino opiskeli, seurusteli naisystävänsä kanssa, tapaili kavereitaan ja harrasti musiikkia ja ulkoilua. Hän sai aikansa helposti kulumaan.

Vuodet vierivät ja tapahtumat seurasivat toisiaan. Ajoittain Reinosta tuntui kuin elämällä ei olisi tarkoitusta. Työn ja kaikenlaisten harrastustensa keskellä hän kaipasi usein rauhaa. Hänestä tuntui kuin päivät kuluisivat aivan joutavanpäiväisissä asioissa. Joskus Reino halusi vain olla omissa oloissaan. Silloin hän uskoi voivansa saada asiansa järjestykseen, jos hänellä vain olisi riittävästi aikaa siihen.

Ajoittain tunsi Reino itsensä masentuneeksi. Hänestä tuntui kuin asiat joita hän oli tekemässä, olisivat jo valmiiksi kilometrien pituisissa jonoissa. "Eikö kukaan koskaan kysy minulta mitä minulle kuuluu. Eikö kukaan koskaan välitä jos minusta tuntuu pahalta tai minua masentaa", mietiskeli hän.

-Ryhdistäydy hyvä mies. Tuo on tylsää. Sinun kannattaisi miettiä mitä sinä aiot elämälläsi tehdä. Miksi sinun pitäisi miettiä sitä mikä on iäisyys. Ei se ole elävien ihmisten asia. Reino, vaikka et yleensä kuulekaan ääniä niin ota näistä sanoista oppia, sanoi miehen ääni. Reino kuvitteli äänen kuuluneen oman päänsä sisältä, sillä hän ei ollut siinä samassa huoneessa jossa ääni oli edellisellä kerralla kuulunut. "Se on jonkinlainen minun omantuntoni oikku", mietiskeli hän. Tilanteen epämääräisyydestä huolimatta hän ryhtyi vastaamaan. Hän huusi puoliääneen:

-Nämä ovat niitä tuntoja joita minun mielessäni liikkuu. En olisi arvannutkaan omantuntoni yrittävän tehdä ratkaisuja puolestani. Olen sentään järki-ihminen.

-Tuo ei kuulu minulle, eikä omatuntosi myöskään kuulu minulle. Viimekädessä meistä jokainen on vastuussa itsestään. Myös me jumalat olemme vastuussa itsestämme. Niin yksinäiseltä kuin se kuulostaakin, on tuo ainoa tie jumaluuteen. Kuka niitä ratkaisuja sinun puolestasi tekee jos et sinä itse.

-Kuka sinä olet ja mitä sinun äänesi tekee huoneessani.

-Reino rauhoitu. Ansaitset selityksen. Olen Heus jumalista suurin. Oletko kuullut minusta. Kuuntelin ohimennen monologiasi, kun ei ollut muutakaan tekemistä. Totesin sen pitkästyttäväksi. Kuka tuota jaksaisi kuunnella. Vaikutat tylsältä, turhautuneelta ja masentuneelta. Todennäköisesti pitkästytät tyttöystävääsi ja muitakin ystäviäsi. Ainakin sellaisia ystäviä jotka sinusta vähänkään välittävät. Luuletko että elämäsi on jo valmiiksi eletty. Voin vakuttaa sinulle ystävä hyvä, että niin ei ole. Se on teoreettisesti mahdotonta, ainakin niin kauan kuin sinussa henki pihisee. Eikä se käytännössäkään pidä paikkansa; ainakaan sinun kohdallasi. Haluatko kuulla miksi.

-No miksi, kysyi Reino hiljaisella ja hyvin epäuskoisella äänellä.

-Siksi että sinä olet pelkuri. Monet ovat ne ihmiset, jotka eivät uskalla elää omaa elämäänsä. He pelkäävät niitä vaikeuksia, joita siitä voisi seurata. Totta kai siitä seuraa vaikeuksia. Mitä muuta pelkuri voi kohdata kuin vaikeuksia, vaikka yrittääkin niitä kaikin keinoin karttaa. Tiedätkö mitä tarkoittaa se että ei pelkää vaikeuksia, kysyi miehen ääni tarmokkaasti.

Reino ihmetteli tovin. Hän oli mietiskellyt omiaan, ja puhunut ilmeisesti vahingossa puoliääneen, koska joku oli kuullut hänen puhuvan. Sitten oli jostain kuulunut tämä arvosteleva syväluotaus hänen elämäänsä. Koska hän oli hölmistynyt eikä osannut tehdä oikeastaan mitään, jäi hän uteliaana odottelemaan lisää puhetta. Sitä ei kuitenkaan enää kuulunut. Sen sijaan alkoi hänen mielessään soimaan erään tunnetun artistin esittämä laulunpätkä.

"Sä et voi olla valloittaja, jos et sä usko kohtaloon".

Reino hyräili hiljaa sanat "jos et sä usko kohtaloon" uudestaan. Hänen mieleensä kumpusi puolustuspuhe:

-Mitä minun elämäni teille kuuluu. Minun elämäni kuuluu vain minulle itselleni. Tietenkin voidaan sanoa niin, että se kuuluu niille jotka tunnen ja jotka minut tuntevat, mutta heillä on myös omat elämänsä ja omat vaikeutensa. Jokainen joutuu kuitenkin viime kädessä kamppailemaan vain itsensä kanssa, eikä kukaan auta sitten kun tulee todella vaikeaa. Koska nyt olen joutunut vastaamaan elämästäni ja sen järjestelyistä jollekin röyhkeälle äänelle joka väittää olevansa jumala, olen päättänyt kertoa miten elän.

Periaatteeni ovat ylevät mutta mukautuvat ja katson olevani keskimääräistä parempi ihminen - niinkuin uskoakseni enemmistö ihmisistä luulee olevansa. Tuossa tuli jo pieni myönnytys. Maapallolla on paljon kärsimystä ja elämä on vaikeaa. En vaikeuta muiden elämää mutta haluan tehdä omasta elämästäni siedettävää. Olen parhaani mukaan koettanut järjestää asiani niin, että kaikki sujuu ja joskus voi olla jopa hauskaakin. Myönnän toki että harvoin on todella hauskaa, mutta on kumminkin joskus. Myönnän myös sen, että tämä filosofia ei ole kaikkein hohdokkaita, mutta kuten sanoin elämä on vaikeaa.

Oikeastaan minun on aivan turha alkaa selittelemään kenellekään elämäni ja elämäntapani oikeutusta. Itsehän minä valintani teen ja itse olen niistä myös vastuussa. -Kunhan en aiheuta muille harmia. Jokainen kamppailee vain itsensä kanssa - niinkuin sanoit - ja niin tosissaan kuin jaksaa. Tietenkin ihminen silloin tällöin joutuu hankaliin tilanteisiin. Myöhemmin ne muistaa ja yrittää päästä helpommalla. On tyhmää ottaa liian suuria haasteita kantaakseen. Ihmiset tekevät niin, koska luulevat itsestään liikoja. Sitten kun he eivät taakkoineen enää selviä, luulevat he että se on heidän kohtalonsa. Reino lausui asiansa puoliääneen, selvästi ja painokkaasti.

-Jalompaa olisi ajatella että rohkeus, oikeudentunto ja omatunto saisivat päättää mille tielle ihminen astuu. Se osoittaisi ainakin sen, ettei tunnettaisi pelkoa vaikeidenkaan haasteiden edessä, ääni kuiskasi.

-Kyllä minä tiedän, että on olemassa ihmisiä jotka eivät pelkää mitään. Luulen kuitenkin, että he järjestävät elämänsä vaikeaksi vain omaa tyhmyyttään. Ihmiset jotka eivät pelkää vaikeuksia, uskovat usein jonkinlaiseen ennaltamäärättyyn kohtaloon. Sen takia he ovat pelottomia. Oikeastaan he elävät jonkinlaisessa mielikuvitusmaailmassa. Tosiasiassa he eivät ota elämän karuja tosiasioita huomioon, eivätkä he ymmärrä että tavalliset ihmiset joutuvat koko ajan tekemään suuria myönnytyksiä. Hassua tosin on - sen myönnän - että tuonlaiset kohtaloonsa uskovat ihmiset ovat usein rohkeita ja saavat joskus paljon aikaiseksi. Minä en usko kohtaloon. Siksi minun on tehtävä valintoja. Punnitsen hyvin tarkkaan mitä teen ja mitä jätän tekemättä. Se että olen "vain tässä", johtunee ilmeisesti laiskuudestani, kunnianhimottomuudestani ja tyhmyydestäni, mutta omapahan on valintani. Reino vaikeni ja röyhisti tyytyväisenä rintaansa. "Tähän ei voi olla enää mitään lisättävää", mietiskeli hän tyytyväisenä mielessään.

-Vastaan Reinolle ensin hänen kysymänsä asian. Vaikka oikeastaan tuo ei ollut mikään kysymys vaan pikemminkin riitelyä. Reino kuule! Minä teen oman kohtaloni En pelkää vaikeuksia enkä usko mihinkään ennalta määrättyyn hölynpölyyn. Se joka tekee oman kohtalonsa, ei pelkää vaikeuksia. Ääni lakkasi kuulumasta. Se oli edellistä vaimeampi mutta sävyltään ystävällisempi, jotenkin keskustelevampi. Reino jäi miettimään asiaa. Jokin jäi häntä kaivelemaan ja hän halusi dialogin jatkuvan. Siksi hän mutisi taas puoliääneen.

-Mitä nainen tarkoitti sillä kun sanoi: "sinä voit jäädä sinne yksiöösi ja antaa elämän kulkea ohitsesi". Tämähän on minun elämääni. Ei se kenellekään kuulu jos se ei ole loistokasta. Oma häpeänihän se vain on.

-Luulen että se selviää sinulle vielä. Helena ei muuten ole mikään mikä tahansa nainen. Hän on tottunut huomaamaan mitä sinunkaltaisesi miehenkoltiaiset ajattelevat. Hänen kommenttinsa tuntui sinusta oudolta. Luulen että hän tiesi mitä ajatustesi takana liikkuu. Reino älä suutu tästä mutta sinä et saa myöskään aliarvioida meitä.

-Eivätkö surullisen hahmon ritari Don Kihote ja hänen aseenkantajansa Sancho Panza, lähtiessään toteuttamaan heille kohtalonomaisesti määrättyä ritarillista tehtäväänsä, nimenomaan toteuttaneet omaa kohtaloaan. Eikös se juuri ollut heidän tekemisissään kaikkein älyttömintä. Kysyi Reino ääneltä puoliääneen.

-Niin niistähän sinä puhut, kohtaloon uskovista ihmisistä. Puupäitä he ovat ja tulevat aina olemaan. Nyt me sen siis tiedämme. Mutta tiedätkö mikä on sinun kohtalosi. Tunnetko sinä itsesi. Epäilenpä että et tunne.

-Jos tahdon, voin elää myös huonon elämän. Minulla on tahto ja valinta on minun. Jos joku painostaa omaatuntoa, tekee melkein mieli alkaa dokaamaan ja heittää kaikki menemään. Se on myös oman tahdon osoitus.

-Heus! Ota huomioon se, että vain harva ihminen uskoo ihmisessä piilevään jumaluuteen. Ihmiset eivät usko omiin unelmiinsa eivätkä mihinkään muuhunkaan. He eivät usko mihinkään sellaiseen, joka voisi olla parempaa kuin heidän oma kurja elämänsä. Minusta Reino saa märehtiä omiaan vaikka kuinka kauan. Emme me voi valaa häneen viisautta jos hän haluaa sen estää. Teemme itsemme vain hölmöiksi.

-Osuit asian ytimeen Helena. Jumalilla ja ihmisillä on vissi ero. Mutta myös ihmisissä piilee jumaluutta ja se kaivaminen on ajoittain yhtä vaikeaa kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Reino! Onko sinustakin ylevän tunteen löytäminen yhtä vaikeaa.

-Tuo on eri asia. Nyt puhutaan kohtalosta. Se että tekee oman kohtalonsa, tarkoittaa sitä että määrää kaiken, luo kaiken ja on kaiken keskipiste. Sehän tarkoittaa sitä että asettuu jumalan asemaan, huusi Reino. Hänestä puhe vaikutti nenäkkäältä ja omahyväiseltä. "Joku pilailee kustannuksellani", mietiskeli hän. Hetkessä haihtuivat hänen mielestään omantunnon ja henkimaailman väliset yhteydet ja muut yliluonnolliset ajatukset, joita hän oli elätellyt koska jutteleminen jumalten kanssa oli tuntunut hänestä jännittävältä.

-Joku on onnistunut asentamaan huoneeseeni jonkinlaisen elektronisen laitteen, luultavasti mikrofonin ja kaiuttimen. Äänelle on varmasti olemassa jokin ihan looginen selitys, mietiskeli hän. Epäluuloisena hän ajatteli että tuo pilailija voisi olla sen verran tyhmä, että hän voittaisi tämän väittelyssä. Hän jäi niille sijoilleen ja valmistautui mutisemaan painokkaasti, koska ei viitsinyt imaginaariselle äänelle huutaakaan. Taas kuului ääni.

-"Miksi pitäisi uskoa kohtaloon. Kohtaloon uskominen on hirveän epämääräistä, latteaa ja vastuutonta. Tietenkin sinun täytyy tehdä oma kohtalosi. Oman kohtalon tekeminen on johonkin päämäärään suunnattua tietoista toimintaa. Teet sitä sitten niin hyvin kuin pystyt, muuta ei ihminen voi. Mihin sinä haluat uskoa, itseesi vai johonkin muuhun. Haluatko kenties luiskahtaa vastuusta oman itsesi suhteen. Jos johonkin ihmeelliseen haluat tukeutua, niin mikä se sitten voisi olla. Henki, haltia vai ihmeellinen geenien manipulaatio. Jumaliinko haluat uskoa. Millaisiksi meidät oikein kuvittelet, sanoi ääni hymistellen samalla huvittuneesti.

-Onko tämä jotain pilaa, kysyi Reino, arvellen että pila voisi loppua jos hän menisi suoraan asiaa.

-Et vielä ymmärrä mitä pilaa tämä on. Ehkä muutaman vuoden kuluttua asia avautuu sinulle. Tai sitten ei koskaan.

Hiljaisuus laskeutui huoneeseen. Reino loikoili sängyllään. Hän ihmetteli ja mietiskeli, kunnes huomasi olevansa hikinen ja uupunut. Hän kävi suihkussa ja laittoi musiikin soimaan. Lopulta hän nukahti sänkyynsä päiväpeiton alle.

Heus ja Helena keskustelivat.

-Teidän välille syntyi dialogi. Oliko tämä maan ihminen Reino unessa, kysyi Helena.

-Reinolla on ilmeisesti kyky päästä valveillakin lähelle unitilaa, sanoi Heus.

-Ehkä se on niin tyhmä että se jotenkin hourailee, sanoi Helena.

-Hourailua tai ei. Nyt on kuitenkin laskettu sen verran siimaa, että hän tai joku muu voi tarttua koukkuun. Ihmiset ovat niin tyhmiä ettei meillä ole heidän suhteensa mitään menetettävääkään.

Symposium

Amfiteatteriin oli kokoontunut erikoinen joukko. Heus käveli keskellä esiintymislavaa vaaleanharmaassa pellavaviitassaan. Jalassaan hänellä oli nyöritetyt pukinnahka-anturat. Hän oli vaipunut mietteisiinsä. Ensimmäisellä portaalla istuivat Helena, jutellen Akhilleelle, vieressään Perikles, vaipuneena mietteisiinsä hänkin - vaikka näyttikin lähinnä poissaolevalta. Heidän lisäkseen oli ensimmäisellä portaalla vain kirjuri. Toiselle ja kolmannelle portaalle oli ryhmittäytynyt erilaisia jumaluuksia noin viisitoista kappaletta.

-Koska me olemme jumalia, on meillä tiettyjä velvollisuuksia. Velvollisuuksia itseämme kohtaan, ihmisiä kohtaan, mennyttä ja tulevaa kohtaan. Velvollisuudet mennyttä ja tulevaa kohtaan määräävät tekemisiämme. Se että olemme jumalia, velvoittaa meidät toimimaan oikeuden ja ylevän hengen puolesta. Sanottuaan tämän piti Heus pienen tauon. Syntyneessä hiljaisuudessa virisi kuiskuttelua.

-Ihmiset uskovat kohtaloonsa, varsinkin silloin kun me olemme manipuloineet heitä unessa, kuiskasi Perikles vieressään istuvalle Akhilleelle.

-Tuonlaisessa tilanteessa ei todellakaan tiedä, aiheuttaako hölmölle onnettomuuden vai heräämisen hölmöyden unesta. Hehehe. Sanoi Akhilles

-Totta toinen puoli, mutta mietitkö mitä sanoit, kuiskasi Heseus taaemmalta penkkiriviltä ja jatkoi: Tuo kuulosti todella tyhmältä. On väärin kiusata ihmisparkoja ja seurata sitten huvittuneesti mitä tyhmyyksiä he sitten tekevät.

-Kuulitko tekopyhää, kuiskasi Perikles ja jatkoi: Aivan kuin tuo ei itse tuota harrastaisi. Heseus on aina kärppänä näpäyttämässä. En kuitenkaan usko että häneltä syntyisi ihmisten sivistämisen suhteen mitään hyviä suunnitelmia.

-Suunnitelmia minkä suhteen.

-Jos olisit kuunnellut niin tietäisit että se ei ollut pääasia. Juuri tuonlaiset rikkiviisaat pärjäävät ihmisten typerässä maailmassa. Olen kysynyt aikaisemmin ja kysyn nyt taas ja toistamiseen että miksi Heseus on jumala. Perikles sanoi tämän Akhilleelle mutta puoliääneen, niin että se amfiteatterin jumalaisessa akustiikassa kuului kaikkialle.

-Sotkit asiat ja loukkasit, sihahti Heseus.

-Sinä sotkit ensin ja sotkeuduit muiden asioihin, tokaisin Perikles takaisin.

-Mitä siellä kuiskaillaan. Tämä on jumalten kokous Olympoksen symposiumissa. Jos jollain on jotain asiaa, menee hän lavalle ja puhuu asiansa selkeästi ja viisaasti. Jos asia on sen arvoinen, seuraa siitä keskustelu. No mitä olit sanomassa Perikles. Olen hyvä ja kävele eteen. Seurasi hetken hiljaisuus ja katseet kääntyivät vaativina Perikleen suuntaaan. Hän teki viitallaan halveksimista ja marttyyrinomaisuutta kuvaavan eleen ja käveli alas penkkirivien reunustamia portaita.

-Riitamme koski sitä että Heseus arvosteli minua - ja ilmeisesti yleisemminkin meitä pienempiä jumalia ylimielisyydestä ihmisten maailmaa kohtaan. Selkkaus alkoi siten että keskustelin rauhallisesti ja yksityisesti Akhilleen kanssa mieltäni askarruttaneesta kysymyksestä, joka liittyy ihmisten keskuuteen emigroitumiseen. Heseus kuunteli vierestä itselleen kuulumatonta keskustelua, ymmärsi asian väärin ja loukkasi sen jälkeen minua ja Akhillesta.

-Mistä te keskustelitte, kysyi Heus.

-Keskustelimme ihmisten uneen vaikuttamisesta. Arvelin että tyhmille voivat uudet ajatukset olla vaarallisia. Heseus väärinkäsitti mietteeni tahallaan siten, että olin muka keskustelemassa ihmisten kiusaamisesta - jota kuten tiedämme; vain jotkut tolvanat ja jumaluuden valekuvatukset harrastavat. Minusta se oli asiaankuulumatonta ja huomautin asiasta Heseukselle.

-No miettikäämme tätä. Minun mielestäni tuon asian käsittely ei mitenkään kuulunut tähän foorumiin. Nyt vastapuoli saa esittää lyhyesti kommenttinsa. Heseus ole hyvä. Heseus käveli raput alas lavalle.

-Meidän perisyntimme on ihmisten maailman ylimielinen päältäseuraaminen. Ehkä liioittelin reaktiossani, mutta olin haistavani Perikleen ja Akhilleen keskustelussa tuota ylimielisyyttä. Yllättävää oli että Perikles tuomitsi koko luonteeni kärkkääksi ja pyrkyrimäiseksi "sellaiseksi joka pärjää ihmisten maailmassa", kuten hän sanoi. En tarkalleen ymmärrä mitä hän tuolla tarkoitti, mutta oletan myös tuon lauseen kuvastavan hänen ylimielistä suhtautumistaan ihmisten maailmaan. Lisäksi hän sanoi ihmettelevänsä sitä että ylipäätänsä olen jumaluus muiden joukossa. Mielestäni jo tuon vuoksi pitäisi hänen oma jumaluutensa lakkauttaa.

-Tämän harvinaisen kerran me käsittelemme teidän riitojanne täällä symposiumissa. Mutta vain lyhyesti, pelkästään osoittaaksemme millaisia nuo teidän riitanne ovat. Perikles saa nyt mennä vastaamaan omalta osaltaan.

-Minulla ei ole muuta sanottavaa kuin se mitä sanoin. Huonojen tapojen mukaisesti kuiskasin asiani ja sanon sen nyt ääneen. Miksi Heseus on jumala. Tämä kysymys on askarruttanut minua jo pitkään ja haluaisin siihen vastauksen.

-Paraskin puhuja, huusi Heseus.

-Yksi puheenvuoro kerrallaan. Tämä aihe on jo käsitelty, sillä näitä riitoja ei ratkaista täällä. Jumalten keskinäisen arvojärjestyksen määräävät hengen ja kulttuurin saavutukset. Samoin punnitaan jokaisen hyvät ja pahat teot, ennen jumalten maailmaan siirtymistä tai sieltä poistumista. Minäkään en ole näistä asioista mitenkään henkilökohtaisesti vastuussa, vain asemani puolesta. Jos joku ottaisi kantaakseen tämän taakan, luopuisin siitä ilomielin. Mikään ei ole sen onnellisempaa kuin hölöttää omasta äänestään nauttien, kaikista maailmojen murheista tietämättömänä, niinkuin hölmöt ja onnelliset tekevät. Mutta kun tilanne on nyt tämä, niin selitän kantani lyhyesti ja te saatte jatkaa riitelyänne - anteeksi keskusteluanne, jossain muualla. Muistakaa kuitenkin tehdä se jumalten arvon mukaisesti. Peruskysymykseesi Heseuksen jumaluudesta vastaan kuitenkin. Samalla muistutan sinua asiasta joka sinun pitäisi jo tietää. Hän on jumala sen takia että hän on ollut hyvin aikaansaava. Kun vaakakupit aikoinaan täytettiin hänen hyvillä ja pahoilla teoillaan, kallistui vaaka selvästi hyvän puolelle. Samaa hän on osoittanut myös täällä. Hyvyys ei aina ole sitä että ollaan kiltisti. On hyvä että te arvostelette toisianne ettekä päästä toisianne helpolla. Ehdotan kuitenkin, että hoidatte keskustelunne muualla. Minun lyhyt tuomioni tältä osalta on: Perikles keskusteli asiastaan Akhilleelle väärässä ympäristössä ja niin että väärinkäsityksen vaara syntyi. Heseuksen huomautettua asiasta Perikles meni henkilökohtaisuuksiin ja asioihin jotka eivät hänelle kuulu. Tämän hän teki epäiltyään Heseuksen jumaluutta.

Heseus puuttui keskusteluun joka ei ollut osoitettu hänelle, ja tarttuen kuulemansa keskustelun sanamuotojen löysyyteen, pyrki vääristämään sitä tavalla jolle oli ominaista Perikleen kuvaaman vaikuttamisen muodon halventaminen. Mielestäni te olette molemmat riidelleet ja loukanneet toisianne sopimattomasti, sopimattomalla ajalla meidän kaikkien ollessa täällä kokoontuneina. Tämä ilmentää vain sitä, että jumaluus ei todellakaan ole kovin syvällä jumalienkaan nahan alla. Kun vähän pintaa raaputtaa, alkaa todellinen karva paljastumaan. Mielestäni teillä ei kummallakaan ole aihetta esittämäänne ylimielisyyteen toistenne suhteen eikä muutenkaan. Ehdotan että pyydätte nyt muilta anteeksi, jatkatte riitaanne - anteeksi keskusteluanne muualla ja annatte meidän yhteisesti jatkaa.

-Anteeksi, sanoi Perikles.

-Anteeksi, sanoi Heseus.

-Me emme olisi jumalia jos ihmiset olisivat viisaampia. Täytyy muistaa että maailmassa on kaksi tasoa, ihmisten taso ja jumalten taso. Ilman toista ei voi olla toista. Voitte vain kuvitella minkälainen riita tästäkin olisi ihmisten maailmassa syntynyt. Syvät erimielisyydet olisivat pilanneet molempien osapuolten elämää vuosikymmenien ajan. Nyt kuten näimme, riita ja sen osapuolet palautettiin omaan arvoonsa. No Perikles ja Heseus, yritättekö yhä käyttäytyä kuten jumalat.

-Kyllä! Huusivat molemmat yhdessä.

-Hyvä, voimme siis jatkaa. Minulla on tietty idea sen suhteen mitä meidän tulee tehdä. Te voitte olla asioista eri mieltä ja niistä tulee voida muutenkin keskustella. Aloitan nyt yleisemmin kertaamalla näitä ehkä liiankin tuttuja asioita tässä aluksi. Tulette kuitenkin huomaamaan, että ne eivät yleisyydestään huolimatta ole mitenkään kokonaisuudesta irrallaan olevia. Sana on kohta vapaa. Mitä mielessänne liikkuu.

No mistä aloittaisin. Ihmiset ovat tavallisesti tyhmiä. Yleensä he viisastuvat vasta sitten kun ovat kokeneet jonkinlaisen tragedian. Tuo on itse asiassa ainoa jumalallinen elementti tavallisen ihmisen elämässä. Se muistuttaa meitä vanhasta kreikkalaisesta tragedian perinteestä. Tarkoitan sitä, että traagillisten tapahtumien jälkeen seuraa puhdistuminen eli katharsis. Ehdotan yleistä keskustelua.

-Puheenvuoro Akhilleelle.

-Niin tietenkin Heureka. Jumalallinen elementti sen täytyy olla. Ei tyhmä ihminen tai tyhmä jumala muuten viisastuisi. Vai mitä Perikles ja Heseus! Totesi Akhilles. Jumalten joukosta kuului huvittunutta hyminää.

-Tavallaan ymmärrän heidän riitaansa. Emigroitumisen perinne tuntuu melkein katkenneen ja me jumalat tukahdumme täällä omaan hyvyyteemme. Minä en kestä enää tätä jatkuvaa viisastelua. Tietenkin me olemme viisaampia kuin ihmiset. Ei kuitenkaan voi olla kaiken tarkoitus, että me viisastelemme täällä keskenämme. Täytyy muistaa että jumalia ei ole ilman ihmisiä, eikä ihmisiäkään voisi olla, jos emme olisi heitä luoneet. Maailma koostuu kahdesta tasosta. Toista ei voi olla ilman toista. Ihmisillä on heikkous toimia oman luontonsa vastaisesti. Meidän jumalten heikkous taas on se, että me unohdamme maailmankaikkeuden kaksijakoisen luonteen. Me viisastelemme täällä keskenämme, ottamatta huomioon sitä että ilman ihmisiä ei voi olla jumaliakaan. Sanoi Afrodite.

-Minä olen myöskin sitä mieltä, että tämä viisastelu on loppujen lopuksi kaikkein ikävystyttävintä, sanoi Jupiter.

-Viisaus on tietoa ja sen oikeaa hallintaa. Siitä meillä ei liene erimielisyyksiä. Viisastelu on tiedolla leikittelemistä. Leikin varjolla voidaan lähestyä vakaviakin asioita ja syvällisiä kysymyksiä. Sitäpaitsi kaikki oppiminen tapahtuu leikin varjolla, sanoi Heseus.

-Tuo oli vain osittain totta eli ei kovinkaan syvällistä. Me olemme jumalia emmekä saa unohtaa sitä. Meillä on myös tiettyjä velvollisuuksia pitää jumaluus mielessämme. Vaikka se pitkästyttäisikin niin me emme saa unohtaa omaa asemaamme, sanoi Heus.

-Ainainen ylhäältä päin katselu ikävystyttää minua. Katsokaa nyt he ampuvat toisiaan. Nyt he syövät epäterveellisesti. Nyt he elävät epäterveellisesti ja keräävät stressiä. Sitten he ottavat viinaa ja pilaavat kaiken. Onhan se todella idioottimaista, mutta meille näiden ihmisten latteuksien naureskelu on usein fraasimaista. Meidän jumalten perisynti on viisastella ihmisten kustannuksella, sanoi Perikles vihaisena.

-Me loimme heidät omiksi kuviksemme. Mikä siis meni vikaan. Luulen että pohjimmaltaan kyse on siitä, että he eivät uskalla olla sitä mitä ovat. Tietenkin he ovat tyhmiä, alhaisia ja moukkamaisia. Tyhmyydessään myös omahyväisiä ja turhantärkeitä. Tuo kaikki vaikuttaa niin älyttömältä, että luulen heidän tykkäävän olla siinä suossa jossa he rämpivät. Ne jotka jotain yrittävät, hurahtavat sitten täysin omiin maailmoihinsa ja näin upottavat itsensä entistäkin syvemmälle oman mahdottomuutensa suohon, elleivät muut tyhmät ole heitä jo upottaneet. Kunniakasta sekin mutta niin tyhmää, niin tyhmää. Tuo kaikki kuvastaa jotenkin niin tyypillisesti sitä tyhmyyttä ja alhaisuutta jossa ihmiset elävät mutta mitä sitten. Me olemme heitä paljon viisaampia. Eikö meidän pitäisi auttaa ihmisiä. Eikö meidän pitäisi jatkaa kunniakasta maapallolle emigroitumisen perinnettä, sanoi Helena.

-Puhut järkeä mutta onko mitään sellaista mitä me voisimme antaa ihmisille. Heillähän on jo kaikkea. Tekniikka levittäytyy pian köyhimpiinkin maanosiin ja se on melko pian hinnaltaan kaikkien saatavilla. Täytyy myöntää että en ole kovinkaan paljoa perehtynyt maapallon oloihin. Heh, heh.

-Tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, että tekniikassa ja sen vaikutuksissa piilee monia ihmisten suurimpia älyttömyyksiä. Hallitsematon talouden ja tekniikan kasvu tuhoaa heidät pian, ellei mitään tehdä, sanoi Perikles.

-Tulee vain mieleeni että jos sinne emigroiduttaisiin, niin pitäisi olla jokin selkeä suunnitelma siitä mitä siellä tultaisiin tekemään, sanoi Narkissos.

-Kysy Jeesukselta oliko hänellä selkeää suunnitelmaa. Jeesus on ollut jo pari vuosituhatta omissa oloissaan vuorella murjottamassa.

-Hän varmaankin loukkaantuisi jos häneltä kysyttäisiin mitään. Hän on murjottanut erakkona jo niin kauan. Niin väärinymmärretty hän oli.

- Maapallolla tapahtuneiden monien kristinuskon nimissä tehtyjen julmuuksien jälkeen Jeesus on vain nyrpistänyt nokkaansa kaikille. Olihan hänellä tietenkin selkeä suunnitelma siihen mitä he tulisivat isän ja Marian kanssa tekemään. Hommat vain menivät maapallolla niin kuin menivät. Siihen on minun mielestäni aina varauduttava jos sinne lähtee yrittämään, sanoi Aprill.

-Puhutaan Jeesuksesta myöhemmin. Hän yritti popularisoida filosofiaa, mutta lopun aikojen odottelun sekavassa tilanteessa se oli todella vaikeaa. Täytyy sanoa että on hänellä syytäkin olla marttyyrina otsa rypyssä. "Miten kaikki saattoi olla niin tyhmää", mumisee Jeesus otsa mutrussa käsi poskella. Heh, heh. Sanoi Heus

Luku 3.

Jumalten maailma

Useimmat emigroituneista marttyyreista ovat saavuttaneet kuolemattomuuden. He ovat siirtyneet takaisin jumalten maailmaan, jatkamaan olemassaoloaan jumalallisessa hahmossaan. Monet heistä ovat hukanneet voimansa, taistelussa inhimillisiä heikkouksia ja ajan hammasta vastaan. Takaisin jumalten maailmaan siirryttyään he tavallisesti vain seurailevat tapahtumia sivusta. Ehkä myös alkavat kaiken kokemansa vääryyden ja typeryyden vuoksi kommunikoimaan sangen piikikkäästi lähimmäisistään.

Muutamia kertoja historian saatossa - siten kuin me ihmiset sen käsitämme - on ihmisten joukossa ollut useita jumalia samaan aikaan. Antiikin aikana heitä muutti sankoin joukoin Kreikkaan. Jumalten elämä tuli tuolloin ihmisille hyvinkin tunnetuksi. Heidän kunnianhimoisena tavoitteenaan oli saada ihmiskunta ylös rappionsa kierteestä. Vähän sen jälkeen ilmestyi Jeesus ihmisten keskuuteen. Hän opetti myös ihmisille jumalaista sanaa. Kiesuksen, kuten häntä jumalten maailmassa kutsutaan, ja hänen partnerinsa lempinimeltään "isän" suunnitelma oli se, että Jeesus syntyi ihmisten joukkoon tavallisena ihmisenä ja sai sitten ennalta sovitun jumalaisen muistiinpalauttamisen mm. luostarissa jossa vietti jonkin verran nuoruuttaan. "Isä" Ja Jeesus saavuttivat, lukuisista myöhemmistä katastrofeista ja väärinymmärryksistä huolimatta kuolemattomuuden. He elävät vielä nykyäänkin jumalmaailmassa vihreillä nummilla eläkepäiviä viettäen.

Entiset Kreikan jumalat, "vanhat" kuten heitä jo silloin kun he olivat maapallolta evakuoituneet kutsuttiin, seurailivat kyynisinä ja pettyneinä Jeesuksen sooloilua. Kreikan kukoistuksen kauden jumaliin verrattuna Jeesus oli yksityisyrittäjä. Hän oli saanut suuren osan opeistaan siitä samasta aatteiden kuohunnasta kuin kreikan jumalatkin. Kreikan jumalat poistuivat ylväästi, ihmisten taas möhlittyä kaiken. He jättivät kuitenkin taakseen ylvään perinnön, mikä johti myöhemmin kreikkalaisen filosofian vakiintumiseen yhdeksi ihmisten maailman sivistyksen peruspilareista.

Jeesus keräsi opetuslapsia, vaikuttaen heihin kuin Sokrates kuulijoihinsa. Jeesuksen mielestä sokrates - täydellisin kreikan filosofeista- oli myös täydellisimmin epäonnistunut. Hän oli yrittänyt opettaa tyhmälle kansalle aivan liian monimutkaisia asioita. Jeesus yritti ratkaista kaikki ihmisten ongelmat kertarynnäköllä. Hänellä ei ollut aikaa jäädä keskustelemaan ihmisten kanssa loputtomia dialogeja ihmisten hyvästä tai pahasta elämästä. Ihmisille piti hänen mielestään kertoa miten asiat ovat. Heille piti kertoa mikä on pahaa ja mikä hyvää. Ei heidän kanssaan pitänyt väitellä odottaen sitä tietämättömyyden ansaa, joka kullakin ihmisellä kuitenkin jossain on, ja joka ihmisjoukossa aina välttämättä löydetään.

Jeesus ja isä toteuttivatkin suunnitelmansa ja heidän legendansa jäivätkin elämään yhdeksi tunnetuimmista jumaluuksista ihmisten keskuuteen. Heidän hahmojaan ovat monet ihmisten maailman hallitsijat sittemmin monesti hyväksikäyttäneet ja sen takia on siitä lähtien jumalaisia ekskursioita lähetetty paljon suuremmalla harkinnalla. Jumalat ovat "peittäneet jälkensä", kuten termi heidän maailmassaan kuuluu ja antaneet ihmisten pääsääntöisesti elää omaa elämäänsä. He ovat koittaneet vain hienovaraisesti vaikuttaa niihin kulttuurien keskeisiin teemoihin, jotka ihmisten maalliseen vaellukseen kuuluvat.

luku 4.

-Helena kuule, minä pidän nyt puheen. Siitä tulee pitkä. Aion perustella miksi meidän jumalten, jotka olemme taas pitkään asuneet täällä omassa maailmankaikkeudessamme, pitää nyt muuttaa ihmisten maailmaan. Tuokaa suitsukkeita ja höyryävää juomaa, jotta voin hörppiä samalla kun puhun, sanoi Heus. Hän asetteli tuolia siten että saattoi kääntyä katsomaan vuoroin kaikkia kuulijoita. Helena puhui jotain pehmeällä äänellä. Muut jumalat ja jumalkokelaat sekoittelivat höyryjuomiansa, katsellen

odottavasti toisiaan.Heus aloitti:

-Kauan, kauan aikaa sitten, ehkä puhun lyhyemmin. Aloitankin vähän myöhemmistä ajoista. Yritän käsitellä asiat vain pääpiirteittäin, ainakin näin aluksi. Hakekaa höyryjuomaa nyt ettei tule keskeytyksiä. Tämä on tosiaan aivan uudenlainen suunnitelma. Luulen ettei moni tule ymmärtämään mitä minä tarkoitan ja mitä se käytännössä merkitsee.

-Siellä on kaunista ja ihmiset ovat mukavia. Me tulemme varmasti viihtumään siellä. Aivan uskomattoman kaunista ja idyllistä. Liittäkää mielessänne tähän kaikki nämä hienot ajatusten näköalat joita Heus hahmottelee. Uskon että tästä tulee jotain todella upeaa, sanoi Helena

-Helena! Minä selitän nyt tämän asian teoreettista, jumalallista ja filosofista puolta. Se että siellä tosiaan on mukavaa, idyllistä ja kaunista, ja on vielä melko ystävällisiä ja hyväntahtoisia ihmisiäkin, on kyllä mukavaa mutta ei kaikkein tärkeitä. Tärkeintä on sisäinen logiikka. Minä yritän nyt koota ajatuksiani jonkinlaiseen loogiseen järjestykseen. Kiitos kuitenkin puheenvuorostasi Helena.

-Aluksi Heus pitää lyhyen puheen. Sitten on ruokailuhetki ja tauko. Sen jälkeen Heus taas jatkaa puhettaan. Jakaannumme pienryhmiin joissa on tarkoitus pohdiskella näitä jumalaisia ajatuksia, sanoi Herakles.

-Tämä voi olla aluksi vähän etsiskelevää ja yksittäisiin pohdintoihin liikaakin tarttuvaa. En kuitenkaan pyydä anteeksi, sillä kuvailuakin tarvitaan näin alkuvaiheessa. Kiitos Helena kauniista lauseistasi. Luonteeltaan tämä minun puheeni on vasta pelkkiä ehdotuksia ja hahmottelua. Toivon kuitenkin, että unohdatte muotoseikat ja suhtaudutte näihin ajatuksiin vakavasti ja harkiten. Olen kehitellyt tätä suunnitelmaa jo pitkään ja ainakin minä itse olen täysin vakuuttunut, että näissä suunnitelmissa piilee uuden siemen ja nämä ovat alkua jollekin suurelle. Nämä ajatukset muodostavat kokonaisuuden, ja niin hassulta kuin se saattaa kuulostaa, loogisena vastauksena näihin ongelmiin joita tulen teille esittämään, on se, että me todellakin muutamme tuolle ihmisten asuttamalle pallolle.

-Kuten tiedämme on maapallo fyysisesti aika samanlainen kuin oma maailmamme. Tosin siellä ei ole ristikkäisiä ja päällekkäisiä tasoja eri ulottuvuuksissa, kuten täällä jumalmaailmassa, joten käytännössä maa on paljon pienempi. Hyvänä esimerkkinä tästä asiasta voidaan maninta juoru joka alkaessaan kielialueen eteläkärjestä edellisen päivän aanuna, on pohjoiskärjessä jo seuraavana iltana.

-Voi herrajumala sentään. Miten siellä voi mitään tehdä, sanoi Helena.

-Meidän on opittava elämään maassa maan tavalla, niinkuin tuo sanonta maapallolla menee.

-Hölmöläisten hommaa koko sanonta, samoin se elämä siellä maassa. Sanoisin että karsinassa röh ja niin edelleen, sanoi Thorn.

-Älä viisastele siinä. Jos et ole motivoitunut, voit hyvinkin vaihtaa johonkin legioonatasoon ja naljailla siellä lopun elämäsi joidenkin kunniakkaiden jalkaväen kenraalien kanssa viskilasit kourassa, sanoi Heus.

-Höyryjuomat on toivottavasti jo haettu, niin että voidaan aloittaa. Mene sinä Ljudia keittämään lisää, sanoi Helena.

-Niin kuin tiedämme, vallitsi aikojen alussa maan päällä rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Sitten alkoivat löytöretket ja samasta raudasta taottiin niin miekat kuin auratkin, joilla maan povi viillettiin auki. Ihmisten onnen aika päättyi ja jumalat muuttivat pois maapallolta. Ensimmäinen jumala joka emigroitui maapallolle oli Hammurab. Hän antoi ihmisille lakinsa, jotta nämä osaisivat erottaa oikean ja väärän. Seurauksena oli tietenkin pelkkää sotimista ja sekasortoa. Tuohon lakiin muuten pohjautuvat ihmisten lait vieläkin.

Siihen aikaan oli tavallista että ryöstelevät sotajoukot tappoivat surutta viholliskansoja. Ihmiset totuttautuivat uuteen maailmanjärjestykseen ja tappamiseen. Tappaminen oli keino saada valtaa. Ihmiset eivät kunnioittaneet toisiaan ja elivät jatkuvassa pelossa. Lainkäyttö vakiintui kuitenkin pikkuhiljaa, ainakin joissain yksittäisissä valtioissa. Valtiot yrittivät pitää järjestystä sisällään, torjuakseen täydellisen anarkian ja toimiakseen näin tehokkaammin.

Antiikin kreikka oli täynnä jumalia. Ihmismäärä kasvoi sodista huolimatta ja julmuus vain lisääntyi. Oli yleistä että viholliskansoja roikotettiin risteillä ja seipäissä voiton merkiksi. Kreikan jumalat yrittivät opettaa ihmisille kollektiivista kanssakäymistä. Minä itse emigroiduin silloin jo viidettä kertaa maapallolle Sokrateen hahmossa. Samastuin niin paljon ihmisten elämään, että kärsin marttyyrikuoleman. Vasta taivaassa huomasin onnekseni olleeni jo aikaisemmin jumala, ja että näinollen sai elämä kohdallani jatkua. Minulla oli aikaa opettaa Platon. Platon halusi opettaa ihmisille filosofiaa, mutta se filosofia karkasi ihmisten typeryyden takia oppineiden snobien hienostuneisiin salonkeihin. Siihen aikaan maapallolla riideltiin kovasti, mutta ilmassa oli myös paljon uuden siemeniä.

Minun jälkeeni tuli Jeesus. Jeesus kannatti anarkiaa, tai mitä tuolla sanalla nyt sitten tarkoitetaankin. Hän lähti lähes yksin pelastamaan ihmisiä, ja saikin paljon aikaan. Mutta se mitä hän teki, ymmärrettiin täysin väärin. Kaiken huipuksi hänet nostettiin jalustalle ja ihmiset alkoivat palvomaan jumalaa - aivan kuin jokin yksi jumala muka voisi olla palvottavissa. Jeesus ei nyt ole täällä kuuntelemassa, niinkuin ei yleensä muulloinkaan. Syyn te varmasti tiedätte.

-Hah hah. Aika huvittavaa. Jos meillä tulee riitoja Helenan kanssa, niin pitäisikö meidän molempien yrittää tukahduttaa riitamme ja alkaa hiljaa mielessämme rukoilemaan joltain kolmannelta jumalalta apua. Ei helkkarissa, sanoi Ramses.

-Se kuulostaa hölmöltä mutta täytyy kysyä että mihin verrattuna. Ihmisessä piilevä jumaluus voi vaikuttaa myös välillisesti. Me emme voi käsittää täältäkäsin kovinkaan hyvin maapallon olosuhteita silloin, sanoi Demokritos.

-Hänellä oli monta järkevää syytä toimia siten. Sokraattinen menetelmä jäi oppineiden huviksi. Kreikan oppineiden sofistinen saivartelu ei ratkaissut ihmisten ongelmia. Jeesus ja isä laukkasivat läpi lähi-idän, eivätkä pitäneet leipäläppiään kiinni. Täytyy sanoa että se oli kunniakas yritys.

-Jeesusta ennen vaikuttivat kreikan jumalat. Tavallaan oli myös Jeesus saanut oppinsa heiltä. Platon keksi olioit ja sen että kaikesta olevaisesta voidaan kuvitella ikäänkuin ihannekuva. Ihmisten hyvästä elämästä voidaan kuvitella ihannekuva. Samanlainen ihannekuva oli Jeesuksen jumala. "Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen", opetti Jeesus. Se oli sama ajatus kuin Platonin varjomaailma, täydellinen olevaisten maailma. Platon perusti akatemian, mutta kukaan ei ollut enää kiinnostunut filosofiasta.

Filosofian taistelu olemassaolostaan ja yritys toimia johdatuksena pois barbariasta oli jo hävinnyt. Jeesus ei nuorena ja tulisieluisena jumalana kestänyt tuota taantumaa, vaan lähti tekemään omaa ristiretkeään ja jatkamaan siitä mihin kreikkalaiset jumalat jäivät.

-Voi Jeesus. Komea nuori mies ja kuoli niin nuorena. Kukaan nainen ei voi olla tuntematta hurmosta ja tuskaa katseltuaan tuota tummatukkaista tulisieluista kaunista nuorukaista, sanoi Helena.

-Jeesus oli yksinajattelija, erakko. Hän ei osannut opettaa ihmisille yhteisöllisyyttä. Hän oli itseasiassa psykologi, ei valtiomies. Jeesuksesta ja Jeesuksen virheistä lähti etenemään aalto, joka sammui vasta puolitoista tuhatta vuotta myöhemmin. Nuo opit tarjosivat yksilökeskeisyydessään ja hurmoshenkisyydessään täydellisen kilven tyranneille. Tekopyhästi he asettuivat Jeesuksen asemaan. Tappaen oikeat ja kuvitellut vastustajansa. Jeesuksen virheillä oli siis kauaskantoiset seuraukset.

-Jeesus oli mies. Jeesus ei pelännyt mitään, hän kulki omaa tietään musta tukka hulmuten. Monet naiset lankesivat hänen edessään mutta hän rakastui porttoon, koska tämä oli säilyttänyt sielunsa jalouden, kaikista kärsimyksistään huolimatta. Ja niin moni kunnon nainen olisi hänet ottanut, mutta ei silloin oi Jeesus kun sinä olit hurja ja kuljit omaa tietäsi.

-No sen jälkeen ovat kyllä monet naiset ottaneet hänet, totesi Herakles.

-Jeesus Jeesus, ei ole ihme että köllötät niin monessa poikakalenterissa. Mitä miehillä on? Jean de ark, kuka hän oli? Joku keskenkasvuinen puolihullu joka onnistui muutaman kerran ratsastamaan näyttävästi hevosella. Jeesus sentään oli jotain. Karvarintainen, palavasilmäinen nuorukainen huh! Sanoi Xantippa.

-Jean de ark ei onnistunut elämään jumalana ihmisten joukossa. Hän yritti kertoa että näki näkyjä ja käyttäytyi mystisesti, muttei osannut kanavoida omaa jumaluuttaan. Seurauksena oli että ihmiset hänen ympärillään olivat pian yhtä hulluja. Hän keräsi liian erikoisia ihmisiä ympärilleen. Hm, oli hän kaunis nainen siinä ratsunsa selässä.

-Jean de ark oli merkki aikojen vaihtumisesta. Ranskassa vaikutti silloin monta jumalaa, sanoi Helena.

Niin, monenlaiset jumalat ovat ihmisten maailmassa yrittäneet. Monenlaisia vastoinkäymisiä on kohdattu mutta kuitenkaan ei usko ihmisessä piilevään jumaluuteen ole kadonnut.

-Heh ihmiset uskovat jumalaan ja me jumalat uskomme ihmiseen, sanoi Romulus.

-Ihmisten pitäisi uskoa jumaliin ja sitäkautta pikkuhiljaa myös ihmisiin itseensä. Jos he uskoisivat itseensä, ottaisivat he myös vastuuta itsestään ja tekemisistään. Me jumalat emme ole menettäneet uskoamme ihmiseen, ihmisen ideaan. Usko ihmisiin ja heidän tekemisiinsä on jo sitten toinen juttu.

On jälleen mentävä maan pinnalle. Soluttauduttava ihmisten joukkoon ja alettava toimimaan. Se ei tule olemaan helppoa. Jos saamme kaiken järjestettyä ja suunnitelmat toteutuvat, tulee jumalten valtakunta ihmisten keskelle - kuten joku on fraasimaisesti todennut. Minä olen valinnut tämän maan täällä. Täältä me aloitamme. Missä muodossa, se ei ole vielä täysin selvillä.

-Heus, me olemme olleet ihmisten joukossa aikaisemminkin. Siitä ei ole hyvää seurannut. Mitä me nyt yritämme, kysyi Remus.

-Me emme yritä mitään. Me kuljemme tietämme, olemme kulkeneet aikaisemminkin. Jos et ole sattunut huomaamaan. Tekopyhät sanat eivät kohtaa taistelevia jättiläisiä muuten kuin löysässä ajattelussa. Löysä ajattelu on vallannut ihmisten maailman, niin totaalisesti että pian on kaaos ovella. Siksi meidän on mentävä maapallolle ja pantava tuulemaan.

-No mitä me siellä sitten tehdään, kysyi Ksantippa.

-Joku saa mennä sinne ennakolta vähän järjestelemään paikkoja, sanoi Remus.

Luku 5.

Reino makaili kotonaan.

-Onko graalin malja kätketty kalkkikaivoon. Reino tarkoittaa espanjaksi kuningasta. Minun on aika ottaa selvää maailman salaisuuksista ja sukeltaa tietojen avaruuteen. Graalin malja on siis tipahtanut kalkkikaivoon. Voisikohan sen käydä hakemassa. Tuo kaivo on ainakin aikaisemmin sijainnut englannin Glastonburyssa, mietiskeli hän.

Reino keitteli kahvia ja oikoi makuuhaavojen vaivaamia jäseniään. Jäsenet olivat puutuneet liiallisesta lukemisesta ja sängyllä makoilusta. Hän muisteli edellistä jutteluaan taivaasta kuuluneiden äänien kanssa. Siitä oli melkein kaksi kuukautta, mutta hän oli pyöritellyt asioita mielessään siitä lähtien. Joskus hän aivan kuin tahallaan vähän korotti ääntään ja mietiskeli ääneen.

-Hoi te äänet taivaassa. Hoi te revontulten kaiut. Mitä ihmispolot pienellä pallollaan tekevät ja kuka siitä mitään välittää, huuteli Reino taas ja tavoitteli mahtipontista sävyä.

-Maailma menee kaaokseen ja vasta lian ja kärsimyksen kautta ihminen oppii. Niin se tulee käymään. Me olemme täällä omalla planeetallamme seuranneet ihmisten toimia jo ainakin kahdeksantuhatta vuotta ja niin se on aina tapahtunut. Luuletko että tulisi jokin suuri muutos joka muuttaisi tämän järjestyksen, kysyi ääni Reinolta.

-Mun pitäisi ainakin saada töitä. Muuten mistään ei tule mitään. Naisystäväni Leila lähti töihin ja minä lähdin hänen asunnoltaan jonnekin pois, että voisin palata sitten kun hänkin palaa töistä. Nyt olen täällä kotona ja kulutan aikaa.

-Se on huono asia Reino. On huono asia että ihmisellä ei ole päämäärää toimissaan. Mitä sinä olet tekemässä.

-Minä olen kuluttamassa aikaa.

-Ihmisen ei pidä kuluttaa aikaa. Aika kuluttaa muutenkin ihmistä. Se tekee sitä nopeammin ja tuhoisammin jos ihminen kuluttaa aikaa. Luuletko sinä eläväsi siellä ikuisuuden, kun mielestäsi aikaa on noin vaan heitettävissä hukkaan.

-No mitä järkevää minun pitäisi sitten tehdä.

-Se sinun täytyy itse tietää. Jos olet valmis kuuntelemaan, voi minulla olla jotain neuvoja ja ehdotuksia. Yleensä me jumalat emme neuvo ihmisiä maapallolla. Jos se olisi yleinen käytäntö, luopuisivat kelpo ihmiset kaikenlaisesta vastuun ottamisesta ja alkaisivat syyttää meitä neuvojen antajia epäonnistumisistaan. Kuuletko Reino: jos joku sinua neuvoo, älä koskaan usko heti. Hän ei ole vastuussa siitä mitä sinulle tulee tapahtumaan. Hänellä voi olla varmat ja perustellut mielipiteet siitä mitä sinun pitäisi tehdä, mutta se ei tarkoita ettetkö sinä yhä edelleen eläisi omaa elämääsi. Jos tuota vähänkin enemmän mietittäisiin, huomattaisiin etteivät asiat muuten voisi ollakaan. Niin niistä neuvoista. Nyt kun olet työttömänä, sinulla lienee aikaa työnteolle.

-Taidat vitsailla, haenhan minä koko ajan töitä.

-Tiedän että haet koko ajan töitä. Tiedän myös sen, ettet tee sitä mitenkään aktiivisesti tai sanoisinko täydellä innolla. Ehkä se johtuu turhautumisesta. Sinua sapettaa myös se, että niin monet muut ovat jo hyvissä asemissa ja sinun täytyy vielä yrittää. Et millään haluaisi olla enää tuossa asemassa jossa vielä olet. Haluaisit siirtyä hyvään virkaan tai muuten hyvään asemaan eläkettä odottelemaan.

-Enhän minä vielä mikään vanha ole. Vasta neljänkymmenen.

-Maaseudulla noin päivän ajomatkan päässä sieltä missä sinä asut, sijaitsee vanha teollisuusrakennus. Rakennus kaipaa remonttia ja huolenpitoa. Luulen että voisin tarjota sinulle töitä tuolla rakennuksella.

-Ai tässä ollaan oltu puoli vuotta työttömänä ja nyt jokin ihmeellinen ääni taivaasta ilmoittaa, että satojen kilometrien päässä jossain syrjäkylillä voisi olla jonkinlainen epämääräinen työpaikka. Sallinette että epäilen omaa mielenterveyttäni. Tuota ennen puhumanne asiat vastuusta kuitenkin herättelivät minua ja sen takia vielä kuuntelen. No mitä minun pitäisi tehdä saadakseni tuon työpaikan.

-Menet aivan tavallisesti kuten yleensäkin - niinkuin kerran viikkossa jaksat sinne juuri ja juuri mennä - työvoimatoimistoon ja etsi tietokonepäätteeltä työpaikat. Me täällä jumalten maailmassa hoidamme loput.

-Reino käveli tutun reitin pikkuasunnoltaan Aleksiskiven kadulle. Hän odotteli linja-autoa, joka tuli muttei ollut oikea. Hän hyppäsi kuitenkin kyytiin ja ajoi vähän matkaa eteenpäin. Hämeentiellä hän oikeastaan halusikin kävellä, koska samalla pystyi seuraamaan mielenkiintoisia asioita näyteikkunoissa. "On vaikea päättää mitä haluaa tehdä, jos sillä ei tunnu olevan merkitystä. Hyppäisinkö bussiin vai kävelisinkö. Kiertelisinkö tuolla tai täällä. Samantekevää", mietiskeli hän. Päivä kului.

Virkailija tiskin takana vaikutti toimettomalta. Keski-ikäinen mies riiteli toisen virkailijan kanssa jostain. "Yleisön palvelua", mutisi Reino mielessään ja toivoi ettei koskaan joutuisi tiskin toiselle puolelle vastaanottamaan työttömien vihoja. Hän käveli suoraan päätteelle, valitsi "työpaikat", sen alta "lisävalinnat" joista hän valitsi "Uudenmaa". Tätä tehdessään hän jo aprikoi, sillä ääni ei ollut kertonut mitään tarkempaa työpaikan sijainnista. Palattuaan takaisin edelliseen valikkoon, huomasi Reino että pikakuvakkeita olikin yksi enemmän. Hän ei ollut aikaisemmin huomannut kuvaketta "muualla". Reino painoi "muualla"-kuvaketta ja koko näyttö muuttui siniseksi. Tähtiä pyöri kuvaruudulla sikin sokin ja galaksien välistä saattoi erottaa linnunratoja.

-Anteeksi Reino. Meillä on yhteyksissä jotain vikaa. Reino oli kuullut äänen selvästi. Hän katseli hämmästyneenä ympärilleen, tarkkaillen olivatko muut kuulleet äänen. Kukaan ei kuitenkaan ollut reagoinut millään lailla. Reino käsitti ettei kukaan muu kuin hän ollut saanut eteensä tähtisadetta. Hän painoi uudelleen "muualla"-kuvaketta. Kuvake toimi ja sen takaa paljastui pitkä rivi työpaikkoja. Yksi kuvakkeista oli valmiiksi aktivoitu ja hän painoi sitä utelilaisuuksissaan. "Pikkukaupungin lomakylään tarvitaan timpurintaitoinen yleismies pitämään paikkoja järjestyksessä. Pikaiset yhteydenotot. Heus ja Helena heselius".

-Reino printtasi ilmoituksen. Hän kulki kotiinsa.

Luku 6.?

-Missä sinä olet. Et ole tullut kotiin. Minä olen huolissani, sanoi Leila luuriin.

-Olen nyt vihdoinkin saanut töitä. Vaikuttaa siltä että joudun tekemään pitkää päivää, sanoi Reino kännykkäänsä. Hän käveli hallissa joka kaikui tyhjyyttään. Huonekalut joita hän oli ollut kantamassa, olivat lattialla odottamassa.

-Akhilles, siis Reino. Tule vähän tänne. Voisiko tälle tehdä mitään, alkaa homehtumaan, sanoi kaapuun ja sandaaleihin sonnustautunut mies. Hänen kädessään oli laakeriseppele, jonka Reino oli nähnyt hänen päässään. Reino ei ollut ennen ollut tekemisissä laakeriseppeleiden kanssa ja oli neuvoton.

-Ehkä siihen voisi laittaa lahonsuojaa. Tai sitten sen voisi upottaa johonkin massaan joka suojaisi puu ja lehtiosia. Hän piteli laakeriseppelettä kädessään. Se vaikutti jotenkin pienemmältä ja kevyemmältä kuin hän oli kuvitellut.

Työpäivä hallissa oli ollut muutenkin perin ihmeellinen. Viittaan, sandaaleihin ja laakeriseppeleeseen pukeutunut keski-ikäinen parrakas mies oli esitellyt hänelle paikkoja. Miehellä oli ollut puheessaan omituinen korostus. Muutenkin Reino oli ihmetellyt missä oli kuullut tuon äänen aikaisemmin. Helena oli vaikuttanut tavallisemmalta. Hän oli pukeutunut kuin muutkin ihmiset ja hänellä tuntui olevan jonkinlainen tolkku siitä miten oli käytännössä mahdollista toimia.

 

Tässä kertomuksessa pinttynyt poikamies "piintynyt"

lopettaa opiskelunsa, kärsii "PMS"-oireista ja työskentelee

korkean teknologian yrityksessä, kiitäen läpi joulupyhien

 kuin höyryjyrä.

Piintynyt poikamies päätti jälleen mennä töihin. Olihan hän

viettänyt jo jonkin aikaa tavallaa lomaa koska oli ollut

työttömänä. Vähän aikaisemmin hän oli ollut puoli vuotta

sairaalassa työllistettynä. Kun tuo työ oli loppunut, hän oli

jälleen ollut työtön.

Lojuttuaan kesän, päätti hän jälleen ryhdistäytyä.

"On ihan pakko keksiä jotain, muuten sosiaalit tekevät

sen puolestani", tuumiskeli piintyneemme. Hän käveli

työvoimatoimistoon ja selasi avoimet työpaikat.

Pienen harjoittelun jälkeen hän oppi tekemään jonkinlaisia

työhakemuksia eri tarkoituksiin. Ensin hän yritti television

ihmeelliseen maailmaan työllisyyskurssille. Sinne hän ei

kuitenkaan päässyt. Hän myöhästyi pääsykokeen toisen

vaiheen alusta noin vartin, mikä hieman huononsi

mahdollisuuksia. Tai ehkä hän myöhästyi sen takia,

ettei ollut niihin mahdollisuuksiin niin paljoa uskonutkaan.

-Miten sinä luulet tiimityön sujuvan, jos yksi myöhästyy,

puhutteli kolmas pääsykokeen järjestäjä piintynyttämme.

-Meinaatko jatkossakin myöhästyä, lisäsi toinen. "En tietenkään enää myöhästy, pitäisihän heidän ymmärtää että tämä oli vahinko", tuumaili piintynyt poikamiehemme loukkaantuneena, muttei sanonut mitään ääneen. "Pääsykokeessa on oltava kiltisti". Hän oli herännyt ajoissa, mutta jättänyt aikataulunsa liian tiukaksi. "Myöhästyminen on hyvä keino lieventää jännitystä", oli hän huomannut mietiskelevänsä. Matkalla hän oli hakenut kahvin. Se oli ollut liian kuumaa ja oli hidastanut kävelyä ja juomista. "Tämäkin vielä", oli hän ajatellut. Lisäksi matka kotoa opistolle oli ollut yllättävän pitkä. "Jännitystä lieventääkseni myöhästyin ja se aiheuttaa nyt lisää jännitystä, hassua", tuumaili hän. "Keksisinpä nyt jonkin hyvän tekosyyn joka pelastaisi tästä pinteestä". Hän muisteli entistä työkaveriaan, joka oltuaan viikon omalla lomalla oli kertonut että hänen isänsä oli kuollut. Aluksi kukaan ei ollut uskonut häntä. Niin epäluuloisiksi ihmiset helposti tulevat toisiaan kohtaan. Pääsykoetehtävä suoritettiin, mutta piintyneemme ei päässyt televisioon yleismieheksi.

Työnhakukaavakkeet tuottivat kaksi haastattelua elektroniikkafirmoihin, mutta kummassakaan piintyneemme ei pärjännyt. Rubberfluxilta, jonne hän oli koemielessä lähettänyt hakemuksen, ei kuulunut mitään. Piintynyt päätti yrittää kouluttautua. "Saan sitten isona parempaa palkkaa", mietiskeli varhais keski-ikäinen piintyneemme. "Mihin suuntaan voisin vielä isontua. Ehkä leveyssuuntaan", mietiskeli hän sitten.

-Yritin toiselle alalle. Sinne oli pääsykokeet, mutta en päässyt niistä läpi. Sen takia olen nyt vähän myöhässä tästä koulujen alkamisesta, selitti piintynyt työvoimatoimistossa. Hänellä oli tuuria sillä virkailija onnistui laittamaan hänet jo alkaneelle kurssille.

Ammattikoulu alkoi. Seniorit kerääntyivät luokkaan. Piintyneemme oli tunnin epätoivoisen harhailun jälkeen, onnistunut löytämään oikean luokan. Niinpä hän oli vain puolisen tuntia myöhässä. "Ensimmäisenä päivänä ei tarvitse olla ajoissa, koska eihän ne silloin vielä mitään opeta", mietiskeli piintyneemme, ja oli sikäli oikeassa että puoleen päivään saakka ilmoittautui myöhästyneitä senioriopiskelijoita. Keskimääräisesti piintyneemme oli oikeastaan ollut varsin ajoissa.

"Hoh hoijaa, onpas täällä tylsää, tätäkö koulu sitten on", tuumaili hän tunnilla. Työharjoittelujakso alkaisi kuitenkin jo viikon kuluttua, joten hän päätti sinnikkäästi jatkaa.

Tunnit kuluivat. Koulussa elettiin nuorten ammattikoulun tahtiin. Se tarkoitti kahdeksaa tuntia, ruokatuntia ja kuutta välituntia. Senioriluokka seisoi säädetyt kymmenen minuuttia hiljaisuuden vallassa tupakoiden ja jääkiekosta ta jalkapallosta jutellen. Nuoret juoksentelivat ympärillä, huudellen ja mekastaen kuin peruskoulussa. "Tämä on sietämättömän tylsää, en kestä enää hetkeäkään", mietiskeli piintyneemme.

Viikon viimeisenä päivänä olivat oppilaat saaneet valita harjoittelupaikkansa. Piintynyt ei ollut vielä tottunut säännöllisiin aamuherätyksiin, eikä osannut pitää puoliaan. Hänen jo omasta mielestään etukäteen varaamansa työharjoittelupaikka meni valppaammalle. Hyviä paikkoja oli kuitenkin vielä tarjolla. "Pääsen Jaffan putkiliikkeeseen. Onhan se vähän kaukana tietokoneista ja muista sellaisista, mutta siitä voisi saada hyväpalkkaisen ammatin", mietiskeli hän.

Putkiliikkeessä alkoi uusi maanantai työharjoittelun merkeissä. Piintyneemme harjoitteli jälleen tupakointia muiden oppilaskolleegojensa kanssa. "Tokaisemme noin puolen tunnin välein jotain toinen toisillemme, kuin tarkistaaksemme olemmeko vielä hereillä. Olenkohan minä motivoitunut", mietiskeli hän.

Piintyneemme ei aluksi oikein tuntunut pärjäävän miehisessä ympärisössään. Pian hän kuitenkin oppi sanomaan asiansa lyhyemmin ja voimakkaammin, ikäänkuin vähän uhkaavassa tilanteessa sanotusti ja tukahtuneesti ilmaisten. Se kuulosti miehekkäämmältä muttei kovinkaan sydämelliseltä. Krapulassa se tuntui onnistuvan oikein hyvin. Miehen täytyi puhua kuin keskeltä elämänsä koettelemuksia, ja krapula oli luonnollisesti tuonlainen koettelemus. Kuitenkaan ei hän vähäpuheisuutensa, jalkapallon, jääkiekon tai autoilun puutteellisen tietämyksensä vuoksi, ollut ainakaan omasta mielestänsä kovinkaan suosittu. "Minua kuitenkin arvostetaan jonkin verran. Se on tärkeää, sillä sen pohjalta osaan sitten itse arvostaa itseäni", pohdiskeli piintyneemme, meidän kaikkien tuntemia, mutta ihmiselämässä aina niin vaikeita paradokseja ja fraaseja.

Työharjoittelupaikalla oli ammattikoulun opettajan tuttuja ja tämä halusi auttaa firmaa, järjestämällä paikalle mahdollisimman paljon työharjoittelijoita eli ilmaista työvoimaa. Tästä oli seurauksena se, että kaikki viisi työharjottelijaa taistelivat vähistä töistä, saadakseen aikansa edes jotenkin kulumaan. Perjantaina piintynyttämme pyydettiin puhelimeen. Hän ihmetteli soittoa.

-Me täällä Rubberfluxissa olemme tulleet siihen tulokseen, että sinä olet sopiva mies meidän yritykseemme. Milloin voit aloittaa? Kysyi ääni luurissa.

-Olen nyt ammattikoulussa mutta voin aloittaa heti kun se vain käy, vastasi piintyneemme. Opettaja ja muut oppilaat olivat eri mieltä hänen ratkaisunsa järkevyydestä. "Saan heti palkkaa ja pääsen työelämään. Rubberin papereilla saan sitten hyvin töitä. Kouluttaudun työn ohessa ja etenen. Piintynyt kuvitteli jo itsensä uraputkeen.

Ihmeekseen hän pääsi heti vakituiseksi työntekijäksi. Nyt hän oli osa Rubberia eli Rubberfluxia, suurta suomalaista menestystarinaa. Hän oli ollut jo melkein menettää toivonsa. Hän oli lähettänyt kymmeniä työhakemuksia, ilman että yhteenkään oli edes vastattu. Hän oli päässyt kahteen haastatteluun, mutta ei sen pidemmälle.

Piintyneemme selvitti Rubberin pääsykokeet rimaa hipoen, ja pääsi työpaikan varsinaiseen haastatteluun. Haastattelu sujui suhteellisen jouhevasti ja työnjohtaja valitsi hänet, vaikka he tuntuivat olevan ihmisinä aivan eri tyyppisiä. Ilmeisesti piintyneemme olemus hiveli työnjohtajan itsetuntoa, tämä kun vaikutti hintelän piintyneemme rinnalla voimamieheltä . Toinen ja ehkä ratkaiseva seikka oli basson soitto. Kun työnjohtaja kysyi harrastuksista, totesivat he molemmat olevansa basisteja. "Neljän kielen mafia", mietiskeli piintyneemme.

Vuosisadan alussa oli Rubber, nykyinen Rubberflux, ollut vain tavallinen konepaja. Siellä oli tehty sen ajan tietämyksen pohjalta kaikkea sähköön ja mekaniikkaan liittyvää. Sitten oli legendaarinen tohtori Ulenius tehnyt nerokkaan keksintönsä eli magneettiuunin. Sen avulla Rubberflux oli ponkaissut teknologisessa osaamisessa suoraan maailman huipulle. Kun vielä firman johtokuntaan oli saatu talousnero Sallinen, oli firman menestyskuvio ollut taattu.

Kun piintynyt saapui Rubberfluxiin, oltiin Tohtori Uleniuksen käänteentekevän magneettiuunin pohjalta kehitettyä kuudennen polven magneettisovellutusvälineistöä juuri ajamassa sarjatuotantoon. Kehittelyvaihe oli kuitenkin kestänyt oletettua kauemmin, mikä hermostutti piintynyttämme, ja varmasti myös monia muita yhtiön hallinnon portailla.

Työntekijöiden oli määrä siirtyä asteittain vanhasta standard - tuotteesta uuden volym - tuotteen puolelle. Samalla kun standardin volyymi vähenisi, volymin kasvaisi.

Piintyneemme ei kuitenkaan osannut ratkaista hetkeä jolloin hänen olisi järkevintä hypätä volymin puolelle. "Jos nyt hyppään, joudun tekemään kesälläkin töitä. Standiksessa taasen on koko ajan tuotantokapasiteetin suvantovaiheita, niin että kesän saisi viettää siellä varsin lokoisasti. Toisaalta jos en nyt siirry uuden tuotteen puolelle, voin joutua loppuryntäyksessä jalkoihin, enkä uutena välttämättä pärjää työntekijöiden välisessä kyynärpäätaistelussa", piintynyt tuumaili.

Piintyneen hermot eivät kestäneet tuota pohdiskelua kovinkaan kauaa ja hän päätti siirtyä uuteen tuotteeseen jo ennen kesää. "Olisi ainakin töitä koko ajan, ettei tulisi aika pitkäksi", mietiskeli hän. Yllättäen hän näki ilmoituksen että storageen eli varastoon tarvittiin työvoimaa. Piintynyt päätti vaihtaa storageen, lopettaakseen hermoilunsa, oppiakseen uutta ja jättääkseen standardin työntekijät ihmettelemään.

Aluksi hän meni juttelemaan storagella työnjohtajan kanssa. Tämä sanoi että uusi työntekijä valittaisiin sitten kun hakemuksia olisi tullut tarpeeksi. Huomattuaan että volymin puolelle otettiin suoraan ilman odottelua, päätti piintyneemme sittenkin hakea volymin puolelle. Niinpä hän meni sanomaan storagelle, että onkin jo aloittanut volymilla, eikä ole enään storagelle hakijoiden joukossa.

Ensimmäisen osaston eli standardin työnjohtaja, joka ei ollut halunnut työvoimansa katoavan, tuli sitten juttelemaan piintyneemme kanssa.

-Etkö haluaisikin jäädä tälle vanhalle osastollesi, kun et kerran mennyt sinne storageen? Kysymys tuli niin yllättäen että piintyneemme melkein palasi takaisin vanhaan osastoonsa standardiin. Sekunnin kymmenesosassa hän kuitenkin päätteli että joutuisi osastonvaihtosotkunsa takia naurunalaiseksi, ellei veisi sitä loppuun.

-Olen jo päättänyt että siirryn Volyymin puolelle, sanoi piintyneemme niin järkähtämättömästi kuin osasi. Volymilla riitti ainakin työtä ja uuden uunin osat olivat korkeaa teknologiaa, mikä kiehtoi. Lisäksi hänen työtehtävänsä laajenivat testauksen puolelle.

Alkukangertelujen jälkeen piintyneemme osasi tehdä muutamia hommia tarvitsematta kysellä koko aikaa neuvoja. Päivät kuluivat siinä missä kuluivat ja koko ajan oli jotain tapahtumassa. Uuden tuotteen tuotantomääriä kasvatettiin ja lastentauteja etsittiin kuumeisesti. Piintyneemme tunsi olevansa osa suurta kokonaisuutta.

Aloittaessaan työt Rubberfluxilla, oli piintyneemme, niinkuin varmaan moni muukin, ajatellut että hänelle selviäisi se mystinen Rubberin menestyksen salaisuus. Parissa vuodessa hän oli kuitenkin huomannut, ettei työpaikalta ollut minkäänlaista näkyvyyttä firman toimintaan. Päätöksien tekeminen eteni hierarkkisesti ylhäältä alas, eivätkä työntekijät tienneet mitä ylemmillä portailla tapahtui. Enemmän tietoa hän oli saanut sellaisilta muiden firmojen ihmisiltä, jotka olivat olleet Rubberin kanssa tekemisissä.

Piintynyt ei tarvinnut tietoa mihinkään. Hänestä oli vain kivaa nuuskia erilaisia asioita. Rubberin infotilaisuuksissa tietoa jaettiin melkein propagandan omaisesti, ainakin mikäli kasvaviin tulos ja kappalemääriin oli uskomista, se mitä todellisuudessa tapahtui, tuntui jäävän hämärän peittoon.

Tuota nuuskimishimoa lisäsi huomattavasti myös se, että Rubberin työntekijöille painotettiin tuotantosalaisuuksien pitämistä ja mystistä Rubberin henkeä. Jokainen oli joutunut allekirjoittamaan salassapitosopimuksen, jossa kiellettiin firmaa vahingoittavan julkisuuden levittäminen, salaisiksi luokiteltujen asioiden vieminen firman ulkopuolelle ja muu sellainen.

Rubberfluxin esittelypäivilläkin oli ollut entinen salainen agentti luennoimassa. Hänet oli palkattu Rubberille maan tiedustelupalvelun listoilta, mitä ilmeisimmin tarpeeseen eikä hän suinkaan salannut sitä. Agentti loi jännittävää ilmapiiriä eloisilla yritysvakoiluvisioillaan. Rubberilla tuolloin vasta vähän aikaa työskennelleestä piintyneestä se oli tuntunut jo vähän liioitellulta. "Älkää hölöttäkö ravintolassa ohi suunne jos joku tulee kyselemään jotain. Lentokoneen akustiikka voi olla yllättävä. Vierustoveri ei välttämättä kuule mitä yritätte hänelle huutaa, mutta kauas toiselle puolelle voi kuulua vaikka kuinka hyvin. Se johtuu rungon pyöreästä muodosta", oli agentti sanonut.

Piintyneestämme oli tavallaan jännittävääkin olla korkean teknologian yrityksessä töissä. Vaikka työ olikin melko arkista ja yleensä samanlaista aina päivittäin, liittyi Rubberifluxiin jotain mystistä ja hienolta kalskahtavaa. Rubberin käytävillä käveli kaikenrotuisia ihmisiä, nörttejä, huipputyylikkäitä osaajia ja muita Armani-pukuisia kuin amerikkalaisissa elokuvissa. Kuka tahansa heistä saattoi olla huippuosaaja, teollisuusvakoilija tai agentti.

Piintynyt ei ollut vielä edennyt kovinkaan vastuullisiin tehtäviin, mutta hänellä oli jo jonkinlainen kokonaiskuva oman osastonsa tuotannon eri vaiheista. Volyymin puolellakin hän sai jo osallistua tuotteiden valmistuksessa monenlaisiin töihin. Hän avasi oven kellokortillaan. Sitten hän meni pukukaapilleen. Laittoi työvaatteet päälle ja käveli työpaikalleen. Kukaan ei kiinnittänyt häneen erityisemmin huomiota. Hän tervehti muutamaa tyyppiä. Häntä ei aina tervehditty, eikä hänkään aina tervehtinyt. Tervehtimisen lait olivat hienovaraisia, eikä piintyneemme aina hallinnut niitä. Jos hän ei saanut vastatervehdystä, päätti hän joissain tapauksissa härkäpäisesti jatkaa tervehtimistä ja muutamissa tapauksissa onnistuikin sitkeydellä saamaan vastatervehdyksen. Joissain tapauksissa tervehtiminen alkoi tuntumaan molemmista puulta ja muuttui yhä väkinäisemmäksi, jolloin siitä vähitellen luovuttiin. Joskus ei ollut aihetta täyteen tervehdyksen vaan vain jonkinlaiseen juuri ja juuri havaittavaan nyökkäykseen.

Rubberfluxilla muodostui joka paikkaan ihmisjoukkioita, kokouksia, tilannekatsauksia, samanmielisten lorvailukeskittymiä ja muita ryhmiä joissa puhuttiin työasioita tai yritettiin elätellä smaltalkia. Piintyneemme ei ollut kovinkaan hyvä tuonlaisissa tilanteissa. Jos häntä alkoi aihdistamaan, hän etsi itselleen jonkin työn ja istui sen ääressä keskittyen vain työhönsä. Rubberfluxilla oli yllättävän paljon yleistä hälinää. Enemmän piintynyt poikamies nautti keskittyneestä työstä. Tuonlaisina hetkinä yleensä aamukahvin jälkeen, hän monasti tunsi työstään suurta nautintoa.

Ensin tuli kahvitauko, se oli noin tunnin kuluttua töiden alkamisesta. Aamuvuorossa kahvitauko avasi päivän. Aamupalaa ei vuorotyöläinen kerennyt kotona syömään, koska joutui heräämään niin aikaisin. Kahvista pari tuntia ja oli ruokatunti. Ruokatunti oli aamuvuorossa liian aikaisin ja iltavuorossa aivan liian aikaisin heti työpäivän alussa, koska ruokalahenkilökunnan piti päästä kotiin. Onneksi ruokaa saattoi varastoida jääkaappiin, joka tosin sijaitsi puolen kilometrin päässä ruokalasta. No, kävelyn saattoi suorittaa tehtaan sisällä ja työajalla. Yhdestätoista puoli kahteen oli päivän pitkästyttävin vaihe, "iltapäivän kuolema". Ruoansulatus vei energian tarkoituksiinsa. Joskus kun oli hiljaista saattoi piintynyt tokaista: "tunti ruokailua ja tunti huokailua". Tuolle jutulle tosin ei paljoa naurettu, koska se ei ollut Rubberflux-henkinen. Vähän helpompaa oli kahvin jälkeen kahdesta noin kolmeen, sitten saikin jo lähteä kotiin.

Iltavuorossa rutiinit tapahtuivat suurinpiirtein samassa järjestyksessä, mutta kello kahdesta päivällä ilta kymmeneen. Illalla piintyneemme oli yleensä jo hieman väsynyt, muttei välttämättä saanut kotona nukutuksi vielä puolenyön tienoilla.

Piintyneellämme oli ollut ensimmäinen kesäloma, tosin lyhyt ja palkaton. Kesällä hän oli myös aloittanut seurustelun eli oli alkanut kärsiä "PMS"-oireista. (poikamies mutta seurustelee).

(Miten piintyneelle poikamiehellemme käy seurustelun syövereissä. Siitä ei ole tämän vaatimattoman litteroinnin yhteydessä mahdollisuutta kertoa, joten joudumme varmasti palaamaan aiheeseen tämänkin asian tiimoilta.)

Syksyllä hän oli alkanut väsymään, ja oli terveydenhoitajan ohjeiden mukaisesti aloittanut voimisteluharjoitukset. Kesälomalla olivat kaverit ja tutut pyydelleet oluelle. Muutaman kerran hän oli lähtenyt, mutta kun soittoja oli tullut peräkkäisinä päivinä, oli hän valitellut lomastressiä. Seurustellakin oli pitänyt. Loman jälkeen hän oli käynyt viikollakin oluella. Seuraavana päivänä Rubberfluxin pitkät persoonattomat käytävät, liukuhihnanomaiset työvaiheet ja energinen henki olivat ahdistaneet. Muutaman kerran kieltäydyttyään, oli hän saanut huomattavasti vähemmän kapakkatarjouksia. "Toivottavasti minua ei kokonaan unohdeta", hän oli mietiskellyt. Naisystävä oli kehoittanut välttämään liiallisia istuntoja. Pelko tuttujen katoamisesta ei ollut kokonaan aiheeton, sillä kaksivuorotyö heikensi huomattavasti mahdollisuuksia sosiaaliseen elämään.

"Nyt syksyllä aloitan hurjan urheilukuurin. Se tekee tästä löysäilystä lopun", mietiskeli piintyneemme krapulaisen hien vallassa ja teki punnerruksia. Joulu oli tulossa ja piintyneemme odotteli joululomaa. Ihmeekseen hän huomasi ihmsten ympärillään vain lisäävän työtahtia. "Vuoden tilinpäätökseen täytyy saada mahdollisimman suuret luvut", kuului vastaus. Tiedossa oli myös ylitöitä. "Joulupyhistä voisi saada yli kolmesataaprosenttisen palkan", sanoi joku.

Piintyneemme valmistautui joulun koettelemukseen niin töissä kuin vapaa-ajallaankin. Kun töitä paiskittiin urakkavauhtia työpäivät läpi ja joka toinen viikonloppu, alkoivat loputtomat palaverit ahdistaa. Piintyneemme hieroskeli käsiä yhteen, kiristeli pakaroitaan - kuten oli kuullut tehtävän silloin kun haluttaisiin siirtää huomiota hermostumisesta muihin toimintoihin. Se oli joku vanha näyttelijöiden kikka. Piintyneemme alkoi tuntemaan itsensä näyttelijäksi. Osia tuli ja meni. Saldoja pähkäiltiin, koodeja etsittiin. Hänestä tuntui kuin elämä olisi muuttumassa loputtomaksi palapeliksi, johon muka suuren kiinnostuneisuuden vallassa etsittiin aina uusia palikoita. "Miten ne voi jaksaa tätä", mietiskeli piintyneemme.

Joulupyhiksi kiire kaikeksi onneksi kuitenkin hieman helpotti ja piintyneemme sai kolme vapaapäivää. Kiire jatkui taas välipäivinä. Uudenvuoden aattona kun raketit poksahtelivat, mietiskeli piintyneemme puoliääneen: "Niin meni sekin vuodenvaihde kuin höyryjyrän selässä", ja kippisti shampanjaa väsyneen turtumuksen vallassa.

-sivullisuus-

Jos ihminen ei osaa päättää miten haluaa elää tai mitä elämällään

haluaa tehdä, voidaan melkein sanoa ettei häntä ole olemassa.

Hän on vain jonkinlainen oman elämänsä sivustaseuraaja.

"Piintynyt" on yksi minun alter egoistani. Kuvaan hänen kauttaan

 sivullisuutta, ja sitä että kummallisessa nykymaailmassa

sivullisuus on melkein edellytys sille, että maailmaa pystyy

hahmottamaan.

Sivustaseuraaja näkee mitä tapahtuu, kaikenlainen turha

vouhotus ei rasita hänen aistejaan. Yksinäisyys sopii

sivustaseuraajalle, joten hahmo on pinttynyt poikamies

"piintynyt", mutta hän kärsii PMS-oireista

(poikamies mutta seurustelee).

                                 

                                       -Olemassalolo-

Sivullisuus ja se ettei ole olemassa, ovat kaksi eri asiaa.

Mekaanisen yksioikoisesti ajateltuna sivullisuuden voidaan

ajatelella olevan puolimatkassa pois olevaisuudesta, jossain

olemassaolon ja olemattomuuden välillä. Näin ei kuitenkaan

ole. Sivullisuus on monissa tapauksissa jopa täydempää

olemassaoloa kuin sellainen, joka ei kyseenalaista mitään ja on

tekopyhästi "täysillä mukana".

Sivullisuudessa piilee myös sudenkuoppia. Sivullisuuteen

taipuvainen voi helposti alkaa pitämään itseään muita parempana.

Hän voi alkaa pitämään sitä ettei pärjää muiden joukossa,

jonkinlaisena hyveenä. Sivullinen voi myös syrjäytyä.

Syrjäytyminen on sivullisuuden tahdoton muoto.

Sivullisuuden on oltava oma tietoinen valinta, eikä mikään

ajautumisen seuraus. Siinä lienee sivullisuuden ja syrjäytymisen

välinen ero.

Seuraavassa pinttynyt poikamies "Piintynyt" vaihtaa

syrjäytymisensä sivullisuudeksi, mutta syrjäytyy uudestaan.

 

                                              Piintynyt tekee päätöksen

Piintyneemme oli hyvällä tuulella. Hän hymyili kävellessään ja suorastaan vaani tilaisuuksia päästä vaihtamaan muutama sana kenen tahansa kanssa. Hyvä tuuli oli piintyneellemme niin harvinaista, että hän ryhtyi miettimään syytä siihen. "Ehkä minuun on kerääntynyt liikaa energiaa", mietiskeli hän ja pomppi hetken paikallaan. "Ehkä voimavarani ovat viimein käytössäni. Tuntuu kuin jaksaisin enemmän. Minulla on sellainen vieterimäinen tunne, että venyn ja paukun vaikka mihin".

Piintyneemme uuteen helppoon olotilaan kuului että sosiaalinen käyttäytyminen, kaikenlaiset tilanteet muiden ihmisten kanssa ja muu sen sellainen sujuivat. Vanhana jännittäjänä piintyneemme ihmetteli tätä uutta asiantilaa. Vanhana pessimistinä hän arveli sen olevan vain jonkinlaista lopun alkua. Hän mietiskeli asiaa hetken. Epävarmuuden tilansa vuoksi heräsi piintyneessämme eloon viisastelija. Viisastelija lausui:

-"Ehkä kyseessä on vain valheen ironian synnyttämä euforia ennen viimeistä pudotusta. Ehkä pian jostain kuuluu huuto: se on total kountdaun, ja enkelikuoro kirkuu: se on menoa.

Huolimatta viisastelijan pessimismistä, tuli piintyneemme aina vain paremmalle tuulelle. Viisastelija ei hellittänyt:

-"Lopun alkua tai mitä sitten lieneekin. Voihan tuo olla alunkin loppua. Mutta minkä alun. Ehkä tuo on sinun liioitellun optimismisi alun loppua. Alut hahmottuvat ensin täynnä optimismia, mutta palaavat pian takaisin vanhaan. Niin on parempi sillä tulevaisuus on aina arvuuttelua. Sellaista se on kun on epätietoinen. Sinun pitäisi saada asioistasi edes jonkinlaista vihiä tai tolkkua. Sinun pitäisi saada jonkinlaista etukäteistietoa. Vai oletko saanut. Etkö. Koska et ole mitään etiäisiäkään nähnyt. Sinun on vaikeaa nähdä tulevaisuutta. Sen joka on epätietoinen, on vaikea olla tyytyväinen mihinkään. Eikö niin, osuinko oikeaan.

Mutta taivaan talikynttilät. Näitkö sinä tänään sateessa kengännauhan ja kaksi matoa. Mihin aikaan se olikaan. Oliko se kello 17. Kengännauha näytti ihan madolta, eikö näyttänytkin. Sen vieressä oli kaksi elävää matoa. Ne pitivät kengännauhaa kaverinaan. Se näytti oudolta, eikö näyttänytkin. Ehkä se ei kuitenkaan ollut mitään sen vakavampaa. Ehkä ne olivat vain kaksi matoa ja kengännauha. Voit sinä sitä asiaa tietysti mietiskellä ja yrittää etsiä siitä jotain viitteitä tai vihjeitä tulevaisuudellesi. Ei siitä mitään haittaakaan ole, vai onko".

Piintynyt sai hetkeksi omat ajatuksensa kokoon. Hän työnsi ne viisastelijan puhetulvan väliin. Syntyi kaaos, mutta puolella aivolla piintynyt poikamiehemme onnistui pitämään lyhyen hätäkokouksen ja päätti toimia.

-"Minun täytyy tehdä päätös kurssin suhteen. Oma pessimismini repii minua kovaa vauhtia alaspäin. Minun täytyy pomppia nopeasti työväenopiston kansliaan, ja ilmoittautua jännittäjäkurssille.

Kurssi alkoi viikon päästä ilmoittautumisesta. Piintyneemme avasi luokan oven. Hän tuli paikalle hiukan myöhästyneenä. Ensimmäinen tunti oli alkanut.

-"On jollain tavalla niin vapauttavaa tulla tänne, tähän aihepiiriin, tähän aatemaailmaan, kulttuurin kehtoon ja kaikkeen sellaiseen.", aloitti joku. Noin viisi minuuttia myöhemmin hänet keskeytettiin, jotta muillakin olisi ollut mahdollisuus kertoa, miksi olivat kurssille tulleet ja mitä siltä odottivat. Piintyneellemme tarjottiin tuolia alle. Seuraava vuorossa jatkoi:

-"Kun meitä välimeren alueen kulttuurien luentoihin osallistujia pyydettiin kertomaan miksi me olemme tänne tulleet ja mitä me tältä kurssilta odotamme, en aluksi tiennyt mitä kertoisin. Sitten mieleeni muistuivat ne huikaisevat näkymät jotka". Kolme minuuttia myöhemmin hänet keskeytettiin ja piintyneemme huomasi tulleensa väärään luokkaan. Hän vaihtoi luokkaa. Seuraavassakin luokassa oli oppilaiden esittely meneillään:

-"Ihmisen pitää löytää omat voimavaransa ja ne kanavat, joiden kautta hän voi ajaa omia asioitaan. Pitää löytää oma viitekehys ja dynaaminen tahtotila. Siksi olen täällä. Haluaisin myös tietoa verkostoitumisesta, ja siitä miten erilaiset, tavallaan myös epävirallisemmat järjestötasot ja tahot, lainsäädäntö, kunnallispolitiikka, samoin kuin koulutuspoliittiset ja muut instanssit, voivat kehittää synergiaa siitä tietoisuudesta, joka yhdistää kaikkia innovatiivisia toimia ja toimijoita". Puhujaa pyydettiin lopettamaan. Noin kaksi minuuttia myöhemmin hän lopetti. Piintyneellemme tarjottiin taas tuolia ja hän oli varma, että kyseessä oli nyt oikea kurssi. Pian hän joutui kuitenkin poistumaan.

Harhailtuaan jo hieman epätoivoisena käytävillä, hän löysi viimein oman luokkansa. Myöhästyminen sopi kuvioihin, sillä väärään aikaan saapumisesta aiheutuneen hämmingin turvin hän saattoi huomaamattomasti asettua penkkiriviin.

-"Esitelkää itsenne lyhyesti ja kertokaa miksi olette tulleet juuri tälle kurssille", sanoi vetäjä. Kukin kertoi miksi oli tullut, ja myös vähän sellaista mitä oletti muiden haluavan kuulla. Vetäjä kertoi aiheestaan yleisesti, sekä siitä mitä kurssilla tultaisiin tekemään. Hän kertoi miten esiintymisjännitystä voidaan lieventää, miten puheesta saadaan selkeämpää, miten tehdään fyysisiä harjoituksia, pariharjoituksia, hengitystekniikkaa ja muuta.

Piintyneemme kävi kurssiaan väsyneenä mutta onnellisena. Vääjäämättömät vänkytykset odottelivat vuoroaan jossain taka-alalla. Tarmonpuuskan laamaannuttamina ne olivat asettuneet lepäämään, eivätkä nostaneet päätään. Viisastelijakin oli täysin hiljaa. Kun piintyneemme olotila jonkin ajan päästä kurssin jälkeen, oli jälleen palautunut normaaliksi, heräsivät ne eloon.

Totuuden nimissä onkin sanottava, että vääjäämättömillä vänkytyksillä, viisasteluilla ja muilla karvailla kommenteilla, on aivan yhtä suuri oikeus olla olemassa ja sanoa omat tylsät mielipiteensä ja matalat kommenttinsa.

-"Kuka voisi arvottaa hyviä ja huonoja tunnetiloja. Miltä pohjalta ne muka määriteltäisiin. Mitä käytettäisiin referenssinä tuonlaisessa määrittelyssä ja voiko mitään yleensäkään mitenkään määritellä. Jonkunhan täytyy aina olla se määrittelijä.", letkautti viisastelija.

Syksy oli pimeä, kylmä ja harmaa. Piintynyttämme koetteli väsymys, flunssa ja kaikkinainen motivaation puute. Hän unohti hyvät päätöksensä, koska oli niiden vallitessa jo tehnyt jotain sellaista, johon oli ainakin hetken ollut tyytyväinen.

Hyvä Lukijamme nyt varmaankin ihmettelee, mitä väärää piintyneemme teki. Hänhän kävi kurssinsa loppuun. Ei hän tehnyt mitään väärää, paitsi ehkä sen että rupesi lepäilemään laakereillaan. Hän alkoi paistattelemaan omien saavutustensa loisteessa. Hän teki päätöksiä, muttei enää myöhemmin kyennyt toimimaan niiden hengessä.

Hyvä Lukija nyt ihmettelee, mitä nuo päätökset olivat. Kertoja ei voi vastata, koska ei tiedä. Lukija epäilee että kertoja tietää asiasta enemmän muttei kerro. Kertoja ei tiedä mitään muuta kuin sen, ettei piintyneemme ehkä itsekään tiennyt. Muutenhan hän olisi myös kurssiin jälkeen toiminut parhaan kykynsä ja taitonsa mukaan.

Toinen kysymys kuuluu: "jos ne kerran olivat niin hyviä päätöksiä, niin miksei niitä sitten tehty jo aikaisemmin". Kertoja ei voi vastata tähänkään kysymykseen. Hän otaksuu ettei edellä kuvattu täysin vastaa sitä miten asiat oikeasti tapahtuivat.

Ymmärrettävästi ja oikeutetusti hyvä Lukija nyt huutaa:"eihän tuo ollut mikään vastaus".

Kertoja on myös sitä mieltä ettei tuo ollut mikään vastaus.

-"Lukijamme reaktio on hieman liian voimakas. Kyseessähän on vain teoreettinen asia", totesi piintynytkin herättyään tilanteen aiheuttamaa reaktioon.

-"Kertoja on puolueellinen ja jättää asioita kertomatta, siis valehtelee", saa lukija huudettua punakoilta kasvoiltaan (kenelläpä meistä ei olisi punakat kasvot kun huudamme).

-"Maltti on valttia. Jotain jäi ehkä sanomatta, mutta ei se mitään kovin tärkeää voinut olla. No hyvä on, hyvä on. Myönnetään. Sanomatta jäi se, että hyvät päätökset tehdään tavallisesti vasta sitten kun on todella pakko. Mieluiten tehtäisiin aina vain huonoja päätöksiä, ja oltaisiin muutenkin kelvottomia. Suurin osa ihmisistä käyttäytyy niin. Onhan se senkin takia kaikkein helpointa", sanoi kertoja.

-"Kaikkein kelvottomimmat pääsevät kaikkein helpoimmalla", sanoi piintyneemme.

-"Tätäkö sinä lukija halusit, tämänkö halusit kuulla. Tämähän oli itsestään selvää. Tämän jälkeen jätän sanan "hyvä" pois sanan "lukija" edestä. Perusteluna voin sanoa

vain sen, että edellisen johtopäätöksen valossa me olemme kaikki kelvottomia". - -"Anteeksi mutta minä en voi olla sanomatta muutamaa painavaa argumenttia tuotakin edellä lausuttua typeryyttä vastaan. Kaikkein kelvottomin ei pääse helpoimmalla monestakaan syystä. Ai miksikö? Ensinnäkin hänellä on vähiten taitoja, lyhyin pinna, heikoimmat hermot ja kaikkein paatoksettomin, mutta ehkä kuitenkin kaikkein paatunein mieli. Hän ei siis suinkaan pääse helpolla, vaan haksahtaa jo luontonsakin puolesta jokaiseen sudenkuoppaan. Oletteko unohtaneet psykologian. Oletteko ryhtyneet ihannoimaan vulgäärejä ja aivottomia", kysyy lukija ja hänen raivokkuutensa on ymmärrettävää. Kertoja toteaa, ettei voi puhua kenenkään toisen puolesta ja mitäpä hän asiasta muutenkaan ymmärtäisi.

-"Piintyneemme ei ole sen kelvottomampi kuin muutkaan", sanoo kertoja kuitenkin tuohtuneena.

-"Tämä tilanne loukkaa minua. Minusta keskustellaan kuin jostain tahdottomasta oliosta", sanoi piintynyt.

-"En kuullut mitään.Voidaanko siis sanoa että hän on elänyt niin hienosti, ettei hyviä päätöksiä ole aikaisemmin tarvinnut tehdä. Voimmeko hyvällä omalla tunnolla vain todeta, että piintyneemme oli aikaisemmin kelvoton nahjus ja on sittemmin siitä vähän toennut", kysyy lukija.

-"Vaikka hyvä lukija noin ajatteleekin - ja voihan hän olla siinä jonkin verran oikeassa, ei meille - sikäli kun vaatimaton kertojamme mistään mitään ymmärtää - voida tulla sanomaan että piintyneemme olisi ollut huono tai kelvoton. Sitäpaitsi on muutenkin varottava menemästä liian suuriin yleistyksiin ja liian suuriin kokonaisuuksiin. Suurin osa ihmisistä on arvon kertojallemmekin tuntematonta porukkaa".

-"Puhu omissa nimissäsi vaan", sanoi piintynyt.

-"Asiantilan ollessa piintyneemme osalta, ainakin joiltain osin näin kehnossa jamassa, ehdotankin ettei häntä enää verrattaisi mihinkään tuntemattoman kokoiseen, epämääräiseen ja jollain tavalla hahmottamattomaan yleiseen ihmismassaan. Piintyneemme on oma yksilönsä ja tekee omia itsenäisiä ratkaisujaan", sanoi Lukija.

-"No sieltä se vihdoin tuli. Asiani ovat aivan loistavasti, enkä koe että missään voisi olla mitään parantamisen varaa", tuumiskeli piintyneemme. Toisaalta hän oli myös hyvin tietoinen siitä, että elämä oli täynnä yllätyksiä.

-"Kovinkaan usein ei tavallinen pieni ihminen voi mitään kohtalon koville kourille. Kohtalo ottaa myrskyihinsä ja vie mennessään", mietiskeli hän.

-"Jo loppukoon jaarittelu. Palatkaamme vihdoin asiaan", lausuu närkästynyt lukijamme,. Vai olinko oikeassa hyvä lukija (hyvä jälleen).

Niin mistä olikaan kysymys. Ai niin siitä, että piintyneemme teki jotain päätöksiä. No ne nyt olivat niin pieniä ja mitättömiä, ettei niillä ollut merkitystä. Tietääkseni - hän kertoi siitä kun asiaa häneltä kysyin - päätti piintyneemme siivota yhden pöydän, hyllyn tai muun tason kaltaisen pinnan joka päivä. Näin olisi hänen asuinympäristönsä siistiytynyt vähä vähältä ja vakain tuumin. Kurssista hän ei kertonut mitään kenellekään.